Rakas terapiablogi, kun tänään kävin kakalla, kannoin syöttötuoliin köytettyä räkäistä vauvaa mukana. Ylpeänä isänä täytyy sanoa, että vauveliini oppi käyttämään valokatkaisijaa, joka oli sopivasti käden ulottuvilla. Isän prosessia ei pienet diskoefektit häirinneet millään tavalla, ja tietyllä tavalla ne sopivat viime päivien musateemaan, joka on ollut pääasiassa Whamia ja George Michaelia. Perheen äiti makaa ilmeisen miesflunssan kourissa peiton alla sikiöasennossa ja käyn aina välillä kantamassa viereen kertyneen räkäpaperipyramidin roskikseen.

Pikku terrorimme on kehittynyt huimaa vauhtia, ja seisoo, kiipeilee ja tippuu omalaatuisissa paikoissa lahjakkaasti sekä erittäin nopeasti. Ja tunkee edelleen kaiken löytämänsä suuhunsa. Kun itse koittaa samanaikaisesti hoitaa kotia, rouvaa ja esimerkiksi StartUpin U.S. tytäryhtiön verokirjanpitoa turvallisin paikka vauvalle on ollut syöttötuoli. Pakolliset toimet siis hoituvat kantamalla syöttötuolia mukana. Tarinamme etenee mukavasti eteenpäin suunnilleen Paha maa –elokuvan syntaksilla. Hyvät ajatukset kääntyvät noin 120% varmuudella jonkinlaiseksi katastrofiksi. Yrityksen likviditeettikapeikko ja rouvan munuaiskivet on saatu jollain tavalla hallintaan, ja tunnetulla nerokkuudellani päätin yhdistää firman säästötoimet ja perhe-elämän pelastamisen tammikuiseen isyyslomaan. Yhteinen laatuaika alkaa luontevasti ensimmäisellä yhteisellä flunssalla.

Kello on nyt puoli kaksi aamulla ja olen viimeiset kaksi tuntia koittanut nukuttaa yskivää ja huutavaa rakkautemme hedelmää. En enää tiedä aiheuttaako itkeminen yskimistä vai yskiminen itkemistä. En tiedä onko sillä väliäkään. Meillä on nenäimuria ja jonkinlaista suolaliuosta eli henki ainakin kulkee. Kuumettakaan ei ole ollut enää tänään eli ehkä olemme matkalla kohti valoa tunnelin päässä (meidän mallilla se on vastaan tuleva pikajuna, mutta murehditaan sitä, kun se on kohdalla). Tässä vaiheessa, kun unikoulukokeilumme on mennyt alas vessanpöntöstä ja muuttunut mutanttialligaattoriksi, täytyy sanoa, että saimme pariksi päiväksi hyviä tuloksia aikaiseksi.

Meillähän ei siis ole ollut varsinaisia uni-ongelmia ennen tätä räkätautia, heräämisiä vain on monta yön aikana. Vanha prosessi nukutukseen oli seuraava: iltapuuro, unipussi päälle, tuutulaulu, unipimputin (joku sellainen vetolelu missä rauhoittava melodia), maitoa, pinnasängyn keinutusta, maitoa suoraan sänkyyn herätessä. Tämä tarkoitti vaihtelevasti 1-2 tunnin välein heräämistä mutta vauvan pikaista uudelleen nukahtamista. Kun aloitimme ”unikoulun” lopetimme maidon antamisen sänkyyn, nostimme aina lapsen pinnasängystä (sängyssä ei syödä –periaatteella) ja annoimme vain vettä ennen neljää. Sitten lopetimme pimputtimet, ja keinutukset ja käytännössä annoimme vain maidon sylissä ja laitoimme vauvan nukkumaan. Emme enää menneet pienillä itkuilla lainkaan hoitamaan ja isossa hädässä kävimme silittämässä lasta päästä ja selästä. Ihme kyllä silittely alkoi jossain vaiheessa toimia; olimme kokeilleet ”tassuterapiaa” aiemminkin, mutta siitä ei ollut mitään apua. Noin neljän aikaan (kahdeksan tunnin unien jälkeen) annoimme maitoa, mikä meni selkeästi nälkään ja toi yleensä ainakin kahden tunnin lisäunet. Ehdimme taputella toisiamme selkään vauvan pitkistä unista noin kaksi päivää ennen kuin flunssa yhdistettynä uusiin hampaisiin potkaisi meitä voimalla munille.

Pohdimme isyysloman ratoksi myös matkalle lähtöä; joko Lanzarotea tai Thaimaata. Rahaa ei varsinaisesti ole, mutta rouva arpoo viimeisten sukanvarsirahojen investoimista leveään elämään. Vauvan ja meidän kaikkien räkätaudit tietenkin arveluttavat ja yksi toisensa jälkeen kyttäämämme äkkilähdöt katoavat parempiin suihin. Huomasimme myös, että varsinkin Thaimaaseen vauvalla tulisi olla MPR –rokotus. Sen toki saa nopeasti, mutta kuinka äkkiä se vaikuttaa ja saammeko uuden räkätaudin sangen yleisenä rokotuksen sivuefektinä? Jos joku haluaa antaa vertaistukea, niin onko koko perheen taudeista selviämiseen jotain henkisiä harjoituksia tai käytännön vinkkejä? MPR –rokotuskokemukset kiinnostaisivat myöskin (suositushan on 1v. anyways mutta vauva vasta 10 kk).

Kirjoittelen näitä juttuja hieman raflaavasti, ja sillä on oma tarkoituksensa. Kaikenlainen valittaminen on toki syväkoodattu jokaisen fenno-ugrin sieluun, mutta olin myös nuorempana sangen turhanpäiväinen humppaveikko. Toivon, että joku jossain, tekstejä lukiessaan, ajattelee ”Nyt se ylimielinen pikku porsas saa hieman tuta oikeaa elämää!”.

Mieleni syövereissä ”totuus” on kuitenkin hieman toisenlainen. Leikimme tänään pikkuisen kanssa kaksin saunassa, jotta äiti saisi rauhassa tukehtua omaan räkäänsä makuuhuoneen pimeydessä. Tyttäremme loiskutti vettä paljussa ja minä kaadoin vaaleanpunaisella pikku kousalla vettä päälle. Joku osa aivoistani pohdiskeli, miten kirjoitan kollegalleni rakentavan sähköpostin hankalista asioista. Silloin jokin ääni pääni syövereistä sanoi ”Ole paikalla NYT!”. Tyttäreni oppii uusia asioita milteipä joka tunti ja ne hetket eivät enää ikinä tule takaisin. Se oli jonkinlainen ”mindfullness” hetki, unohdin stressin ja keskityin yhden pienen ihmisen hymyyn 100%. Menimme saunaan ja vauva koitti sinnikkäästi sekä turhautuen kiivetä paljusta alimmalle lauteelle. Näytin että kädet kannattaa laittaa lauteen laitaan, ja kehotin kiskomaan itsensä käsillä ylös. Muutaman päänpyörityksen ja yrityksen jälkeen pikku polvet seurasivat ylävartaloa lauteelle aiheuttaen taas ison hymyn pienelle ihmiselle. Meillä on myös pieni salaisuus. Jotain ”Äidin” tapaista on palleron suusta tullut jo jonkin aikaa. Nyt kun olen perheen terveimpänä tehnyt yövuoroa ja napannut hysteerisen tytön tiukasti syliin rauhoittumaan, harvahampaisen helpottuneen hymyn välistä on kuulunut ”isä”. Elämä on helvetin ihanaa.

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lellivauva kertoo StartUp-yrittäjän selviytymistaistelusta hänen pyrkiessään täyttämään vaimon, vauvan ja sijoittajien odotukset; kaikki tietenkin täydellisesti! Kirjoittaja Peter Lindberg on Apped-nimisen StartUpin toimitusjohtaja, kirjailija, suuri rakastaja ja ennen kaikkea pienen, ihanan tyttövauvan isä. 

Teemat