Vaikka vauva on jo syntynyt ja raskausaika melkein unohtunut äitidementian johdosta, palaan vielä hetkeksi viimeisten odotuspäivien tunnelmiin. Silloin oli päiväkirjan mukaan tällainen meininki: ”AAAAAARGH!!!

Siis miten voi synnytyksen viivästyminen harmittaa näin paljon?! Päivä päivältä on mieliala liukunut innostuneesta jännityksestä turhautuneeseen ketutukseen. Joka ilta menen sänkyyn mielessäni pieni kutkuttava toive siitä, josko seuraavana yönä alkaisi tapahtua. Yöllisillä vessakäynneillä kuulostelen, onko olo yhtään erilainen. Ja niin vaan aamu taas valkenee, eikä mikään muutu. Teekuppi kouraan ja keksimään päiväksi ohjelmaa. Mitähän sitä seuraavaksi siivoaisi.

Samalla tuntuu häpeälliseltä valittaa. Hyvinhän tässä on asiat! Raskaus on sujunut hienosti, lapsella on kaikki ilmeisen hyvin, enkä itsekään kärsi pahemmista fyysisistä ongelmista. Ja takuuvarmaa on, että lapsi on pian ulkona. Kovin ailahtelevainen on olo. Välillä vain itkettää, vaikka en oikein edes tiedä miksi. Irrationaalisia itsesyytöksiä ilmenee. Etsin Miehen katseesta pettymystä, kuvittelen että hän syyttää minua tilanteesta. Eikä tietenkään syytä.

Äsken huomasin häpeäväni sitä, että olen ollut jo niin pitkään pois töistä, ihan turhan panttina. En kehtaa mennä tervehtimään työkavereitakaan, kun on petturiolo. Minunhan piti synnyttää ajat sitten! En koskaan ymmärtänyt, miksi odottajat tässä vaiheessa niin tuskastuvat. Ei kai pari viikkoa tunnu niiden neljänkymmenen jälkeen enää missään? Päin vastoin. Ne pari ovat ihan oma jaksonsa, tuntuvat yhtä pitkältä kuin ensimmäinen kolmannes – tai koko raskaus yhteensä. Se on vähän niin kuin maratonin päälle iskettäisiin loppusuoralla muutama lisäkilometri. Ylämäkeen. Ja lopussa tietäisi vielä saavansa pahasti selkäänsä, ennen kuin mitali ojennetaan.”

Niin, tuon jälkeen alkoi sitten tapahtua. Muille kärsimättömille ja synnytystä ennakoivien oireiden kyttääjille vinkkinä: Kaksi päivää ennen synnytystä Tyyppi mylläsi koko illan mahassani eikä meinannut millään asettua. Piti oikein nousta sängystä googlaamaan voiko vauva liikkua liikaa. (Ei ilmeisesti voi.) Ja sitten lauantaiaamuna, juuri ennen supistusten alkua, meni vatsa ihan sekaisin. Siitä se sitten komiasti lähti.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011