Tää on taas niin tätä. Enpä olisi ennen lapsen saamista voinut kuvitellakaan, että kulutan esim. aamuyön minuutteja miettien, MINKÄLAINEN ON TOIMIVIN RUOKALAPPU.

 Meillä Viljalla on tällä hetkellä käytössään kolme ruokalappua: ensimmäisen kuvan (muistaakseni) äitiyspakkauksessa tullut kankainen lappu sekä ystäväni Pingalen ompelemat yltiösöpöt essut, jotka panin tuolle käsityövelholle tilaukseen heti nähtyäni vastaavia  Peace, love and poopdiapers - blogissa. Toistaiseksi enimmällä käytöllä on ollut äitiyspakkauken lappu, sillä jollain kornilla tavalla suojelen uniikkeja essujani enkä malttaisi antaa soseita valtoimenaan syljeskelevän vauvan sotata niitä. Lisäksi essuissa on yksi pieni vika: niskan nyörejä on hankala sitoa kiinni yksin, kun lapsi ei osaa vielä istua ja ruokailu tapahtuu takakenoon nojaillen sitterissä.  Toivon hartaasti, että muutaman viikon päästä helpottaa, kun saamme neuvolasta (toivon mukaan) luvan ruveta istuttamaan Viljaa syöttötuolissa.

Oikeiden ruokalappujen lisäksi olemme käyttäneet myös niskan takaa sidottuja harsoja suojaamaan lasta. Ne toimivat ihan kivasti niin kauan, kun lapsi ei työnnä käsiä harson alta suun eteen tai rupea lääppimään kangasta sillä seurauksella, että kaikki vasta syleskellyt soseet on ympäri naama ja sitteriä. Siitä harsolle kuitenkin plussaa, että samalla kangasrievulla on helppo pyyhkiä lapsi puhtaaksi ruokailun jälkeen.

Sitomisvaikeuksista viis - peukun perusteella Viljakin tykkää essuista.

Mutta takaisin perimmäiseen kysymykseen: millainen on toimivin ruokalappu? Ja tätä haluan oikeastaan kysyä TEILTÄ. Onko se burkaa muistuttava kaapu, joka suojaa lapsen vaatteineen päästä varpaisiin, vai kaiken suusta tippuvan keräävä kaukalo? Vai unohdanko koko lapun ja annan lapsen ruokailla vaippasillaan vahakangas syöttötuolin alla. Mikä on toiminut teillä? Tiedätte, että aion ainakin yrittää sietää sormiruokailua heti, kun se vain on mahdollista (= Vilja istuu itse), joten auttakaa meitä kiertämään pahimmat sudenkuopat. Pilasin jo yhden PO.Pin lempibodyn porkkanasoseella. Kyllä ketutti.


Ps. Asiasta kukkaruukkuun. Sain palautetta, että tätä blogia on hankala muistaa seurata, jos ei käy aktiivisesti Vauva.fi:ssä. Höpön löpön, sanon minä! Myös Mini Pumpkin löytyy niin Blogilistalta kuin Bloglovinista, ja jos someilu on enemmän heiniäsi, niin nostan myös tänne naputtelemiani kirjoituksia ja reseptejä Pumpkin Jamin Facebook-sivulle. Sinne siis tykkäilemään :)

Kommentit (6)

Vierailija

Meillä toimi Ikean (kamalat ;)) essut/takit hyvin silloin, kun jäbä ryhtyi treenaamaan sormiruokailua ja lusikalla syömistä. Suojasi hyvin paitaa, kun kädet uivat hihoja myöten ruoassa ja tavaraa tippui rinnuksille. Usein käytettiin vielä Baby Björnin kaukalomallista ruokalappua siinä päällä. Nyt, kun lusikalla ja haarukalla syöminen jo sujuu suht hyvin, pärjätään useimmiten pelkällä Baby Björnillä tai vastaavalla taskullisella ruokalapulla. Ikean essuja voi nyt käyttää esim. sormiväreillä taiteillessa. :)

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70179754/

Vierailija

Parhaita ovat tähän mennessä olleet (meillä myös poika syö vielä sitterissä tai sylissä) muovitetut ruokalaput, jotka saa tarralla niskan taakse kiinni. Helppo pyyhkiä liat ruokailun jälkeen pois, eikä tarvitse heti laittaa pesukoneeseen. Tosin leuan alle tahtoo silti jäädä monesti tavaraa, jos ei laita lappua kunnolla.

Vierailija

En osaa nyt auttaa ruokalappuasiassa (meidän pieni syö vielä napanuoran kautta), mutta se pitää mainita, että porkkanatahrat haalistuvat näkymättömiin, kun vaatetta kuivattaa auringossa! Oma äitikin oli ollut murheissaan, kun niin moni body oli pilalla porkkanasta, päätti kuitenkin ripustaa pesun jälkeen kuivumaan ja tadaa, tahrat olivat poissa! :)

Vierailija

Muovinen kaukalo on meillä ihan must. Muuten on ruuat pitkin maita ja mantuja. Ikean takki toimii hyvin maalatessa mutta siitä nestemäisemmät ruuat valuvat pitkin lattioita ja lisäksi meidän neiti vihaa sitä.....

Sama vinkki porkkanatahroihin kuin edellisellä. Aurinkoon ja porkkanat ja tomaatit on pois paidasta / bodysta / sukasta / housusta / äidin vaatteista / matosta / pöytäliinasta.... Sotkua ei voi välttää ;)

Vierailija

Noita Ikean lappuja olin ite kans alkamassa mainostamaan! Parhaita silloin kun lapsi alkaa syödä itse. Ja oon myös kuullu neuvon, että lapsi ammeeseen istumaan vaippasillaan, ja kun on ruuat syöty, ei muuta ku lapsi ja amme pesulle :D toimii hyvin esim. jogurtin ym. sottaavien ruokien kanssa... kiitos facebook-linkistä! Pystyn iteki nyt helpommin blogia seuraamaan :)

Blogiarkisto

2013