Tulevalle viikonlopulle ehdoton tärppi tapahtumakalenterista on Messukeskuksessa järjestettävät Matkamessut 2014. Mikä onkaan pakkasen kiristyessä ihanampaa kuin mennä fiilistelemään esimerkiksi tulevan kesän matkoja ja matkustaa ajatuksissa jonnekin hieman lämpimämpiin maisemiin. Lasten matkassa suuntaa messuille ainakin jo heti torstaina lehdistöpäivänä ja jaamme sitten täällä blogissa meidän mielestämme parhaat messutärpit.

Matkamessut järjestetään siis tulevana viikonloppuna ja ovet ovat avoinna yleisölle pe klo 12-19 ja la-su klo 10-18. Aikuisten lippu kustantaa 16 € ja yli 7v lasten lippu 10 €. Tarkemmat lippuhinnat voi tarkastaa täältä. Lapsiperheiden kannattaa suunnistaa paikalle sunnuntaina, jolloin messuohjelmassa on otettu erityisesti lapsiperheet huomioon. Tällöin monella osastolla on ihan omaa ohjelmaa kaikista pienimmille messukävijöille. Sunnuntaina messuilla voi törmätä ainakin Sigge Siiliin, Herra Hakkaraiseen tai Robiniin. Lisää lapsiperheiden messuvinkkejä löytyy täältä.

P.S Mikäli pakkanen ja raikas ulkoilma kuitenkin houkuttelevat, voi lähteä naapurikaupunkiin Vantaalle seuraamaan SM-hiihtoja ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blog archive

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram