Siitä se sitten lähti, puhelinsoitosta perjantaina, ”Tyttärenne on kovin itkuinen, onko häntä mahdollista hakea kotiin?”. Hakureissulla selvisi, että päiväkoti oli täynnä nuhanenäisiä lapsia. Lauantaina seikkailimme Kotkassa ja Haminassa, ja rouva kävi saalistamassa meille liki kymmenen litraa mustikkaa pakkaseen. Sunnuntaina, kun olin itse kierrätyshommissa Hakaniemen kirppiksellä, vaimoni vei tyttäremme lääkäriin korkean kuumeen takia. Ehdin noukkimaan heidät kyytiin Kampista iltapäivällä osin hyvien uutisten kera; pelättyä korvatulehdusta ei ole, mutta kurkku on ihan tulipunainen ja varmasti kipeä.

Saimme järeämpää kipulääkettä eli 40mg/ml nestemäistä Buranaa (kevyempää versiota saa ilman reseptiä) kuumeen taltuttamiseen. 2.5ml 3x päivässä. Korvatulehdus on tietenkin jälkitautina nurkan takana ja sen ehkäisyyn lääkäri suositteli nenän suolaliuoshuuhtelua (Physiomer Baby). Lisäksi yöksi vielä nestemäistä Panadolia (24 mg/ml) Buranan rinnalle, jotta jatkuva heräily kurkkukipuun loppuisi.

Maanantain poisjäänti päiväkodista oli suoraviivainen päätös, koska vaimoni teki vielä lyhyttä viikkoa. Tiistaina oli kohdattava todellisuus; toisen olisi jäätävä pois töistä. Minä aloittelin Microsoftin yrityskiihdytysohjelmassa, joten sovimme, että vaimoni jää kotiin ja minä hoidan seuraavan päivän tarvittaessa. Tämä oli ainakin minulle hankala paikka. En ole ehkä paras ihminen keskustelemaan asioista ja pohjimmiltaan ajattelen, että miehen täytyy mennä luodin eteen, jos siihen on tarvetta. Kypsä lähestymiseni tilanteeseen siis oli, että koetin hoputtaa vaimoani ovesta ja kiukuttelin samalla kaikesta mahdollisesta. Siten olisin jäänyt yksin kotiin pohtimaan, josko vien kipeän lapsen päiväkotiin tai failaan StartUp –kisan heti alkuunsa. Kesken pohdintojen vaimoni ilmoitti, ettei hänellä ole juurikaan palavereita, joten hän jää kotiin (kunhan minä hoidan seuraavan päivän).

Seuraavana päivänä vauva kellotti ennätyksellisen 39.7 astetta kuumetta. Sinnittelimme päivän surkeissa merkeissä sylissä, sängyssä tai viileässä kylvyssä. Äidin tullessa kotiin mittari näytti 40.2 korvan lisäksi myös takapuolesta ja pikkuisemme kuukahteli uneen kuin taju lähtisi. Olin tavannut Käypä hoito yms. -suosituksia koko päivän, ja niiden mukaan 40.5 asteen kuumeessa on parasta suunnata lääkäriin. Tässä vaiheessa tein eeppisen virheen, suhtauduin haasteeseen kuin insinööri. Olin vahvasti sitä mieltä, että meidän ei kannata molempien lähteä lääkäriin, koska asian voi hoitaa yksikin vanhempi (ja rouva valmisti juuri toivomaani lasagnea). Tämä kirvoitti vaimoltani pirteän ”J*****auta, jos minä haluan olla sairaan lapseni kanssa, niin mitä ihmeen väärää siinä on!!!?”. Jatkoin samalla vahvalla vireellä, ja kerroin etten jaksa sairaan lapsen lisäksi hoitaa hysteeristä äitiä; tämä menee näin paremmin. Vaimoni oli nyt jo niin vihainen, että sai vain muristua uhkauksen mitä tapahtuu, jos lasta ei palauteta kunnossa kotiin.   

