MS-tauti tuo elämään tiettyjä haasteita - toisille enemmän, toisille vähemmän. Sanotaankin, että tautimuotoja on yhtä monta kuin on sairastajaakin, sillä MS eli mäsä voi ilmetä hyvin eri tavoin eri ihmisillä. 

Omasta mäsästäni en ole hirveästi blogissani tarinoinut. Osittain siksi, etten halua tulla leimatuksi sairaaksi. Mieluummin olen se tyyppi, joka kirjoittaa hölmöä blogia yksivuotiaan taaperon kanssa. Kyllä, Morris on vielä kuvioissa, vaikka onkin viettänyt nyt hiljaiseloa blogissa jonkin aikaa. 

Suurin MS-taudin tuoma mielipaha omassa elämässäni liittyy tällä hetkellä lääkitykseen. Kävin alun alkaenkin vääntöä neurologien kanssa lääkityksen aloituksesta, sen tarpeellisuudesta ja imetyksestä lääkityksen kanssa. Lääke on pistosmuotoinen, ja jo pelkästään se aiheutti minussa syvää inhoa lääkettä kohtaan. 

Inhoan lääkettä edelleen, sillä reilun vuoden käytön jälkeen siitä on paljastunut jälleen uusia huonoja puolia. Se nimittäin tekee minut alttiiksi kaiken maailman infektioille. Luulin jo olevani immuuni pöpöille, kun en ole vuosikausiin sairastanut edes kunnon flunssaa, mutta immuunius on haihtunut savuna ilmaan MS-lääkityksen myötä. Tämän hetken saldo: joulusta asti kestänyt yskänuhakröhä ja poskiontelotulehdus. 

Olen pitänyt Satakunnan sairaanhoitopiirin MS-hoitajat kiireisinä soittelemalla yhtenään kysymyksineni. Neurologiahan puhelimen päähän on lähes mahdotonta saada, joten mieltä askarruttavat asiat on esitettävä hoitajille, jotka välittävät tiedusteluni neurologille, joka vastaa hoitajille, jotka ilmoittavat vastauksen minulle puhelimitse. Helppoa ja vaivatonta, eikö? 

Nykytilanne terveydenhuollossa tuntuu olevan sellainen, että ei-kiireelliset tapaukset jäävät odottamaan vuoroaan pitkäksikin aikaa. Ei hyvä, mutta minkäs teet. Itse olen ottanut käyttöön väsytystaktiikan. Soitan häpeilemättä hoitajille jokaisesta mieltäni painavasta asiasta. Kyllä ne kohta kyllästyvät toimimaan neurologin ja minun kommunikointikanavana ja toteavat, että tämän tyypin on päästävä keskustelemaan asioista kasvokkain lääkärin kanssa. Ehkäpä jo hyvinkin pian pääsen vuosikontrolliin, jonka piti olla LOKAKUUSSA. 

 

Kommentit (4)

Vierailija

Äidilläni todettiin MS tauti 70-luvulla. Lääkäri totesi, että perheenlisäys on paras unohtaa. Minä synnyin -81.
Sivusta koko elämäni MS taistelua seuranneena haluan sanoa, että ole ylpeä itsestäsi, että jaksat soittaa ja jatkaa taktiikkaasi. Äitini ei pyytänyt apua tarpeeksi. Voimia sinulle!

Minä ja Morris
Liittynyt1.2.2015

Kiitos paljon sulle kommentista! Jännä, miten asiat muuttuu. Mua nimittäin kannustettiin hankkimaan lapsia, mahdollisimman pian mieluummin kuin myöhemmin.

Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu kuulla tuollainen kehotus lääkärien taholta. Tuolloin tietysti tietoakin taudista oli vähemmän, ja mm. liikuntaa ei käsittääkseni suositeltu MS-tautiin sairastuneille, toisin kuin nykyään.

Seuraa blogiani Minä ja Morris Facebookissa

Kurkkaa myös Instagramiin
 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

No terve! Tässä blogissa äänessä olen Minä, kolmekymppinen äiti-ihminen. Lusikkansa soppaan laittaa myös Morris, yksivuotias pikkuriiviö, joka järkeilee asiat omalla tavallaan ja on useimmiten asian ytimessä. Tervetuloa mukaan!

Teemat

Blogiarkisto

Instagram