Kahvikuppi, leikkiminen ja filosofia. Miten ne voidaan yhdistää? Ensi kuvitelmalta ei oikein mitenkään, mutta Leluteekin Emilia onkin keksinyt tähän keinon. Niinpä suunnistimme elokuisena lauantaina Töölöön katsomaan, kuinka se on mahdollista. Tarjolla oli nimittäin bloggareille tarkoitettu tutustumiskerta Lasten filosofiakahvilassa.

Leluteekin nettisivut kertovat filosofiakahvilasta seuraavaa: Filosofiakahvilassa lapsen luova ja kriittinen ajattelu kehittyy. Lapsi oppii kysymään ja kyseenalaistamaan sekä etsimään ja perustelemaan vastauksia. Samalla kehittyvät myös hänen kielelliset ja sosiaaliset taitonsa. Vanhemmalle filosofiakahvila tarjoaa uutta ajateltavaa hyvässä seurassa, aikaa keskittyä lapsen kysymyksiin ja ajatuksiin ja vinkkejä siihen, miten lasta voi kannustaa pohtimaan kotonakin.




Olimme molemmat äidit paikalla yhden lapsen kanssa. Tämä osoittautui ainakin meidän tapauksessa hyväksi ajatukseksi, sillä näin pystyi paremmin keskittymään lapseen ja hänen pohdintoihinsa. Emilia kertoi milloin satua ja milloin pyysi lapsia noukkimaan mieleisensä kiven lattialta. Sivusta oli mielenkiintoista seurata oman lapsen käyttäytymistä vieraassa ryhmässä ja toisaalta pienen lapsen ajatusmaailmaa ja perusteluja kiviä poimiessa. Lasten filosofiakahvilassa äitikin pysähtyi kuuntelemaan lasta ja tunsi jopa pienen piston sydämessään - tätä pitäisi tehdä enemmän ihan kotioloissakin. Filosofiakahvilassa enemmän käyneiden vanhempien mielestä yksi harrastuksen parhaita anteja on keskittymiskyvyn kehittyminen leikin ja sadun varjolla, ilman ryppyotsaista ja tiukkaa suorittamista.

Ihanan Emilian vetämiä Lasten filosofiakahviloita järjestetään Kruununhaassa, Töölössä ja Hakaniemessä. Tarkemmat päivät ja aikataulut löytyvät täältä. Hintaa viiden kerran kurssille kertyy 80 euroa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram