Tyttö alkaa lähestyä jo sitä ikää, kun ruokailuvälineillä tarkoitetaan muutakin kuin tuttipulloa ja rintakumia. Parin viikon sisällä tarvetta olisi niin ensilusikalle kuin jääpalamuoteille soseiden pakastamista varten, mutta viimeisen kuukauden ajan mielessäni on pyörinyt kuitenkin vain syöttötuolit. Eri vahtoehtoja kun tuntuu olevan ihan sikana ja  omassa vaakakupissa keikkuivat niin Artekin syöttötuoliklassikko (kaunis, mutta epäkäytännölliseksi haukuttu), jokin itse mieluisaksi tuunattu secondhand-helmi (uniikki, mutta vaatisi panostusta), Ikean muovinen syöttötuoli (helppo pitää puhtaana, mutta ei omaan silmääni niin kaunis kapistus) sekä lapsen mukana kasvavat tuolit lukuisine eri variaatioineen (Stokke, Emma, Brio...).

Valintaa hieman avitti halu löytää mahdollisimman pitkäikäinen, eli tässä tapauksessa lapsen mukana kasvava tuoli sekä tuttavien kokemukset, mutta lopulliseksi päätöksen teki Stockmannin hullujen päivien tarjous valkoisesta Stokken Tripp Trappista. Yksi sellainen ostoskoriin klik ja verkkokaupan kassan kautta postia odottelemaan.

 Posti toi Tripp Trappimme vihdoin tällä viikolla. Perjantaina päätin kasata sen pikaisesti ennen jotain viihdyttävää TV-ohjelmaa. Mallailua, ruuvien kiristelyä, pari kirosanaa, mies mukaan kasaamaan, ruuvien löysäämistä, mallailua, kiristelyä,  "eiku hei tehdäänkin näin pän", löysäämistä ja kiristelyä, pari kirosanaa ja avot, meillä oli valmis syttötuoli.... joka keikkui.

Ei muuta kuin ruuvit löysälle  ja uusi yritys. Ja sitten taas uusi. Ja uusi. Puolitoista tuntia myöhemmin mies pyöritteli edelleen ruuveja mittanauhan millimetrit tukenaan ja minä hermoni menettäneenä laskin jo sohvalla sataan jotten räjähtäisi. Tuoli kyllä vaikutti oikein kasatulta, mutta ruuvien kiristäminen loppuun asti veti jalat joka kerta jotenkin kieroon ja tuloksena oli enemmän keinu- kuin syöttötuoli.

 Lopulta mies sai kun saikin tuolin lähes tukevaksi, mutta kriiseilee jo nyt seuraavia tulevien vuosien ruuvailuja. Onko tämä nyt sitä Stokken korkeaa laatua? Kyseessä on kuitenkin taloutemme kallein istuin, joten on ironista, että sen kasaamiseen meni enemmän aikaa kuin muiden tuolien yhteensä.

 Kysymys kuuluu: onko muilla Tripp Trappin hankkineilla ollut samoja ongelmia tuolin kasaamisen kanssa, vai sattuiko meille huono-onnisiille vain maanantaikappale?

Kommentit (15)

Vierailija

Väittäisin, että olette kasanneet tuolin jotenkin väärin... eihän se edes voi keikkua, kun jalat ovat maata pitkin! Meilläkin on valkoinen TrippTrapp, ja on erinomainen tuoli. Uutena ostettu 2,5 vuotta sitten, ja palvelee joka päiväisesti. Ei kolhun kolhua, ja erittäin tukeva tuoli!

Vierailija

Stokken laatu on heikentynyt tosi paljon. Meillä on esikoisen 10 vuotta vanha tuoli edelleen käytössä eikä todellakaan heilu. Nuoremmalle reilu vuosi sitten ohiukkanen ei mitenkään saanut kasattua täysin tulevaksi. Ja mies todellakin osaa hommansa, joten en millään usko, että vika olisi väärässä katsauksessa. 

Mutta kun teillä jo tuoli on niin suosittelen ehdottomasti sellaista tarjotinpöytää, jos tila sallii jaesteettinen silmä kestää. Löyty muistaakseni play tray nimellä googlettamalla.

Vierailija

Meilläkin on valkoinen Tripp Trapp, joka ostettiin vähän käytettynä. Tuoli tuli osina ja kasaamisen kanssa ei ollut ongelmaa. Tuoli on tukeva ja vaikuttaa laadukkaalta. Luulen että teille on sattunut maanantaikappale tai tuoli on väärin kasattu.

Vierailija

Meillä uutena ostettu white wash, jota ei myöskään saanut tukevaksi, vaikka kuinka yritti. Vietiin takaisin kauppaan. Siellä sattumoisin oli Tripp Trapp -edustaja, joka myös yritti kaikkensa saadakseen tuolin tukevaksi. Eipä onnistunut hänkään, joten kaupat purettiin. Ei voi ton hintaisessa tuolissa olla klappia! 

Saatiin käytettynä kaksi Tripp Trappia, white wash ja pyökki. White wash nyt käytössä, mutta on myös todella huteran oloinen, sekä levyistä kaksi alkaa halkeilla ruuvien kohdalta. Katsotaan, josko tuo pyökki olisi parempi... Meillä ainakin aivan todella huonot kokemukset näistä... Maanantaikappaleita voi olla, mutta nyt alkaa todella kuulostamaan siltä, että ratsastetaan vaan jollain menneiden vuosien laaduilla, luottaen siihen, ettei sana huonontuneesta tavarasta kiiri.

Vierailija

Meidän Stokke Tripp Trapp on ollut kyllä tosi tukeva koko ajan, neljättä vuotta on jo käytössä, eikä heilu millään tavalla vieläkään. Siinä on myös kiipeilty ja temppuiltu, ja hyvin on kestänyt ja pysynyt pystyssä.. Mä palauttaisin tuolin, jos jää huteraksi.

Vierailija

Tilasin myös tuon hullujen päivien tarjouksen perusteella ja eilen saatiin kasattua. On kyllä tukeva, ei kiiku eikä keiku (ainakaan vielä...) mutta siis joka tapauksessa hyvältä vaikuttaa!

Vierailija

Meillä oli sama ongelma kun ostettiin tuoli vajaa 2 vuotta sitten .nyt saa jo tuoli muuttaa kotia pilkkahinnalla koska koin että laatu on ihan sekundaa.tuolin maalaukset rupes halkeilemaan jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. ostin tuolin vuosiksi ja enää en huolis sitä ilmaiseksikaan 

Vierailija

Hei, tiesithän, että jos lykkäät kiinteiden aloittamista kuuteen kuukauteen asti, voit jättää soseet välistä ja aloittaa suoraan oikeasti kiinteillä eväillä. Tutustu sormiruokailuun, baby-led-weaningiin. :)

Vierailija

Meillä on ihan perus-koivunvärisiä Tripp Trappeja kaksi, ja niistä toinen on käynyt kaikki mahdolliset levyjen vaihdot sun muut kauppaankuskaukset läpi, eikä se edelleenkään ole yhtä tukeva kuin se toinen. Vanhempi, se keinutuoli, on vuodelta 2011 ja uudempi ostettu viime kesänä. En ole kyllä Stokken laadusta kovinkaan painokelpoista mieltä, mutta tuoli on siitä ihan ykkönen että sitä ei tosiaankaan tunnu saavan kumoon vilkkainkaan ruokailija. Ei se tuolin kokoaminen oikeasti ole mitään rakettitiedettä, siksi vähän tuppaa naurattamaan monesti netissä törmäämäni "teidän on täytynyt koota tuoli jotenkin väärin koska tuolissa ei voi olla vikaa" -kommentit. 

Vanhempien varpaat ja niiden kovat kokemukset ovat sitten eri tarina...;) 

Vierailija

Meille suositeltiin emman versioo samaisesta tuolista, että olis tukevampi kun nykylaatuset stokket. Ei olla vielä hankittu, mutta kunhan aika parin kuukauden päästä alkaa olemaan oikea niin ehdottomasti semmonen ostetaan, on halvempikin kun stokken :) (riippuen toki miten hyvällä tarjouksella ootte saanu)

Vierailija

Meille tuli reipas kuukausi sitten vaaleanpunainen Tripp Trapp. Ostettiin Stokkalta, ja mies kokosi sen n.15min. Ja meni ruuvit ja kaikki ekalla yrittämällä oikein sekä tuolista tuli tukeva. Nyt odottelee tuossa pöydän vieressä, että pääsee kunnon käyttöön. :) 

Vierailija

Pakko kommentoida tähän keskusteluun vähän myöhässä kun google toi minut, keikkuvan Stocken omistajan tälle sivulle :) Meille ostettiin ensimmäinen Stocke 2 vuotta sitten ja parin reklammaation jälkeen saatiin keikkumaton tuoli. Kun viat oli saatu korjattua olimme tuoliin hyvin tyytyväisiä. Kakkoselle päätettiin  hankkia myös Stocke. Ja taas sama juttu. Tuoli keikkuu, paitsi jos jättää osan ruuveista ihan löysälle. Ei auta muuta kuin viedä kauppaan takaisin. Harmittaa - laatu on kyllä huonontunut ratkaisevasti. Olen samaa mieltä, että toimiessaan tuoli on kyllä ykkönen!

Vierailija

Meillä myös vanha Tripp Trapp ja tosi tukeva. Ehdottomasti reklamaatiota vaan, tuon hintainen tuoli pitää olla hyvä ja tukeva. Siinähän on vaikka kuinka pitkä takuukin. New Born setti vaihtuu pian Bay settiin ja meilläkin on tuo syöttöalusta odottamassa myös. Pari kaveria kehuivat sen ihan maasta taivaaseen, kun lapsi alkaa syömään itse. :D

Blogiarkisto

2013