Rakas ystäväni on synnyttänyt esikoisensa. Seuraan hänen askeliaan äitiyden ensimetreillä ihaillen ja kunnioittaen. Mistä syvältä ihmisyyden olemuksesta tulee tuo luonteva, ehdoton rakkaus ja huolenpito, jota tämä nainen osoittaa lapselleen? Miten hän jo ensipäivinä oli niin varma ja tyyni vauvansa kanssa. Ja kuinka hän hehkuu onnesta! Kunpa itse pärjäisin yhtä hyvin sitten kun sen aika on.

Melkoista viisautta osoittaa myös se, miten hän kertoo minulle synnytyskokemuksestaan – tai mitä jättää sanomatta. Varoo pelottelemasta, vaikka koitos on ollut rankka. Hymyilee vain rohkaisevasti, huokuen jotain salaista ikiaikaista tietoa, joka kaikilla synnyttäneillä on. Siinä on jotain maagista. Äitiydessä yleensäkin on.

On upeaa saada elää samaa elämänvaihetta ja jakaa lapsen saamisen kokemus läheisen ihmisen kanssa. Hän ymmärtää tietenkin myös minun tunteitani ja huoliani helpoiten, jaksaa puhua tuntikausia vauva-asioista ja vertailla vaippoja.

Toinen rakas ystäväni ei varsinaisesti pidä lapsista, tuskin niitä koskaan haluaakaan. ”Noille tekis mieli antaa sakset käteen”, hän totesi kerran nähdessään kurittomien lasten riehuvan vaatekaupassa. Karmivaa, eikö? Juuri hän on kuitenkin osallistunut raskauteeni täydestä sydämestään, kysellyt kuulumisia, jännittänyt ultrapäivinä ja tunnustellut potkuja mahanahkani läpi. Juuri hänestä tulee lapsemme kummi.

Sitä luulee ja pelkää, että lapsettomat ystävät jotenkin kaikkoavat elämästä, kun itse tulee äidiksi. Niin voi käydäkin, jos itseltä tai toiselta puuttuu kyky ja tahto eläytyä toisen erilaiseen elämäntilanteeseen. Vaikka minä pian uppoudun vauva-arkeen enkä hetkeen jaksa mitään muuta, tiedän että ainakin tämä ystäväni ymmärtää ja odottaa siellä ulkomaailmassa. Tulee sitten välillä käymään ja tuo virkistävän tuulahduksen siitä elämästä, johon minäkin vielä palaan.

Ensin kuitenkin haudon, pesin ja hoivaan, keskityn omaan pieneen perheeseeni ja uuden elämän alkuun. Se on minun tehtäväni nyt, enkä aio tuntea siitä syyllisyyttä. Maailma saa odottaa.

Kommentit (1)

Santtu

Maailma ei häviä minnekään, keskity rauhassa pesintään. Tässä vaiheessa kodin kuuluukin olla koko maailma. Kaikki muu kyllä odottaa. Ja tulee välillä käymään. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011