Vanhenpainvapaani päättyi ja lapsen hoitaminen kotihoidontuella alkoi. Ei siis mitään muutosta käytännön elämään - paitsi tietysti roima kevennys niin sanottuun palkkapussiin.

Blogielämääni tämä kuitenkin vaikuttaa siten, että voin nyt ihan vapaasti kirjoitella milloin haluan. Vanhempainvapaallahan työn tekeminen arkipäivinä - siis minkä tahansa työn -  vähentää vanhempainrahaa (jos asiasta ilmoittaa Kelaan). Kilttinä tyttönä olenkin kirjoittanut vain sunnutaisin, jolloin työtä saa paiskia vapaasti. Kotihoidontukeen eivät työt vaikuta, joten jatkossa saatan ilmaantua tänne naputtelemaan milloin tahansa. Oo, jännittävää rutiinien rikkoutumista!

Noniin, unikuulumisia näin torstain ratoksi. Vauvan viimeisimmän flunssan vuoksi yösyöttely lähti aivan käsistä; pahimmillaan syötin Maijaa viidesti yössä. Eihän se edes syönyt kunnolla, haki vain pikkuisen lohtuhuikan ja ilmoitti, että voisin tästä kömpiä takaisin sänkyyn. Ilman huikkaa ei kuitenkaan unikaan tullut - ei edes flunssan jo lähdettyä. No, minulla paloi päreet, ja pyysin Mieheltä unikoulutusapua. Tai ei sitä oikeastaan avuksi voi edes kutsua; Mies sai hoitaa homman ihan yksin, ja minä karkasin äitini sohvalle nukkumaan. Ja ah autuus, olen nukkunut kahtena yönä KOKO YÖN nousematta koivilleni! Kahdeksisen tuntia ihan omaa rauhaa, unta, hiljaisuutta. Ja samaan aikaan Mies unikoulutti vauvaa.

Valitsimme pistäytymismenetelmän, jonka pääidea on tämä: Vauva laitetaan sänkyynsä ja toivotetaan hyvät yöt. Huoneesta poistutaan. Jos vauva itkee (tai myöhemmin yöllä herää itkemään), sen luo mennään ennalta päätetyn ajan kuluttua - esimerkiksi minuutin päästä. Vauvaa rauhoitellaan tylsästi, ilmaistaan siis ettei ole mitään hätää ja isi/äiti on lähellä, mutta että on yö ja tarkoitus nukkua. Huoneesta poistutaan, vaikka vauva itkisi. Takaisin mennään taas sopivan ajan kuluttua, ja taas tylsistellään ja rauhoitellaan. Tarkoitus on, että vauva oppii nukahtamaan itse, mutta sille samalla kerrotaan, että tuki ja turva on ihan lähellä.

Ja mitenkö meni? No loistavasti, ainakin tähän asti. Ensimmäisenä yönä Maija heräsi yhden maissa, Mies aloitti rauhoittelupistäytymiset, ja pieni nukahti melko nopeasti uudelleen. (Mies ei muista tarkkaan - ehkä vartissa.) Toisen kerran vauva heräsi ennen viittä ja jatkoi itkeskelyä kuuteen asti. Siitä unta riittikin sitten 8.30 asti - tunnin pidempään kuin tavallisesti! Toisena yönä vauva nukkui 20.30-06.00 putkeen. Ja lyhyen rauhoittelun jälkeen vielä 8.30 asti. Tähän tekisi mieli kirjoittaa vain että OMG.

Oleellista ja ihanaa oli, että vauvan itku ei ensimmäisenäkään yönä kuulemma mennyt kertaakaan hysteeriseksi, eikä vauva tuntunut kaipaavan edes syliä. Se pyöri sängyssä ja yritti saada unta, itkeskeli kyllä surkeasti mutta ei paniikissa. Ja Miehelle tämä oli ns. helppo unikoulu, koska lasta ei tarvinnut nostella edestakaisin eikä tassutella käsi puuduksissa. (Reilua sanoa hommaa "helpoksi"...Oikeasti ymmärrän, ettei tämä milloinkaan ole helppoa, ja arvostan Miestä ihan mielettömästi siitä että hän ryhtyi hommaan.)

Viestini kaikille heräilyistä kärsiville siis on: kokeilkaa unikouluja. Mutta valitkaa teille sopiva. Tietoa ja vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi kirjasta Unihiekkaa etsimässä. Meille pistäytymismenetelmä oli paras vaihtoehto, koska vauvamme ei tunnu kaipaavan yöllä syliä tai silitystä, ja nukahtaa illalla yleensä helposti itsekseen. Toisaalta emme halunneet myöskään jättää vauvaa täysin yksin itkemään. Jatkossa sitten näemme, miten homma toimii, kun nukun itse kotona ja kun Mies on välillä poissa yötä. Voi olla, että vauva protestoi maitokieltoa vastaan enemmän, kun minä käyn häntä yöllä rauhoittelemassa. Katsotaan miten käy.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011