Arvon päiväkodin aloitus on ylittänyt kaikki odotukset. Vaikka etukäteen sanoin usein "ihmettelen, jos Arvon kanssa tulee isompaa ongelmaa", niin tokihan sitä jännitti.

On ollut jännä kuulla vielä toistaiseksi aika tuntemattomien päiväkodin työntekijöiden kommentteja Arvosta. Olen aiemminkin kirjoittanut, että minulle on ollut hankalaa erottaa Arvon luonteenpiirteitä siitä, mikä nyt vauvana/taaperona oloon kuuluu. Onkin ollut tosiaan hauskaa ja helpottavaa, että henkilöt, joilla on erilaisista lapsista kokemusta, ovat pitkälti kanssani samoilla linjoilla.

Hoitajat ovat kutsuneet Arvoa superjoustavaksi, sopeutuvaiseksi, puheliaaksi, sosiaaliseksi, rohkeaksi ja uteliaaksi. Hänen huikea ruokahalunsa saa maininnan joka iltapäivä ja muutamana päivänä hän oli jo komentanutkin hoitajia, jos ruokahuolto ei pelannut tarpeeksi nopeasti. Päiväunillekin hän on joka päivä nukahtanut melko helposti, mutta niiden kesto on toistaiseksi jäänyt vain 1-1,5 h välille ja siksi olemmekin nukuttaneet hänet vielä kotona toisille lyhyille päikkäreille. 

Mutta että en voi kun jatkuvasti ihmetellä tuota meidän rakasta pientä, kun on joka paikassa kuin kotonaan.

Vaikka päivät sujuivat mallikkaasti, niin öissä tapahtui muutos. Arvo nukkui tosi levottomasti alkuviikon. Hän oli jo ennen päiväkodin aloittamista nuhainen, mikä sekin varmasti vaikutti. Lisäksi hampaita on tulossa kerralla peräti kolme kappaletta, pari isoa takahammastakin. Tiedä sitten mikä oli suurin syy, mutta heräilyjä oli tavallista enemmän.

Ja niinhän siinä sitten sen nuhan kanssa kävi, että ensimmäinen päiväkotisaikku koitti perjantaina. Arvo nukkui suuren osan perjantaista, tuntui illalla hyvältä että hän oli saanut tämän yhden lepopäivän. Vaikka kuinka hienosti sopeutuukin, niin myllertäähän siellä mielessä varmasti.

Unta on riittänyt muutenkin koko viikonlopun normaalia enemmän. Päiväkodissa opitut sisäpäikkärit on otettu käyttöön kotonakin. Olen jo kuukausia silloin tällöin yrittänyt saada Arvoa nukahtamaan viereen päikkäreille, koska olisi vain niin ihana köllötellä hetki vierekkäin, mutta turhaan. Nyt se kuitenkin onnistui vaivatta ja molemmat vanhemmat hyödynsimme tätä yhteispäikkäröimällä koko viikonlopun.

Ja sunnuntaina heräsin klo 7.40 tajuten, että Arvo ei ole herännyt kertaakaan. Koska kyseessä oli vasta seitsemäs (who's counting?) kokonainen yö hänen elämässään, hiivin tietysti heti huoneeseen varmistamaan että onko kaikki ok. Oli ok ja hän heräsi vasta pieneen kolisteluun 9 maissa.

Varsinkin kesällä metsästin ratkaisua parempiin öihin iltapaloista. Nytkin oli pakko kokeilla ja antaa sunnuntain iltapalaksi täysin identinen satsi kuin lauantai-iltana. Arvo söi luonnonjugurtti-mantelivoi-öljy-päärynä-smoothien ja muroja (sokerittomia maissi/riisimuroja) kauramaidossa sekä pienen palan banaania. Huomenna nähdään oliko tämä voittajaresepti! EDIT: Ei ollut ihan selkeä voittaja, mutta kahdella herätyksellä selvittiin su-ma-yö!

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Henna. Kolmekymppinen töissä käyvä äiti, vaimo, kesän lapsi ja vähän joka paikassa suhaaja. Intohimoinen kirjoittaja, jonka elämän (ja blogin) tähti on marraskuussa 2015 pylly edellä maailman saapunut Arvo. Hän on leppoisa ja iloinen pellavapää, joka jaksaa tutkia maailmaa ja on kaikkien kaveri.

Mukana menossa myös (tällä hetkellä  koti-)iskä!

Arvo nautiskelee vahempiensa tapaan lähinnä kasvisruokaa ja joskus sattuu niin kivasti, että äiti jaksaa oikein kokkailla. Silloin blogistakin löytyy vegevauva-reseptejä!

Teemat

Blogiarkisto

2016

Instagram