Elin 28 vuotta huomaamatta sitä tosiasiaa, että suuri osa ihmisistä kulkee neli- tai kolmipyöräisellä kulkuneuvolla, jota joku isompi ihminen työntää. Yhtäkkiä noita härveleitä on joka puolella. Availen niille innoissani ovia ja huolehdin niiden auttamisesta bussiin, ja samalla tuijotan niitä mahdollisimman tarkkaan. Tuolla on tuollainen teleskooppiaisa, noilla on kääntyvät etupyörät, ja noin vähän ostoksia mahtuu noihin design-kärryihin. Ja miten kevyesti nämä saksalaiset nousevatkaan kyytiin! Tekee mieli mennä haastattelemaan vaunujen työntäjiä. Asteikolla neljästä kymmeneen, kuinka paljon harmittaa, ettette ostaneet heittoaisallista mallia?

Olette ehkä jo huomanneet, että olen ihmistyyppiä Ajoissa Varautuja. Siksipä on vain ennalta arvattavaa, että tuskailen lastenvaunuvaihtoehtojen kanssa kuusi kuukautta ennen laskettua aikaa. Niissä on aivan liikaa liikkuvia osia – siis ominaisuuksia, joiden suhteen pitäisi tehdä jokin valinta. Voisiko joku vain tulla meille kotiin, ottaa mitat rappukäytävästä ja meistä ja hauisvoimistamme, ja kertoa mikä malli on meille se oikea?

Mutta kappas, siinähän minulla on joukko viksumpia, te rakkaat lukijani! Lämmin virtuaalihalaus sille, joka vinkkaa meille ne sopivimmat vaunut. Tarvitsemme (kai) kevyehköt yhdistelmät kovalla kantokopalla. Liikumme paljon bussilla, emme omista autoa. Kuljemme taajamassa koiran kanssa, käymme kaupassa kävellen tai julkisilla. Minä pidän mustasta, vihreästä ja liilasta. Ja me olemme tolkuttoman pitkiä. Nyt saa mainostaa lemppareitaan, antakaa mennä!

Kommentit (11)

sipsi

No, nytpäs tulikin mielenkiintoinen aihe käsittelyyn:D

Itse en ole vielä löytänyt unelmien vaunuja/rattaita, kun aina niissä on jokin pieni ongelmakohta...

Meillä ollut käytössä Gesslein Vision yhdistelmät, joista olen tykännyt muuten tosi paljon, mutta jousitus on olematon (en tiedä onko uusimmissa malleissa paremmat?) ja selkänojan pituus ei riitä enää meidän n. 95cm pitkällä 2,5veellä, jos nukahtaa. Muuten nuo kärryt kyllä täyttää tuon teidän "vaatimuslistan":) Näihin saa valita kovan tai pehmeän kopan ja suosittelen lämpimästi tuota pehmeää. Kun sen muuntaa lapsen kasvaessa lämpöpussiksi, niin on todella tilava (vrt. monen muun "trendi" merkin pussit). Niin ja pituudesta sen verran, että itse olen 170cm ja työntelen vaunuja sillä keskikorkeudella, joten ainakin tuo työntöaisan korkeuden 110cm luulisi riittävän 180cm henkilälle varsin kivasti. Vai vieläkö pidempi oot?

Heittoaisaa olisin joskus ehkä kaipaillut, mutta helposti tuon jaksan vieläkin "vauhdissa" nostaa toisin päin, vaikka n.15kg lapsi istuu kyydissä. Kauppatavaroita mahtuu kivasti alakoriin ja on ollut todella tukeva käytössä. Meidän 10kg koirakin on joskus korissa matkustanut:) ja plussaa sekin, että runkoon saa kiinnitettyä maci-cosin tai Britaxin kaukalon adaptereilla!

Jos unelmoida saa, niin lisäisin noihin Gesseihin sen pidemmän selkänojan ja jousituksen, niin silloin taitaisivat olla aika lähellä ominaisuuksiltaan Emmaljungan Nitro Cityjä . Ovat vielä vakaammat kun on 4 pyörää, ihan "sika" kevyet ja vieläpä 6 cm kapeammat (bussissa fiksu, kun saa käytävälle, jos täyttä..) Näissä on miinusta se, että kaikki lisäjutut (=jalkapeitot, kopat yms.) joutuu ostamaan lisähintaan ja hintaahan niistä sitten kertyykin:(

Noihin saa sitten vielä plussana kiinnitettyy siskonistuimen, kunhan teille se toinen lapsi tulee;D

Tutustuhan noihin. Vaunut.infossa saa näppärästi vertailtuu listana vierekkäin eri vaunumalleja.

Tulipas pitkä posti, mutta itse olisin onnellinen ollut avusta sinun tilassasi:)

Tiiulitii

Itselläni Abc-Desing pramy luxe (2010)
+kova koppa
+ sopii lyhyelle ja pitkälle (minä 164cm, mies 190cm)
+heittoaisa
+pienet, mahtuu pieneenkin hissiin
+kulkee lumessa hyvin
+puhkeamattomat renkaat
+integroitu hyttysverkko(mutta ostin silti 5e hyttyrverkon koska kesällä ei päällistä jossa se on tarvitse)
+ ei ole tarvinnut ostaa kuin se hyttysverkko ja sadesuoja lisäksi..mukana jalkapeite muuntautuu lömpöpussiksi alaosaa vaihtamalla ym..

-tavaratilaan ei saanut mitään kun oli koppa käytössä
-tavaratilaan ei kyllä ilman koppaakaan meinaa saada mitään kun siinä keskellä kulkee joku tukirauta ...
-heittoaisa alkanut "klonksumaan" jatkuvan heittelyn takia (toki mukana tuli tarranauhat että voi solmia jos ei tarvitse tätä heittoaisaominaisuutta)
-poikamme ei mahtunut koppaan 4kk iän jälkeen

ei enempää tule nyt mieleen, hyvät olleet ensimmäisiksi vaunuiksi mutta tiedän jo että seuraavan kohdalla aivan toisenlaiset hankin, pitkälle lapselle.. olisi ollut kiva käyttää koppaa sinne 6kk asti mutta minkäs teet kun huuti naamapunaisena ahtautta..

Emma

Esikoiselle hankimme Emmaljungan Citycrossit, joihin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Emmaljungissa on vain yksi olennainen puute: jos sisarus tekee tuloaan hyvin pian esikoisen jälkeen, ei noita rattaita voi järkevästi laajentaa tuplavaunuiksi. Meidän muksuille tulee ikäeroa reilut 1,5 vuotta, joten rattaat menevät vaihtoon, ja olen päätynyt Phil&Tedsin rattaisiin, jotka ovat riittävän kapeat julkisilla liikkumiseen. Hieman jälkeenpäin harmittaa tämä turha rahanmeno ja säätäminen - jos olisin tajunnut ostaa PT:t jo esikoisen aikana, olisi ne kestäneet koko sen ajan, kun taloudessamme on pieniä lapsia.

Mieti siis tuota sisarus-näkökulmaakin, kun teet valintaasi.

Emma 2

I'coo:lla on kääntyvät isohkot eturenkaat, jotka saa lukittua suoriksi. Helppo työnnellä ostoskeskuksessa ja lumisohjossa. Tosin ilmatäytteiset renkaat olis paremmat epätasaisella. Vaunut on kevyet ja kapeat, helppo siis liikkua julkissa, kun vaunut voi itse nostaa bussiin. Vaunukopan voi kätevästi vaihtaa vaikkapa maxi-cosin turvakaukaloon ja myöhemmin sellaisiin istuttaviin vaunuihin, jotka voi asetella kummin päin itse haluaa. Väreistä en osaa sanoa, vaihtelevat varmaan vuosittain. Niin ja pitkiä ollaan molemmat, aisan saa vedettyä korkeammalle, miehellä (190 cm) ei ole ollut mitään kyyristely-ongelmaa.

Vee

Yhden lapsen rattaille on niin miljoona vaihtoehtoa että ei kun nettiin ja kauppoja kiertelemään, kun vielä jaksat :))

Naatti

Me ostettiin miehen työkaverilta pari vuotta vanhat Emmaljunga citycrossit. Meillä ei kummallakaan ollut minkäänlaista tuntumaa mihinkään vaunuihin, enkä edes tiennyt heittoaisoista, kovista ja pehmeistä kopista ym. yhtään mitään. (Enkä kyl vauvoista muutenkaan=))
Mutta olen ollut todella tyytyväinen noihin. Näppärät, tukevat, kevyet työntää myös maastossa ja talvella, hyvä tavarakori ja umpikumipyörät! <3

Tossavainen

Meillä on Emmaljungan Nitro Cityt, enkä vaihtais mistään hinnasta. Kääntyvät etupyörät tekee vaunuista hirmu näppärät, helppo työntää yhdellä kädellä ja kääntyvät ympäri paikallaan. Talvellakin pienet pyörät toimivat yllättävän hyvin.

Meillä hankkimiskriteerinä oli vaunujen leveys (että mahtui hissiin). Myös julkisissa kulkuneuvoissa Nitro Cityt ovat olleet todella näppärät. Eivät vie käytävältä paljoa tilaa. Yleisestikin julkisia ajatellen on kääntyvä työntäaisa hyvä valinta.

Vaunuissa meillä oli pehmeä koppa (Quadrolift), joka oli todella hyvä valinta. Pitkä neitimme mahtui koppaan reippaasti yli puolivuotiaaksi, jonka jälkeen koppa muuttui asteittain jalkapussiksi.

Vaunuissa ei ole heittoaisaa, koska pienemmät pyörät on oltava aina edessä. Kärryosa on kuitenkin helppo kääntää ympäri, vaikka nyt yli 1 vee tyttömme niissä istuisikin.

Ainut miinuspuoli vaunuissa on matala tavarakori. Kuitenkin kaikki tavarat on sinne saatu aina mahtumaan, ainakin kun niitä vähän asettelee.

Emmaljungiin saa sisaristuimen, myös ko. malliin.

keltanokanhautomo

Kiitos kaikille vinkeistä! Lisää vaan tulemaan, ei tässä vielä ole päätöksiä tehty. :)

Sireniia

Meillä on Gessleinin Swing Fi:t vm. 2010. Mukavat työntää, jousitus superluokkaa. On heittoaisa ja vielä kääntyväkin (eli voi säätää helposti pitkälle työntelijälle sopivaksi). Menee superpieneen tilaan kasattaessa. Kantokassi on puolikova, mutta en ole koskaan kaivannut kovaa (vaikka meillä on ollut kaksi hellekesävauvaa käyttäjinä). Näitä on kehuttu lenkkeilijöiden vaunuiksi, vaikka ovatkin nelipyöräiset (eli koirien ulkoilutuksessa mukavan vakaat työntää vaikka yhdellä kädellä). Jos jotain haluaisin muuttaa niin heittoaisan puolen vaihtamisen ilman sivun vipua (nyt siis vedetään aisasta olevista "vivuista" ja sitten vielä pitää painaa sivulla olevaa vipua, se jälkimmäinen on ärsyttävä). Ja jarrut on hankalat, kun pitää kumpikin pikkiriikkinen jarrupoljin sohia erikseen, kun meidän tuplissa riittää kun polkasee "poikkipuuta" jostain kohdasta. Tosi selkeä selostus, eikös vain :)

PS. Jos hankitte turvakaukalon, kannattaa ottaa sellaiset vaunut, joihin saa adapterilla kaukalon kiinni. Meillä hankittiin myöhemmin sitten Britaxin B-Mobilet, kun olimme jo ehtineet hankkia Britaxin kaukalon. Ihan toimiva systeemi, mutta ei niillä rattailla mihinkään lenkille lähdetä (ainakaan vauva kyydissä) :D Kaukalon kiinnitystä olemme kaivanneet esimerkiksi taksilla kulkiessa, olemme saaneet kaukalon perillä vaunuihin kiinni eikä ole tarvinnut raahata sitä käsikynkässä.

Nelli

Meillä oli Suomessa käytössä kolmipyöräiset Mountain Buggyt. Ihan loistavat talven sohjoihin!

Yrmyliini

Kukaan ei vielä Brioja kehunut joten täältä tuloo :)
Kriteereitä ei ollut etukäteen juuri muita kuin että isot pyörät, ei liikaa liikkuvia osia ja semmoiset tavallisten vaunujen näköiset, koska mun mielestä kaikki kolmipyöräiset hökötykset ym. näyttää omituisilta. Meillä ei ole autoa ja hissi on iso, joten kokoa ei tarvinnut sen kummemmin miettiä.
Hankittiin muutamien vaihtoehtojen kokeilun jälkeen Brion Kombit kovalla kopalla. Tosi mukavat työntää, hyvät jouset ja riittävän iso tavarakori. Talvivauva mahtui hyvin koppaan nukkumaan seitsenkuiseksi, ja ois varmaan mahtunut pidempäänkin, mutta alkoi haluta istua, joten otettiin koppa pois. Heittoaisaa ei olla kaivattu, mutta se kääntyvä osa aisasta olisi monasti ollut hyödyllinen kun kuljetaan siis lähinnä bussilla, ja jos siellä on monet vaunut samalla kertaa eikä niitä saa käännettyä siihen vaunutilaan bussin menosuuntaan niin kaikki ohikulkijat jää aisaan kiinni käytävällä, kun se siinä sojottaa. Melko painavat ja isothan nuo on moniin verrattuna, mutta olen kyllä ihan itse jaksanut nostaa auton tavaratilaan jos on ollut tarvis. Meillä on pelkästään matalalattia busseja täällä, joten bussiin ei ole tarvinnut nostella.
Täyskumipyörät on olleet myös hyvä valinta, tosin niihin uppoaa välillä teräviä kiviä, joista jää pyörään reikiä. Mutta eipä tuo ole tahtia haitannut.
Ja on ne vaan niin nätit! Vieläkin :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011