Nyt tulee taas näitä juttuja, joista alkaa aina vääntö. Ei ehkä pitäisi edes aloittaa. Mutta aloitan nyt kuitenkin - aihe on mielestäni sen verran tärkeä, että nostan sen esiin mahdollisesta ärsyyntymisryöpystä välittämättä.

Siitä asti kun lapsi täytti vuoden, minulta on kysytty, kuinka kauan aion olla kotona hänen kanssaan. Kesäkuussa tulee lähtö, vastaan, mutta lisään: Mies jää sitten vuorostaan kotiin.

Haluamme hoitaa Maijaa kotona niin kauan kuin mahdollista. Pohjimmiltaan kyse on intuitiivisesta kokemuksesta, siitä että sisimmässämme tiedämme että niin on hyvä. Pikkuisen olemme toki aiheesta lukeneetkin. Selkein lausein ajatustamme tukee esimerkiksi Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010). Professori ottaa rohkeasti kantaa pienten lasten päivähoitojärjestelyihin useiden amerikkalaisten tutkimusten perusteella. (Suomessa kattavia seurantatutkimuksia päivähoidon vaikutuksista ei ole tehty.) Muutama lainaus kirjasta:

"--- laajat tutkimukset osoittivat, että lapset, joiden kokopäiväinen päivähoito oli alkanut ensimmäisen ikävuoden aikana ja jatkunut kouluikään saakka, olivat myöhemmin luokassa aggressiivisempia ja heillä oli heikoin frustraationsietokyky."

"Tulokset osoittavat paradoksin: lapsen laittamista päiväkotiin perustellaan usein päivähoidon hyvällä vaikutuksella lapsen sosiaaliseen kehitykseen. Tutkimustulos sen sijaan osoittaa, että vaikutus on juuri päivänvastainen. --- Usko varhaisen päivähoidon sosiaalistavaan vaikutukseen on muuttunut dogmiksi, joka kuitenkin on ristiriidassa tosiasioiden kanssa."

"Suuressa lapsiryhmässä vietetty aika selittäisi yhteyden hoidon määrän ja myöhemmän ongelmakäytöksen välillä. Kyse ei siis olisi päivähoidosta sinänsä, vaan liian aikaisin alkavista ryhmäkokemuksista."

"Harvemmin herää mitään keskustelua siitä, millaisia sosiaalisia taitoja usein aika kaoottinen ja täysin ennakoimaton alle 3-vuotiaiden lapsiryhmä opettaa, ja missä aikuinen sellaisia taitoja tarvitsee. Tosi-tv:n eloonjäämisseikkailuissa ja pudotuspeleissä kyllä, mutta ei jäsentyneessä aikuisen ihmisen työelämässä."

"Alle 2-vuotiaalle on ryhmästä pikemminkin haittaa, esikoululainen hyötyy siitä, ja koululainen tarvitsee ryhmän."

Olittepa samaa tai eri mieltä, Keltikangas-Järvisen kirja on lukemisen arvoinen.

Kun nyt näin pauhaan päätöksemme puolesta, haluan kuitenkin sanoa, että en tarkoita tuomita ketään, jonka yksinkertaisesti täytyy mennä töihin. Ymmärrän että useissa perheissä niin on vain tehtävä, jotta lapsi saisi juustoa leipänsä päälle.

Haluan kuitenkin sanoa ääneen sen, mitä ei useinkaan uskalleta sanoa: Et kai oleta, että ryhmähoito on lapselle yksiselitteisesti hyväksi - koska se on yleinen tapa sekä meillä että muualla? Voisitko miettiä, onko muita vaihtoehtoja? (Uusin Vauva-lehti esittelee yhden kiinnostavan.)

Ja rahastahan tässäkin on kyse.

Me päätimme juuri, että yritämme mahtua tähän 47 neliön asuntoon vielä hyvän aikaa. Silloin rahatilanteemme on yhden aikuisen palkkatuloilla ja kotihoidontuella niin hyvä, että pärjäämme mainiosti. Ja lapsi saa olla kotona. Koska niin on ihan varmasti hyvä. Päiväkodissakin voisi pärjätä - mutta voisi ei ole minusta tarpeeksi. 

ps. Sairastilanne on täällä sama kuin aiemmin. Kerron siitä lisää, kunhan jotain tapahtuu.

