Kolmaskymmenesseitsemäs viikko on jo pitkällä, ja nyt alkoi valitus. Turvottaa! Väsyttää! Nivusia juilii ja lapsi poraa päätään lantiooni! Oksettava olo häivähtelee välillä, sitten himottaa taas kaikki ruoka – mutta kokoillan herkutteluputket eivät enää onnistu, kun mahaan ei mahdu tavaraa.Ja yöllä menee hermot, kun kääntyminen on hankalaa ja vessassa pitää rampata alinomaa.

Näin pitkälle siis pääsin, ennen kuin raskaustila alkoi tuntua raskaalta. Nyt alkaa olla sellainen tunnelma, että lapsi saisi syntyä pian. Totta puhuivat viisaat, kun odotukseni alussa vakuuttivat, että loppumetreillä alkaa varmasti tuskastuttaa. Että vauvamaha on kyllä kiva jonkin aikaa, mutta aikansa kutakin. Ja että jossain vaiheessa peilikuva ei vain enää ilahduta. Niin se on. Olo alkaa olla liian muumi ja barbababa.

Käytännön valmistelutkin alkavat olla pitkällä. Osapuilleen kaikki hankinnat on tehty, vaatteet pesty, koti järjestetty vauvaa varten ja sairaalakassi täytetty (eväillä). Juhlavinta oli pinnasängyn kokoaminen. Flunssainen Mies sai ruuvailla sitä kasaan muutamaan otteeseen, kun minä en osannut päättää, mille korkeudelle haluan minkäkin laidan. Kun homma oli valmis, katselin maailman söpöintä pikku sänkyä ja purskahdin itkuun. Siinä se tyyppi kohta nukkuu. Snif!

Kommentit (1)

emäntä

Oih ja voih! Aivan samat fiilikset alkaa täälläkin olemaan! Ja jollain tavalla hirvittävältä tuntuu ajatus, että mun synnytyshistorialla tämäkin vauva näkee todennäköisemmin päivänvalon helmikuun kuin tammikuun puolella. Millä ihmeellä sitä kuluttaa vielä reilun kuukauden, kun on henkisesti (ja kyllä pikku hiljaa fyysisestikin) ihan valmista kauraa!?! Muistan kyllä senkin, että kun on saanut vauvan syliin, kaikki kivut ja odotuksen pituus unohtuvat sen siliän tien.. harmi, ettei se lohduta nyt. :/

Tsemppiä sulle jaksamiseen ja mahtavaa uutta vuotta!

Blogiarkisto

2013
2012
2011