S-ryhmän ravintoloita tuntuu nousevan Helsingin keskustaan melkoisella vauhdilla. Yksi ryhmän uutuuksista on Forumin Kukontorilla, eli kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa, sijaitseva Ristorante Italo. Kuten nimestäkin voi päätellä, listalla on italialaistyyppistä ruokaa; pitsaa, pastaa, risottoja ja salaatteja.

Ravintolan perältä löytyy lapsille viihdyttävä leikkipaikka, joka pitää sisällään leikkikeittiön ja kaksi puuharuutua. Arkipäivänä lounasaikaan ravintola oli aika täynnä, mutta parin pikkuvauvan lisäksi muita lapsiasiakkaita ei näkynyt, joten testiryhmän juniorit saivat vallata leikkinurkan itselleen. Syöttötuoleja oli useampia ja lasten ruokalistassa oli väritystehtäviä. Kynäpurkkejakin näkyi hyllyillä. Tällä kertaa leikkinurkka veti kuitenkin lapsia puoleensa, joten muuta viihdykettä ei ruokaa odotellessa tarvittu. 

Ruoaksi tilasimme kaikille pitsaa. Annokset olivat niin isoja, että yhdestä pitsasta olisi riittänyt hyvin äidille ja kahdelle tai ehkä jopa kolmellekin pienelle lapselle. Varmuuden vuoksi neljävuotiaalle tilattiin kuitenkin oma pitsa. Italon lasten menussa oli myös muita annoksia, ainakin erilaisia pastoja. Ruoka oli ihan hyvää, mutta pääruoan sijaan erityiskehuja ansaitsee alkupalaleipä ja etenkin sen kanssa tarjottu oliivitahna.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blog archive

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram