Tätä me tehdään vapaa-ajalla.

Alun kaaoskokemusten jälkeen työelämään paluu ja sen yhdistäminen perhe-elämään on alkanut tuntua hyvältä. Arki on kliseisesti asettunut uomiinsa, mikä tarkoittaa, että enää minua ei ahdista vapaa-ajan vähyys.

Enimmäkseen kyse lienee tottumisesta: alkaa tuntua normaalilta, että vuorokaudesta kolmannes kuluu työnantajan palveluksessa. Loppuajan olemme oppineet käyttämään järkevästi: isommat ruokaostokset tajutaan hoitaa kerralla, siivousta harrastetaan vain jos on vähän pakko, turhaa Facebook-roikkumista on vähennetty ja yhdessäoloaika käytetään mieluummin jutellen kuin telkkaria katsoen. Ja kas kummaa, sitä sosiaalista elämääkin on ehditty hieman kokea. Sukulaisissa on käyty ja ystäviäkin tavattu. 

Ja minusta on ihanaa olla välillä työntekijä - siis muunkin työn kuin kotityön. Työskentelen eläintenhoitajana lemmikkieläinlääkärin vastaanotolla, ja voi veljet, kyllä se on toista kuin kotona. Nautin, kun voin keskustella hankalista, vakavistakin asioista aikuisten ihmisten kanssa, tehdä yhteistyötä kollegojen kesken ja ylipäänsä miettiä kaikkea muuta kuin Muumeja.

Paljon samaakin ansiotyössäni ja lapsen kanssa kotona olemisessa kyllä on: Kiirettä pukkaa, välillä saa panna oikein kunnolla töpinäksi ja huseerata sen minkä ehtii. Kaikenlaisia eritteitä pyörii siellä sun täällä, ja hoidettavat tuuppaavat niitä syliini ja naamalleni. Selkää pakottaa ja niskaa jumittaa, koska hommat vaativat nostelua, kantamista ja omituisia asentoja. On surullisia hetkiä, kun hoidettava ulvoo kivusta ja mikään ei onnistu, ja sitten taas läpimurtoja: kun töissä kaikki menee putkeen, tai kun kotona lapsi oppii jotain ihanaa uutta ja nauraa onnesta.

Juuri nyt on hyvä näin. Mies tykkää olla koti-isänä, minä tykkään olla töissä. Homma toimii paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Ja pakko sanoa, että etukäteen aliarvioin Miehen pärjäämisen törkeällä tavalla. Ajattelin, että kyllä se lapsen hoitaa kunnialla, mutta että kotihommat ja ruokahuolto jää kyllä tekemättä.

Miten väärässä olinkaan, ja hävettää. Kun tulen töistä kotiin, on hellalla ruoka ja parhaana päivänä pannukakkukin. Tiskikone hurisee. Kauppaostokset on hoidettu ja usein jokin minulta rästiin jäänyt asia (kuten kuvankäsittelyohjelman asentaminen tietokoneelle) tehty. Jeih!

Ja lapsi nauraa, on juuri syönyt kulhollisen mansikoita ja juoksee nakuna minua vastaan, hihkuu "hai hai hai" (= hali hali hali) ja on pian sylissäni... Ja onni on nyt ja tässä. 

Kommentit (8)

Vierailija

Otsikosta saattaa saada sellaisen käsityksen, että jokainen uraäiti olisi onnellinen.

Itse en ollut onnellinen, kun menin töihin esikoisen ollessa taapero. Kotiäitinä lasteni kanssa tunsin tekeväni jotain tärkeää. Siinä tehtävässä olin korvaamaton - toimiston pöydän ääressä en mitenkään. Nyt muistelen haikeana tuota elämän parasta aikaa, jonka sain viettää lasten kanssa.

Vierailija

Ihanaa, että töiden ja muun elämän yhdistäminen on sujunut hienosti! Töissä käyminen kotona olon jälkeen oli myös minulle alun vaikeuksien jälkeen mukavaa vaihtelua. :)

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Komentoija 2: ei se oman lapsen hoitaminen ahdista(nut)! Vapaa-ajan väheneminen, työkiireet, yleensäkin kiireen hiippailu ennen niin seesteiseen elämääni ahdistaa. 

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Kommentoija 3: otsikko oli tarkoituksellinen yleistys, jolla esittelin aiheen. Itsehän en missään nimessä ole varsinainen uraäiti; olen ollut kotona melko pitkään eikä minulla ole mitään loistokasta urasuunnitelmaa mielessäni. 

Ja ymmärrän hyvin, ettei töihinpaluu aina tunnu hyvältä, kun kotona on pieniä lapsia. Etenkin jos ansiotyö tuntuu samantekevältä.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

4: hieno homma! Onhan se tosiaan myös virkistävää, kun hiekkalaatikko jää päivän ajaksi unholaan ja vaihtuu ihan johonkin muuhun. Kun vaan saisi tuon lapsen mukaan töihin halittavaksi... ;)

Blogiarkisto

2013
2012
2011