Sairaalakassi on pakattu. Tuossa lauseessa on jotain vatsaa kihelmöivää ja mahtipontista silloin, kun se lausutaan lasketun ajan tienoilla. Kun sen kirjoittaa kaavintaan lähtiessään, ei olo ole lainkaan mahtava eikä ponnekas. Alistunut ennemminkin: mentävä on, muuta ei voi. Paradoksaalisesti nyt kuitenkin tuntuu, että käännös parempaan on lähempänä kuin koko talvena. Vaikka kaikki revitään taas auki ja toipuminen alkaa alusta, toiveet ovat korkealla. Kyllä tämän täytyy nyt olla se viimeinen ongelma, enempää ei nyt vain voi mennä pieleen. Eihän? Ja jos tänään kaikki natsaa ja kohtuni toipuu hyvin, saatamme olla vauvaprojektimme kimpussa jo parin kuukauden kuluttua!

Niin no, ehkä tuo "jo" kuulostaa vähän yltiöpositiiviselta. Himmeen pitkä aikahan se on. Tällä kertaa olen valmistautunut kaavintapäivään oikein. Kassissa on luettavaa, villasukat ja älypuhelin facebookkausta varten. Kipulääkkeet odottavat kotona ja jääkaapissa on ruokaa. Koska kaavinta tehdään nukutuksessa, minun on pitänyt olla syömättä eilisillasta asti.  Tänään aamulla sain vielä juoda kaksi desilitraa vettä. Mittasin vähän reilulla kädellä - ja suutani kuivaa silti koko ajan. Ja minulla on jo nyt kaamea nälkä. Edessä on pitkä odotus sairaalaosaston sängyssä, ja sitten mennään.

Viimeksi kieltäydyin diapameista perisuomalaisesta syystä: ajattelin, että kyllä minä sisulla kestän enkä mitään nappeja tarvitse. Nyt otan kaiken mitä annetaan. Tuskin tästä päivästä mitään karnevaalia kehkeytyy kuitenkaan.

Kommentit (3)

Ruiskaunokki

Tsemppiä täältäkin!! Kiva kuulla, että olet positiivisin mielin kaikesta huolimatta! Niinhän se aina menee, joskus tulee takapakkia, sitten elämä jatkuu ja taas aloitetaan täyttämään toiveita :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011