Ennen retkeä Teatterimuseoon kävimme lounastamassa Kaapelitehtaan Hima & Sali -ravintolassa. Sisäpihan luiskaa pitkin on helpointa mennä sisään ravintolaan lastenrattaiden kanssa. Me jäimme katraamme kanssa ruokailemaan kahvilan puolelle. Tämä oli luultavasti hyvä ratkaisu sekä meidän että muiden asiakkaiden kannalta. Varsinainen ravintolapuoli oli nimittäin melko täynnä työpaikkaruokailijoita, kahvilapuoli sen sijaan oli mukavan rauhallinen.

Hima & Salin lounaslistalta tilasimme naperoille jauhelihakeittoa. Lasten annoksen hinta oli 4 euroa. Keitto oli hyvällä tavalla kotiruokamaista, mutta kovin kuumaa. Nälkäinen testiryhmä ei meinannut millään malttaa odottaa, että keitto jäähtyisi. Onneksi pahimpaan nälkään sai haukata herkullisia leipäkorin antimia. Aikuisten kasvisannoksessa olisi omaan makuuni voinut käyttää mausteita reilumminkin. 

Lounaan yhteydessä tulee testiryhmän kanssa harvoin nautittua jälkiruokia, mutta tällä kertaa emme voineet vastustaa Hima & Salin vitriinin herkkuja. Suussasulavat korvapuustit ja mokkapalat tuli jaettua ja syötyä viimeistä murusta myöten.

Ravintolan invavessasta löytyi sekä hoitotaso että potta.

Hima & Sali -ravintolassa voi järjestää myös lasten synttärijuhlat, eli jos kokkailu ei innosta, tässä yksi vaihtoehto mäkkärisynttäreille ;).

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blog archive

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram