Kuukausia kestäneen valmistautumisen ja tiedonhankinnan ja perehtymisen aikana en missään vaiheessa raskautta muistanut, että vauvat syövät tuttia. (Siis useimmat vauvat. Kaikki eivät siihen suostu ja kaikille ei sitä suoda. Ja tästäkin aiheesta saa helposti riidan aikaiseksi, jos erehtyy väärille keskustelupalstoille aihetta puimaan.) Tutit kyllä varmaan mainittiin jossain opuksessa – todennäköisesti varoittelevaan sävyyn – mutta ohitin aiheen jotenkin tyystin.

Sitten alkoivat iltakränät. Vauvamme alkoi olla hermostunut iltaisin. Ei mitään suoraa huutoa eikä missään nimessä koliikkia, mutta tyytymätöntä itkeskelyä kuitenkin. Masu oli täynnä maitoa, vaippa puhdas, vauva sylissä eri asennoissa, laulua ja juttelua ja silitystä, mutta silti sitä pientä harmitti. Rintaan hän tarttui kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, mutta päästi vihaisena irti heti, kun maitosuihku taas alkoi. Tai imi ja nieleskeli paniikissa maitoa ja ilmaa ja pulautti kaiken sitten pois.

Sitten keksimme kokeilla tuttia. (Aplodeja kekseliäisyydellemme.) Mikä autuas ilme, rauha ja tyytyväisyys! Hermoilu loppui heti ja vauvasta kuului helpottunut mussutus. Minä selasin internetin vauvasivustoja etsien tietoa siitä, mitä kaikkea kamalaa aiheuttaisin lapselleni tutilla. Jotenkin tuntui väärältä tukkia toisen suu, kun sieltä kuului tyytymätöntä kitinää – mutta toisaalta, vauvan käytös puolusti tutin antamista.

Onneksi saimme neuvolantädiltä luvan tutin käyttöön. Toki varmistamme ensin, että vauva todella on kylläinen eikä kaipaa huoltotoimenpiteitä. Sitten sylittelemme ja tutittelemme hyvällä omallatunnolla. Tutti tuo myös mielenrauhaa ruuhkabusseissa ja kassajonoissa – äidille. Kun tietää, että laukussa on hätävaratutti, ei ahdista niin paljon. Ei vauva kyllä ole kertaakaan edes pihahtanut reissuillamme, mutta siltä varalta että sananmukaisesti kiljuva maitonälkä iskee ennen kotipysäkkiä, aion kantaa mukanamme tuota ihmelaitetta. Enkä enää anna itseni pähkäillä, tukahdutanko lapsemme tunneilmaisua tällä menetelmällä.

Kommentit (9)

jenni

Näin kokemuksen parivuotiaalla rinta-äänellä voin todeta että ainakin meidän terroristi ilmaisee itseään ihan kivasti. Tutti poistui n 1v 9 kk ikäisenä eikä se siinäkään vaiheessa lainkaan tukahduttanut mitään :D Helpommin Viku sai asiansa esitettyä kun voi voimakeinona heittää vanhempia tutilla päin pläsiä kun oikein kiukutti ;)

Sonja09

Kriittisyydestä viis, minä olin niin onnellinen kun meidän vauva huoli vihdoin tutin 5 vkon iässä! Siihen loppui tississä roikkuminen (ja kiukkuilu kun maitoa alkoi tulla), järjettömät pulautukset ja liika maidontulo, joka aiheutti minulle jatkuvaa tukoksien pelkoa ja pari rintatulehdusta (+antibiootit). Ja kun maitoa tuli lopulta vain sen verran kuin sitä meni, oli mahdollista opetella myös rintakumeista eroon. Ja tietysti oli helpompi lähteä liikkeelle vauvan kanssa, kun tiesi saavansa hänet jatkamaan unia tutin avulla, eikä tarvinnut alkaa kadulla imettää... :) Ihanaa.

Sonja09

Luin ekoisin jutun tutista. Olen kyllä siinä samaa mieltä, ettei sitä pitäisi käyttää "vakiovarusteena". Nyt annan tutin puolivuotiaalle vain nukuttaessa ja autossa, hereillä ollessa saa olla muuten ilman. Tämä juuri siksi, että kuulisin milloin pientä alkaa väsyttää tai muuten harmittaa. Tai no, joskus laitan tutin kun neiti lukee lehteä - hänestä kun se on niin ihanaa, mutta äiti ei oikein tykkää niistä kemikaaleista.

Tutittoman äiti

Postauksessa pisti silmiin ajatus "kaikille ei sitä suoda". En koe, että tutti olisi jokin vauvan perusoikeus ja -tarve, joka hänelle pitäisi suoda. Minun vauvani pysyy tyytyväisenä imetyksellä, kantamisella, vieressä nukkumisella ja muulla luonnollisella tarpeiden huomioimisella.

Kaiken kaikkiaan olen aika lailla ekoisin linjoilla tässä asiassa. Mietin myös, johtuvatko Suomen alhaiset imetysluvut ja suunniteltua lyhyemmäksi jäävät imetykset osittain siitä, että vauvan imuhaluja tyydytetään tutilla liikaakin.

keltanokanhautomo

Tutittoman äiti, olet aivan oikeassa. Lähestyin aihetta vain ja ainoastaan meidän tyypin näkökulmasta, ja siksi ajattelin niin päin, että olisi väärin olla suomatta tuttia sille joka sitä tarvitsee. Ja kaikki eivät toki tarvitse! Uskon kuitenkin, että esimerkiksi meidän tilanteessa vauva on valinnastamme tyytyväinen. Kuten kirjoitin, vauvaa ei joinain illan hetkinä rauhoita kantaminen, sylittely, vaipanvaihto, hierominen eikä varsinkaan imettäminen - lapsi kun menee ihan paniikkiin, kun maitoa vaan suihkuaa vaikka vauva haluaisi vain imeä. Silloin on minusta parempi, että vauva saa sylissä tuttia.

Ja toisaalta, mitä perustarvetta esim. kantaminen tyydyttää? Maallikkona ajattelisin, että se tuo turvaa. Että lapsella on rauhallinen olo kun on liikkeessä. Samanlaista rauhaa ja lohtua tuntuu imeminenkin antavan - miksi se olisi väärin? (Toki, jos maitoa tulee liian vähän, on hyvä antaa vauvan imeä mahdollisimman usein ja siten stimuloida maidontuotantoa. Tällä suihkuamisella en kuitenkaan halua rinnoilleni sitä viestiä, että maitoa tulisi liian vähän!)

Hanna

Kahden lapsen äitinä ja molempia imetin monien mielestä liian kauan (1v10kk ja 1v11kk). Ekalle tutti on välttämätön. Se itse asiassa annettiin jo synnytyssairaalassa - kivun lievitykseen. Ja silti neiti imi maitoa rinnasta ja tuttia imemistarpeeseen. Kun sitä maitoa tuli tosiaan ihan paineella. Pulloa ei huolinut, suoraan siirryttiin nokkamukiin.

TOinen ei huolinut tuttia, piti sitä vaan loukkauksena. Vain maito rinnasta kelpasi. Ja ei huolinut pulloa. Taas siirryttiin suoraan nokkamukiin.

Meillä tutti pelasti esikoisen juuri siltä hirveältä mahavaiva/pulauttelukierteeltä. Ja eroon pääsi tutistakin ihan tarpeeksi aikaisin. Ja ei ole tutti tai tutittomuus vaikuttanut minun maidontulooni millään lailla.

Eiköhän nämä ole ihan vauva-äiti-kohtaisia asioita.

Sipsi

Eikun vaan hyvillä mielin tuttia vauvalle. Minulla on kaksi lasta. Ensimmäinen ei huolinut tuttia vaikka tarjottiin ja toinen tarvitsi sitä heti muutaman päivän ikäisenä. Ensimmäinen ei esim. ole oppinut nukahtamaan niin hyvin, kuin kuopus ja veikkaan syyksi juurikin tuota tutin käyttöä.

Tutti oli meilläkin aina "viimeinen keino", jos mikään muu ei kalvannut ja kyllä sen huomasi, miten lapsi kasvoi tutista sitten irti hyvin luonnollisesti ja yhtenä iltana ollessaan 1v4kk vain heitti sen pois.

Olisin ollut onnellinen, jos esikoinen olisi sen kapineen huolinut. Olisi säästynyt monilta itkun hetkiltä itse...

Blogiarkisto

2013
2012
2011