439 päivää, ihan joka ikinen päivä ilman yhtään välipäivää, imetin lastani. Ja sitten se yhtäkkiä loppui.

Pari viikkoa sitten oli illan elokuvissa ja Arvo meni silloin nukkumaan ilman iltaimetystä. Seuraavana iltana hän sitten vain taputti tissiä ja katsoi minua merkitsevästi. "Kiitos, mutta ei kiitos enää, äiti". Sitten hän ryömi sohvan toiseen päähän ja joi vesipullostaan huikan. 

Oliko tämä nyt tässä? parahdin. Arvo ei ole koskaan ollut mikään paidan repijä ennenkään eikä hän ole kertaakaan tämän jälkeen osoittanut kiinnostusta imetykseen. Eli siinä se sitten oli.

Olin itsekkäästi ajatellut, että imetys loppuu silloin, kun minä päätän niin. Viime elokuusta alkaen olen äidintahdistanut imetystä, ensin väheni yöimetys, sitten se loppui ja töihinpaluun lähestyessä väheni päiväimetys, töiden alun jälkeen vakiintui nopeasti aamu ja ilta, sitten enää vain ilta. Tuntui oikeastaan aika kivalta, että Arvo sanoi asiassa sen viimeisen sanan enkä minä, vaikka vähän yllättävää se olikin.

Olenhan minä "vapautumista" imetyksestä myös tietyllä tapaa odottanut. Nyt kun olen ollut kipeänä, lääkekaapin salat ovat avautuneet ihan eri tavalla. "Mähän voin ottaa näistä ihan mitä vaan!" kiljahtelin innoissani miehelle erilaiset nuha/kipu/yskälääkkeet kädessäni. Kuin lapsi karkkikaupassa vai miten se meni...

Mutta onhan se loppuminen haikeaakin, vaikka en koskaan imetystä erityisesti rakastanutkaan. Kyllähän me pitkä taival kuljettiin Arvon kanssa.

Synnärillä imetys oli kamalaa. Arvo ei saanut kunnon otetta rinnasta eikä maitoa alkanut kunnolla tulla. 2 millilitran ruiskuihin sain lypsettyä muutamia tippoja ja olin niin onnellinen niistä. Mutta imetystilanteessa aina itkin ja ahdisti edes kokeilla sitä. Mies haki kätilöitä apuun joka imetykselle, onneksi tajusimme pyytää paljon apua, joka kätilöltä sain hieman erilaisia neuvoja. Rintakumiakin ehdoteltiin, mutta olin kuullut siitä paljon huonoa ja päättänyt olla ilman. Yksi kätilö auttoi joka kerta rinnan vauvan suuhun oikeaan asentoon. Olin siitä todella kiitollinen. Sitten yhdessä vuorossa oli kätilö, jonka ehdottama asento toimi (öö, en muista mikä se oli, sori) ja Arvo sai siitä lähtien paremmin kiinni. Paljon imetysasentoja jäi kokeilemattakin, kukaan ei esimerkiksi ehdottanut minulle makuultaan imetystä, joka kuulemma sektioäideille on usein helpoin.

Arvo syntyi perjantaiaamuna ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä huuto ei loppunut enää millään. Äitikin oli lähes hysteerinen. Kätilö toi 10 ml luovutettua maitoa ja Arvo nukahti sekunnissa sen saatuaan. Kun saisin hetken levätä, ajattelin ja heräsin 4 tunnin päästä. Sitten jaksoi taas yrittää.

Sunnuntaina molempiin nilkkoihin kiinnitetyt tunnisterannekkeet putosivat pois ja Arvon painon todettiin pudonneen yli 10%. Sitten piti antaa korviketta.

Nykytiedoilla olisin vielä odottanut. Maanantaina kotisohvalle istuessani maito nousi lähes saman tien. Muistan hämmentävän tunteen rinnoissa, en voinut uskoa sen tapahtuvan samalla hetkellä kotiinpaluun kanssa, vaikka sitä olivat kätilöt uumoilleet tapahtuvaksi kun olin hieman "herkillä" sunnuntain ja maanantain.

Siitä se sitten lähti ja kun puoli vuotta oli täynnä, jatkettiin koska se oli siinä vaiheessa niin vaivatonta. Yöimetys oli pakko lopettaa elokuussa, kun väsyin liikaa. Se olikin varmasti ihan hyvä aika lopettaa se, eipä Arvo sitä kauaa kaivannut.

Korvikkeen antamisen lisäksi toinen asia, jonka tekisin toisin olisi sähköpumpun ostaminen. Kun pullo alkoi maistua Arvolle, olisi sillä ollut käyttöä. Käsipumppu oli aika rasittava käyttää "runsaimpina aikoina".

Tärkein vinkki tuleville äideille olisi ehdottomasti se, että lukekaa imetyksestä etukäteen. Facebookissa on ryhmä Imetyksentuki ry, liittykää. Jo etukäteen sieltä voi saada paljon tietoa erilaisista haasteista, kun ei se välttämättä menekään niin, että tissi suuhun ja menoksi. Itse sain sieltä paljon vertaistukea eri vaiheissa, jo synnärillä ja kävin imetystukitapaamisissakin myöhemmin paikan päällä keskustelemassa.  Ekat kuukaudet ovat mahdollisesti tuskatuttavia "ikuisen imetyksen parissa", mutta kyllä helpottaa siitä.

Ja hei ottakaa kuvia, ihan kiva sitäkin on muistella jälkeenpäin, että mitäs sitä tuli tehtyä sata-miljoonaa-tuntia! Meillä on aika vähän kuvia, muutamia oikein hyviä onneksi.

Sellainen imetystaival. Hyvä oli. Tissitkin selvisivät siitä... sanoisin aika miedoin muutoksin!


Taaperon imettäminen
Vauvan imettäminen
 

Imetyksen lopusta kirjoitteltiin juuri äskettäin myös Neljä veljestä -blogissa.

Kommentit (1)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Henna. Kolmekymppinen töissä käyvä äiti, vaimo, kesän lapsi ja vähän joka paikassa suhaaja. Intohimoinen kirjoittaja, jonka elämän (ja blogin) tähti on marraskuussa 2015 pylly edellä maailman saapunut Arvo. Hän on leppoisa ja iloinen pellavapää, joka jaksaa tutkia maailmaa ja on kaikkien kaveri.

Mukana menossa myös (tällä hetkellä  koti-)iskä!

Arvo nautiskelee vahempiensa tapaan lähinnä kasvisruokaa ja joskus sattuu niin kivasti, että äiti jaksaa oikein kokkailla. Silloin blogistakin löytyy vegevauva-reseptejä!

Teemat

Blogiarkisto

2016

Instagram