Jokin aika sitten vaimoni oli anoppilassa täyshoidossa, joten minulla oli vastaavasti hieman omaa aikaa. Ajattelin, että normaalin tunti kuukaudessa urheilun sijaan treenaan kymmenen tuntia viikossa. Hallitseva Euroopan mestari Edis Tatli opetti nyrkkeilyä Kolumbuksella ennen seuraavaa otteluansa. Treenit sujuivat pääasiassa hyvin, ja varsinkin alakoukku sai kehuja. Pidin treenien välissä rannetukea, koska oikean käden ranne ja rystyset eivät kylmiltään kestäneet valtaisaa iskuvoimaani. Keskiviikon treeneissä oikea polvi sanoi poks (jalka on leikattu pari vuotta sitten Itävallassa, koska varpaat sojoittivat epämukavasti taaksepäin), mutta otin käyttöön RoboCop –tyylisen metallisen jalkatuen, jonka avulla pääsin myös torstain treeneihin. Kroppa on hieman mustelmilla osumien jäljiltä, ja niitähän kelpaa esitellä poikamaisella ylpeydellä.

Perjantaina perhe oli taas yhdessä, mutta olimme saaneet sovittua lunastuksen yhdelle ihastuttavalle häälahjalle. Saimme paketissa Kolmonen –ravintolan lahjakortin ja lapsenhoitopaketin. Kyseessä olivat tutut naapurit, joten lapsen siirtäminen toisiin käsiin sujui pienellä eroitkulla (joka kuulemma loppui samalla kun saimme oven läimäytettyä kiinni). Kolmosen ruoka toimi mainiosti, vaikka otimmekin molemmat tylsästi hampurilaiset pääruuaksi. Kun emme keksineet mitään puhuttavaa salakuuntelimme muita pöytiä. Nuoret argumentoivat kuka maksaa laskun perustuen siihen kuka tykkäsi ensin toisesta ensin Tinderissä (minulle on hämmentävää, että voi tavata uusia ihmisiä tositarkoituksella päiväsaikaan ja ilman viinaa). Olimme jo kahdeksalta kotona villin iltamme jälkeen. Ihqut naapurimme olivat pitäneet meidät ajan tasalla multimedian avulla ja pieni enkelimme oli juurikin nukahtanut. Maailmassa kaikki hyvin.

Aamuneljältä rouva sai jonkinlaisen kipukohtauksen, johon ei mittavan lääkekaappimme eväät toimineet. Puoli kuudelta soittelin Malmin päivystykseen. Tässä vaiheessa rouva alkoi oksentamaan kivusta, eikä päässyt enää lattialta ylös, joten soitin myös ambulanssin. Ambulanssimiehet olivat ilmeisesti juurikin heränneet, sillä meno oli kuin hidastetussa elokuvassa. Prinsessammekin heräsi hälinään ja nauroi iloisesti, kun äitiin kytkettiin erilaisia sähkölaitteita. Seitsemältä aamulla saimme kuittauksen Meilahdesta, että tilanne hallinnassa ja kyse oli ”vain” sappikivistä. Kolmelta päivällä haimme äidin kyytiin, ja koitimme yhdistellä hänen eri vaivojen ruokasuosituksia iltapalan aineksiksi. Ainakin vettä ja perunaa sai vielä syödä.

Sunnuntaina lähdimme Uutelaan kävelemään ja keräämään luontoenergiaa kehoihimme. Koska rouva oli toipilaana, laitoin polvituen ja nappasin pikku enkelimme rintareppuun. Tarvoimme 6-7km metsää ympäri ja se oli kieltämättä mukavaa. Jossain vaiheessa selkäni alkoi vähän oireilla (minulla on yksi välilevy rikki) ja kiristin kantorepun lantiotukea. Kotona selkäkin sanoi poks, mutta tämä oli jo tuttu vaiva. Kaivoin kaapista vielä lantiotuen muiden tukien lisäksi ja latasin pään täyteen relaksantteja ja kipulääkkeitä. Tähän ei oikein muu auta kuin tyynyt polvien alle ja varovainen hengittely kunnes tilanne menee ohi. Tämä pisti hieman hymyilyttämään. Kuinka raihnaisessa kunnossa vanhemmat voivat oikein olla? Tai jos olisi uskovaista sorttia, voisi päätellä, että isot jefet ovat lyöneet vetoa kuinka lähiössä pinna kestää.

Tarina jatkuu yhtä tragikoomisesti. Rouvaa tutkitaan monin tavoin ja esimerkiksi pissaa on pitänyt kerätä pidemmältä ajalta. Onko teille koskaan sanottu, että ”Älä juo siitä muovituopista vessassa, se ei ole kaljaa! Keräyspurkit on loppu”. Parempi se kai on nauraa kuin itkeä, ja tilanne tasaantuu, kun saadaan tarvittavat tutkimukset ja hoidot alta pois.

Terapointini lisäksi tämän blogin tarkoitus on kertoa vauvasta. Elämämme kiljuva keskipiste täytti juuri vuoden ja meillä oli mahtavat, sukulaispainotteiset juhlat. Kävimme myös neuvolassa. Pituutta oli 75cm ja painoa 8.5kg eli olemme mukavasti oikeilla käyrillä. Neuvolassa saimme myös MPR –rokotteen ja odotimme reaktioita kauhunsekaisin tuntein. Todella kevyttä kuumeilua oli noin 1.5 päivää ja parin viikon kuluttua rokotuksesta tuli ripuli, jota on nyt jatkunut melkein viikon. Se on tosin saattanut tulla myös serkkupojalta, joka on kärsinyt vastaavasta murheesta. Ruoka onneksi maistuu normaaliin tapaan. Vaimoni kävi vauvan kanssa myös ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä ja kaikki oli silläkin sektorilla kunnossa. Meidän tulisi alkaa irtautua tuttipullosta, ettei se vaaranna hampaiden kehitystä; tässä on pientä haastetta, koska nokkamukit tai muovilasit eivät oikein tunnu kelpaavan. Ainoastaan pillimuki on mennyt laajasta tuotetestauksesta läpi. Seisominen onnistuu paremmin ja paremmin, ja kaikki mikä vähääkään liikkuu kelpaa tueksi kävelyn harjoitteluun. Mahtava lastenhoitaja yläkerrasta on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi, vaikka välillä olemmekin huolissamme, kun pikkuisemme itkee hänen peräänsä enemmän kuin meidän peräämme. Teimme eilen uuden ennätyksen ulkojuoksujen suhteen, kun olimme peräti yhteentoista asti mahtavan ystävämme 40 –vuotisrantabileissä. Minä tietenkin designated driver ja rouva taas ympäripäissään (no okei, muutama siideri vain eli ei ehkä ihan pleksit). Eipä olisi vuosi sitten uskonut, että käymme vielä jonain päivänä ulkona suht rentoutuneena. Tai pari vuotta sitten, että saamme joskus täydellisen pienen tyttären. Life is good.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lellivauva kertoo StartUp-yrittäjän selviytymistaistelusta hänen pyrkiessään täyttämään vaimon, vauvan ja sijoittajien odotukset; kaikki tietenkin täydellisesti! Kirjoittaja Peter Lindberg on Apped-nimisen StartUpin toimitusjohtaja, kirjailija, suuri rakastaja ja ennen kaikkea pienen, ihanan tyttövauvan isä. 

Teemat