Joskus ihan, ihan alussa, kun Tyyppi oli vain muutaman sadan solun rykelmä, luin tohkeissani imetystukipalstaa. Koko touhu kuulosti minusta niin monimutkaiselta erilaisine potentiaalisine ongelmineen, että harkitsin jo vastikehyllylle hiippailua. Väärä imuote, maidon yli- tai alitarjonta, hartiakivut ja tuskalliset tulehdukset...

Suurin ongelma piili kuitenkin omassa asenteessani; imetys jotenkin hirvitti minua. Että joku toinen olento imisi minusta jotakin ulos, söisi kehoni tuottamaa ainetta – se vain tuntui jollain tavalla ällöttävältä. Kun imetyssivuston valistusvideossa hihkuttiin, että ”the baby has reached the nipple!” nostelin kulmakarvojani. Pimeää touhua. Ihme hihhuleita.

Tuo kaikki hävettää minua nyt. En edelleenkään suunnittele taaperoimetystä enkä missään nimessä paheksu korvikkeiden käyttämistä, mutta haluan ainakin yrittää imettää. Nyt myös uskon, että jos suurempaa epäonnea ei kohdallemme osu, se onnistuukin.

Ja kun nyt ajattelen tulevaa synnytystä, saan voimaa ja rohkeutta yhdestä tietystä mielikuvasta. Siinä kuvassa juuri syntynyt pikku Tyyppi nostetaan rinnalleni. Hän saa siinä lämmitellä, totutella ilmanalaan, ääniin, hajuihin, tähän ihmeelliseen maailmaan, johon häntä on niin kovasti odotettu. Ja ehkä sitten, tunnin tai muutaman päästä, hän imee ensimmäiset maitohömpsynsä. Ja siinä ei ole mitään hirvittävää – ennemminkin jotain pyhää.

Kommentit (2)

Ruiskaunokki

Ahaa, vielä siis odottelet.. :) Paljon tsemppiä loppurutistukseen!
Meillä katsottiin juuri edellisessä synnytysvamennuksessa synnytysvideo, ja kyllä meinas tulla (ja vaivihkaa tulikin) tippa silmäkulmaan.. Ei enää kauan ja meillekin laitetaan syliin tuollainen ihana nyytti.. :)

keltanokanhautomo

Joo, ne videot on ihan taattuja vollotuksen käynnistäjiä. :) Hyvää odottelua sinnekin!

Blogiarkisto

2013
2012
2011