Tässä vaiheessa matkaa (11kk) näyttää siltä, että vauvan nukkuminen on yksi keskeisimmistä asioista vanhemmuudessa. Isossa kuvassa olemme päässeet helpolla; lapsellamme ei ole ollut varsinaista koliikkia ja selvisimme pitkälle ilman sairastelua. Jotkin uudet ruoka-aineet aiheuttavat alkuun pientä allergiaa, rokotuksista on kärsitty aina pari yötä ja hampaat tietenkin kipuilevat ihan normaalin kehityksen puitteissa. Nukkuminen tai nukahtaminen ei ole ollut meille varsinainen ongelma, vaan heräily. Omin neuvoin (kirjat ja Google) ja neuvolankin ohjeilla pääsimme parhaimmillaan yhteen heräämiseen yössä. Hampaiden, flunssien, nopean kehittymisen, oman väsymyksen ja äidin sairastelun takia unirytmi heikkeni, ja heräämisiä oli jopa kymmeniä yössä. Vanhemmat tietävät mitä tämä tarkoittaa; parisuhteelle ei ole paljoakaan tilaa, joskus menee suolaa kahviin tai pahimmillaan ajellaan huomaamatta punaisia päin. Mitään ei muista ja elämä on mukavaa Zombie –toikkarointia. Olen ajanut auton parkkihallin tolppaan ja jätin eräänä aamuna silmälasit metroon. Se kertoo jotain mielentilasta, jos ei huomaa näkeekö eteensä vai ei. Tilasin muuten täysin samat silmälasit uudelleen, mutta mustan värin sijaan läpikuultavana harmaana. Muutoksen villit tuulet puhaltavat. Kaiken puuhastelun lomassa emme ole olleet enää varmoja pitääkö vauva meille unikoulua vai me vauvalle.

Kaikilla (isän ja äidin eriävät näkemykset mukaan lukien) ja varsinkin Internetillä on loputtomasti tietoa ”oikeasta” tavasta saada lapsi nukkumaan. Tilanteen uuvuttavan luonteen takia päätimme viimein turvautua kaiken viisauden tiivistymään, asiantuntijaan. Otimme yhteyttä Liisa Niskakankaaseen (Unijuna.fi) hermannilaisten ystäviemme suosituksesta. Tilasimme kotikäynnin, joka maksoi 250 Euroa. Ennen tapaamista täytimme laajan esitietolomakkeen ja vastasimme myös siihen, millaista unikoulua itse toivomme. Tapaaminen kesti puolitoista tuntia ja sujui mukavan keskustelevasti, mutta silti tavoitehakuisesti. Liisasta jäi oikein positiivinen kuva työhönsä keskittyvänä oman alansa erikoisosaajana ja pidimme hänen asiapitoisesta lähestymistavastaan. Tapaamisen jälkeen saimme tarkemmat ohjeet sekä unipäiväkirjan seurantaa varten. Pakettiin kuului myös seurantakeskustelu unikoulun edetessä.

Itselleni tuli paljon ahaa-elämyksiä aiemmin opitun lisäksi. Kun tähtäämme kahdeksaksi petiin iltasyöttö tulisi olla jo 18.30, ja siitä siirrytään rauhallisesti kohti iltamaitoa, hampaiden pesua ja omaa nukahtamista. Kaikki toimet tulisi tehdä oman huoneen ulkopuolella, jotta pinnasänky assosioituisi vahvasti vain nukahtamiseen iltarutiinien päätteeksi. Lapsen huoneessa ja pinnasängyssä tulisi muuten päivisin viettää aikaa leikkien ja ikkunaverhot auki, jotta paikka itsessään tuntuisi tutulta ja turvalliselta. Meidän suurimpaan haasteeseemme eli maitotainnutuksesta irtautumiseen löytyi uusi, äkkilopetusta pehmeämpi keino; annetaan unikoulun ensimmäisinä öinä maitoa silloin kun vauva nukkuu. Siten nälkä ei herätä, mutta vauva ei muista yösyöttöjä. Näin vauvan elimistökin ehti rauhassa tottua uuteen ruokarytmiin.

En halua hypätä Unijunan tontille, joten kuvaan nukutusprosessia vain ylätasolla. Voin vakuuttaa, että ainakin meille henkilökohtaisesta keskustelusta ja tilanteemme kartoituksesta oli todella paljon hyötyä. Vaikka halusimme hellän etenemismallin, huutoakin tulee (ja vanhemmille kivuliaita hetkiä). Iltarutiinien jälkeen omassa huoneessa vietetään lyhyt yhteinen hetki laulaen, lukien ja silittäen. Sen jälkeen vauvan annetaan itse nukahtaa omaan sänkyyn. Meillä on aiemmin maidotettu, sylitelty, paijailtu, keikuteltu jne. uneen asti eli tämä oli iso muutos. Vauvan täytyy nimenomaan nukahtaa itse. Syliin saa ottaa ja silitellä, mutta pääasiassa tulisi rauhoittaa puhumalla. Pitää olla tarkkana, ettei vauva nukahda syliin tai silittelyyn, koska silloin vain siirtää ongelmaa. Ensimmäiset kolme päivää ollaan kosketusetäisyydellä vauvasta ja mielellään lattialla, jolloin vauva pyrkii tulemaan lähelle ja etsii siten luontevasti makuuasentoa. Seuraavat kolme päivää ollaankin jo vähän kauempana, huoneen koosta ja vauvan iästä riippuen, eli fyysistä kontaktia ei enää oteta niin helposti. Mikäli vauva huutaa kuin palosireeni, hänet voi nostaa hetkeksi syliin rauhoittumaan. Lohdutusväli voi olla esimerkiksi kerran viidessä minuutissa eli vauvan annetaan kyllä availla äänihuulia. Seuraavat kolme yötä ollaankin jo oven ulkopuolella, mutta näkyvissä, ja pyritään sieltä rauhoittelemaan lasta. Seuraavat kolme päivää rauhoittelu hoidetaan näkymättömistä pelkällä äänellä.