Osa vaimoni huolesta oli tarttunut minuun. Väänsin auton ilmastoinnin puhaltamaan 16 astetta, mutta pysäytin sen välillä, että kuulisin pikkuisemme Darth Vader –röhinan. Parkkeerasin inva –paikalle Itiksen täydessä parkkihallissa ja sitä saa vapaasti paheksua. Pikkujätissä kuuntelimme keuhkot ja tutkimme korvat. Lääkäri oli sitä mieltä, että keuhkokuume oli mahdollisuuksien rajoissa ja tyttö pitäisi tutkia paremmin. Tässä vaiheessa tuli palvelukokemukseen jonkinlainen kupru, koska lääkäri ilmoitti, että työaika loppuu eikä hän jaksa odotella labran tuloksia. Saimme siis lähetteen lastenklinikalle, mikä olisi toki keuhkokuumeen tapauksessa hyväkin asia. Olin lähdössä kaahaamaan kohti keskustaa, kun aivoissani tapahtui jotain harvinaista. Pohdin vaimoni mahdollista reaktiota ja tulin (historiallisesti) oikeaan johtopäätökseen, että on parasta hakea hänet kyytiin. Eli pienen kiemuran (vaimoni hylkäsi keskeneräiset lasagnet keittiöön) jälkeen kurvasimme lastenklinikalle ensimmäistä kertaa. Surkealta lämpöpatteriltamme mitattiin sormesta happisaturaatio ja saimme isommat annokset Buranaa ja Panadolia. Kuumeen hieman tippuessa pääsimme jonoon Ö (ei hengenhädässä olevat taaperot) ja odottelimme sitkeästi pari tuntia lääkärin tapaamista. Hirvittävän huudon ja taistelun kera korvat, kurkku ja keuhkot tutkittiin uudelleen samoin tuloksin. Varsinaisesti hyödylliset testit (ilmeisesti valkosolut ja kurkkuviljely) indikoivat ettei kyse ole keuhkokuumeesta. Saimme tarkemmat ohjeet seurantaan ja myös kannustuksen hieman suurempiin lääkeannoksiin. Vaimoni palasi lasagneiden ääreen ja ilmoitti, että niitä syödään illalliseksi, vaikka menisi aamutunneille. Menin rauhoittamaan taaperoamme pinnasänkyyn, mutta sammuin nopeammin kuin lapsemme, joten vaimoni vahtivan silmän alla sain aamiaiseksi tuhdin palan lasagnea.

Täytyy sanoa, että prosessin aikana olemme tunteneet monenlaisia tunteita. Viemme syntymästään asti terveenä olleen iloisen ja hyvin nukkuvan tyttäremme päivähoitoon sillä seurauksella, että parin viikon jälkeen kuskaamme häntä puolitajuttomana sairaalaan. Keskusteluissa on vilahtanut päiväkodin lopettaminen, polttaminen, muiden vanhempien saattaminen edesvastuuseen jne. Miten tähän oikein pitäisi suhtautua? Olemme tietenkin keskustelleet muiden vanhempien kanssa ja tuntuu, että he olisivat jonkinlaisen joukkopsykoosin vallassa. Kommentti on lähes 100% ”Niin se menee, mutta ei sitä kestä kuin vuoden. Se kolmen kuukauden norovirus oli kyllä paha, varsinkin kun oli niitä täitä ja kihomatoja samaan aikaan”. Siis mitä hel****iä? Kai noin voi sanoa, jos käyttää noita tähtösiä (vauvablogiskenessä on valitettu kielenkäytöstäni)? Ovatko kaikki perheet vuoden poissa pelistä, että voisivat sairastaa todella ikäviä tauteja? Eikö meitä rokotetakin kuin jotain neulatyynyjä, ettei tulisi mitään tauteja? Jos taas lastaan ei suotu (rokotuksista huolimatta) altistamaan kaikille pöpöille, niin jokin superrokko teilaa hänet teini-iässä?? Tässä on jotain fundamentaalista pielessä, eikö meillä muka ole lääketiedettä harjoitettu jo muutama tuhat vuotta ja kuussakin on ehkä käyty? Jos tämä on se mihin evoluution kärkijoukkue pystyy olisi kannattanut jäädä apinaksi, olisi jäänyt tämä pallokin tuhoamatta.

Kommentit (2)

Vierailija

Kysymys siitä, mitä jos lasta ei altista pöpöille lapsuudessa, on hyvä. Meillä iskä on ollut koko lapsuutensa kotona, alakouluna 18 oppilaan kyläkoulu, yläaste pienehkö ja ammattikoulu sisäoppilaitosmainen. Tuloksena oli kaikkien lastentautien sairastaminen lasten aloittaessa päiväkodin. Meillä on iskällä ollut kaikki norot, influenssat, jopa vesirokko! Korvatulehduksetkin tuli yli kolmekymppisenä sairastettua. Että kyllä se pöpöaltistus vaan jossain kohtaa elämää täytyy kokea ja kokemus on sama - tosi p***a!

Lellivauva
Liittynyt18.9.2016

Ehkä me hieman friikattiin tästä, kun oli pikkuisemme ensimmäinen yli 40 -asteen kuume. Kyseessä oli ilmeisesti vauvarokko eli 3 kovaa kuumepäivää, sitten näppyjä kasvoihin ja kehoon. Se tarttuu jo ennen ensimmäisiä oireita eli muille vanhemmille kiukuttelu on turhaa. Nyt pikku prinsessa taas hymyilee ja leikkii (yli viikon tauon jälkeen) eli kaikki hyvin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lellivauva kertoo StartUp-yrittäjän selviytymistaistelusta hänen pyrkiessään täyttämään vaimon, vauvan ja sijoittajien odotukset; kaikki tietenkin täydellisesti! Kirjoittaja Peter Lindberg on Apped-nimisen StartUpin toimitusjohtaja, kirjailija, suuri rakastaja ja ennen kaikkea pienen, ihanan tyttövauvan isä. 

Teemat

Kategoriat