Herään, kun täytyy yskäistä kuivaa kurkkua. Eivät ne sitten saaneetkaan minua nukahtamaan, amatöörit. Sitten hoitaja pääsee yllättämään: "Toimenpide on ohi ja sä oot heräämössä. Millanen olo sulla on?"

Itkettää. Olen hengissä, kaikki onnistui, ne saivat sen tehtyä eikä minua edes satu mihinkään! Ja päälläni on lämmitetty peitto. Olen niin helpottunut ja hilpeä, että hävettää vähän. Mitä ne minusta ajattelevat - keskenmenon ja kaavinnan kokenut nainen itkee ilosta ja juttelee mukavia.

Minut kärrätään heräämöstä takaisin omaan sairaalahuoneeseeni, jossa vietin koko aamupäivän nälkäisenä ja janoisena operaatioon pääsyä odottaen. Mies tulee, itken ilosta taas, saan voileipää ja jugurttia ja haluaisin halata hoitajaa. Voileipä on kuitenkin aika pelkistetty, joten pystyn hillitsemään riemuni.

Pian pääsen kotiin, olen pirteä ja lähes kivuton. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja vaadin Mieheltä herkkutuomisia kaupasta. Mieleni on tyyni. Koskaan en unohda, mutta nyt olen vapaa. En pelkää, luotan. En oikein tiedä mihin, luotan vain.

Kommentit (5)

Santtu

Taidat luottaa elämään. Sen kantavuuteen. Ja omaan itseesi, vahvuuteesi ja siihen, että selviät elämän eteen heittämistä haasteista. Ja Mieheen, joka pysyy rinnallasi aina ja elää kanssasi yhteistä arkea, niin hyvässä kuin pahassakin. Ihanaa, kun on luottamusta! Elämän perusta.

Ja herkkutuomiset ovat perusteltuja Aina, se kannattaa muistaa elämän varrella. :)

Johanna

Voi sinua. Itku pääsi minultakin, kun luin tätä.

Kyllä se elämä kantaa. Kaikesta huolimatta.

Nirppu

Hei!
Meillekin piti tulla juhannusvauva 2010, vaan ensimmäinen ultra viikolla 10 kertoi karun totuuden, alkio oli menehtynyt viikolla 8. Tyhjennystä yritettiin kerran lääkkeillä, osa tuli ulos mutta jälkitarkastuksessa kohdusta löytyi vielä raskausmateriaalia. Lähete kaavintaan juuri ennen joulua. Sairaalassa sain aamulla kohtua avaavat lääkkeet ja kipulääkettä, parin tunnin päästä saliin ja viideltä oli jo kotona. Kipuja ei ollut, isompia vuotoja vain seuuraava vuorokausi. Jälkivuotoa kolmisen päivää. Kaikki meni siis toella hyvin , surutyötä tein tietysti vielä jonkun aikaa mutta pikkuhiljaa suru helpotti.

Hoitohenkilökunta oli asiallista, hoito hyvää, vaikkakin ensin jokaisella oli luulo että kyse on raskauden keskeytyksestä. En halunnutkaan että kukaan alkaa liikaa säälimään, en olisi sitä kestänyt.

Viime keväänä tein positiivisen raskaustestin ja nyt odotellaan ystävänpäiväksi omaa pikkuista. Juhannuksena kävi mielessä että nyt meilläkin olisi voinut olla jo vauva,enkä vielä silloinkaan osannut riemuita raskaudesta. Ajatukset jäi taka-alalle kun alkoi tuntua liikkeet ja raskaus konkretisoitui ihan oikeasti.

Toivon sinulle lämpimiä ajatuksia ja voimia, raskas asia on läpikäytävänä. Toivon, että saat vielä kokea ilon raskaudesta.

Hanna

Uusi alku on nyt saatu täälläkin. Halusin vaan tulla kertomaan että kaikki meni eilen hyvin, niin hyvin kuin tuossa tilanteessa nyt on mahdollista. :) Pääsin jo ennen puolta päivää kotiinkin, just parahiksi hoivailemaan pientä vatsatauti- ja kuumepotilasta (tänään neiti oli jo onneks taas kunnossa). Kiitos tuesta ja tsempistä! :)

p.s. miäkin pillahdin ihan lohduttomaan itkuun kun heräsin, enkä oikein vieläkään tiiä itkinkö ilosta vai surusta. Luultavasti itkin siks, että nyt se on ohi ja miä selvisin siitä kaikesta.

keltanokanhautomo

Kiva Hanna kun kävit vielä kertomassa kuulumiset. Raskas päivä on takana ja toipuminen alkanut - voimia sinulle siihen. Ja lämpimät terveiset myös jo parantuneelle pikkupotilaallesi!

Blogiarkisto

2013
2012
2011