Entä se käytäntö? Taisin mainita, että rouva sai munuaiskivistä selvittyään ja Levillä lasketeltuaan jonkinlaisen Führer –kompleksin, ja pisti perheen järjestykseen. Unikoulun alku oli hurjaa, kun prinsessamme protestoi maitopalvelun laadun huononemista, mutta minä posottelin pitkiä yöunia rouvan edetessä määrätietoisesti ohjelman kanssa. En tiedä oliko kyse mallin ylivoimaisuudesta vai rakkaani määrätietoisuudesta, mutta nukkuminen parani todella isoin askelin. Tulimme hujauksessa parista kymmenestä heräämisestä noin kolmeen – neljään ja pääsimme yömaidosta kokonaan eroon.

Hommat menivät välillä myös pieleen; saimme taas kaikki järjestyksessä flunssan ja tiitiäinen kellotti 38-39 asteen kuumeita, yski ja rahisi. Tämän lisäksi puski kaksi hammasta lisää läpi pikkuruisista ikenistä. Välillä kauniilta vaimoltani pettivät hermot ja äidinvaistot ottivat vallan, hän heltisi nukuttamaan vauvaa syliin ja kerran jopa unimaidottamaan. Kävimme aiheesta parisuhdetta tiivistäviä kuiskaushuutotaisteluita pinnasängyn äärellä. Kuumeiselle vauvalle pitää toki antaa vettä (ja kipulääkettä) eli olihan vaimolla tuossa joku pointtikin. Ja totuuden nimissä kyllä minunkin kylmään sydämeeni hiipi joinain öinä huoli lapsosemme hyvinvoinnista. Yhtenä yönä, kun olin lepovuorossa, alkoi kahdelta yöllä hampaiden takia lohduton kahden tunnin ulvonta. Kun siirryin päällepäsmäröimään pinnasängyn äärelle, rakkaani sanoi minulle herttaisesti ”Lähde nyt helvettiin siitä parveilemasta, kun minä hoidan vauvaa”. Fair point. Kannattaa muistaa Unijunan ohje, että pidetään selkeät roolit eikä turhaan sotkeennuta toisen tekemisiin; siitä ei tule kuin sanomista. Vaikka puoliso käy joskus hermoon, niin vahvuuksia yhdistellen ja huutamisen minimoiden homman voi kyllä kääntää voitoksi.

Vaimo bongasi minulle keskiviikoksi uuden harrastuksen eli Kolumbuksen Punchtimen tarjoaman äijätreenin. Treenin nimi on siis oikeasti äijätreeni, ja siinä on nyrkkeilyä, jumppaa ja voimailua hieman kankeampaankin fysiikkaan sovitettuna. Suorituksen jälkeen istuskelin saunassa pohdiskelemassa. Firman asiat loksahtelivat vaihteeksi kohdilleen, ja urheilun jälkeen oli vauva jo nukkumassa ja lämpöinen lasagne pöydällä odottamassa. Oli niin seesteinen olo, että oikein pelotti; mistä suunnasta tulee jokin huono uutinen. Koitin kääntää tämän päässäni toisin päin. Kun asiat ovat hyvin siitä pitää osata nauttia. Hengittää syvään sisään ja painaa tunnelma mieleen voimavaraksi räntäisempiä aikoja varten.

Arvatkaa mitä sitten tapahtui? Vauva heräsi aamulla 07.15 yhdentoista tunnin yhtämittaisten unien jälkeen. Meinasi itku tulla.

Kommentit (1)

Vierailija

Olipa kiva kirjoitus! Vaikea varmasti tuossa vaiheessa uskoa, mutta lasteni opittua nukkumaan ja kasvettua vähän isommiksi, minä hankkiuduin yötöihin 😉 Kauniita unia edelleen teille kaikille.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lellivauva kertoo StartUp-yrittäjän selviytymistaistelusta hänen pyrkiessään täyttämään vaimon, vauvan ja sijoittajien odotukset; kaikki tietenkin täydellisesti! Kirjoittaja Peter Lindberg on Apped-nimisen StartUpin toimitusjohtaja, kirjailija, suuri rakastaja ja ennen kaikkea pienen, ihanan tyttövauvan isä. 

Teemat

Kategoriat