Kommentit (20)

Vierailija

Meillä mennään samoilla linjoilla kuin tekin, vanhempi lapsi täyttää kesäkuussa kolme ja pienempi on nyt vuoden ja kotona ois tarkoitus olla ainakin siihen saakka että pienempi täyttää kaksi. Ryhmässä toimimista opetellaan sitten kaksi kertaa viikossa kerhoissa/perhekahvilassa ja isommalle on haettu syksyksi kerhopaikkaa jonne jää yksin pariksi tunniksi kerran viikossa, mielestäni se on vallan riittävää sosiaalistamista...:) mutta kukin tyylillään ja perheensä etua ajatellen..:)

Vierailija

Go Keltsi! Tästä tulee kyllä ryöpytystä, mutta ei kai se niin vakavaa ole :D

Samat aatteet on minulla! Jos mitenkään mahdollista, alle 3v lapset kotihoidossa. Jos se ei onnistu, ovat muut vaihtoehdot tietysti käypiä ja hoitopaikoissa/hoitajissa on eroja.

Oikein reippaita ja sosiaalisia noista on tullut ja ryhmässä tarpeen vaatiessa pärjäävät. 3v 4kk käy 2 x 2h kirkon kerhossa ja 1v 8kk puuhastelee monissakin paikoissa minä mukanaan.

Oikein hyvin olemme peruspiheinä selvinneet yhdellä palkalla tähän saakka. Ruokaan ja lastenvaatteisiin menee rahaa. Muuhun ei juurikaan. Ensi syksynä isompi pääsee toivottavasti kielikylpypäiväkotiin ja pienempi jää vielä kotihoitoon (ehkä 3veenä sitten hänkin päiväkotiin). Minä lähden pikku hiljaa työelämään ja äitini kaitsee pikkupoikasta tarvittaessa.

Jos olisi ollut työpaikka odottamassa, olisin luultavasti jonain heikkona hetkenä paennut sinne, mutta olen tyytyväinen, että olen ollut kotona koko ajan. Aikansa kutakin.

Itse olen ollut kivalla yksityisellä lastenhoitajalla 1-2vuotiaana, mutta sen jälkeen kotona eskariin saakka. Ihan ok minusta tuli. Ei mikään cheerleader - tyyppinen koululainen/opiskelija, mutta silti ihan sosiaalinen ja mukava.

-Minni

Vierailija

Tuo lause: "Pohjimmiltaan kyse on intuitiivisesta kokemuksesta, siitä että sisimmässämme tiedämme että niin on hyvä.", kertoo aika lailla sen, mitä ajattelen lapsenkasvatuksesta ylipäätään. Itse olen valinnut sen, että lapset ovat menneet päivähoitoon jossain vaiheessa. Lähinnä siksi, että ne taloudelliset valinnat joita olisimme joutuneet tekemään jos lapset olisivat kotona, olisivat olleet liian suuria. Emme asu 47 neliön asunnossa, joten asumiseenhan ne rahat menevät.

Olemme olleet kuitenkin todella onnekkaita. Lähipäiväkotimme on lottovoitto kaikinpuolin: mielettömät, pitkään talossa olleet hoitajat tekevät talosta ihan parhaan hoitopaikan - jos kotia  ei lasketa.

Jos siis joskus tulee eteen tilanne, että Maijakin matkaa hoitoon, suosittelen lämpimästi sitä teillekin lähintä päiväkotia. Se on paras!

Vierailija

Yhdyn keltanokka taas ajatukseesi kotihoidosta. Meidän yksi vee on kotona ainakin kaksi vuotiaaksi. Mielellään pitäisin pidempäänkin. Rahastahan se valitettavasti on kiinni. Itse olen lastentarhanopettaja ja nähnyt ne hoidon hyödyt ja haitat. Alle kolme vee ei tarvitse vielä ryhmää vaan koti on (yleensä) paras hoitopaikka.

Vierailija

Juurikin tämä lause: ""Pohjimmiltaan kyse on intuitiivisesta kokemuksesta, siitä että sisimmässämme tiedämme että niin on hyvä."" sai minut jo hetkeksi innostumaan, että vihdoin joku kirjottaa tästä aiheesta rehellisesti siltä pohjalta, mikä itselle ja omalle perheelle tuntuu parhaalta. Mutta sitten koko homma romuttuu, kun vedetään sen oman päätöksen taakse tutkimustietoa. Samaa tutkimustietoa kun löytyy yhtä lailla molemmista päistä, hoitoon laittamisen puolesta ja vastaan. Kyse on vaan siitä, minkä tutkimuksen nostaa sen oman päätöksensä tueksi.

Siinä olen ehdottomasti samaa mieltä, että on naurettavaa perustella lapsen hoitoon laittamista sosiaalistamisella. Pöh pöh. 

Meillä esikoinen aloitti osa-päivähoidon vajaan vuoden ikäisenä. Lähinnä taloudellisen tilanteen vuoksi. Luotan siihen, että hänestä kasvaa kaikesta huolimatta ihan kelpo tyyppi ;) Toinen on kotona toivottavasti ainakin 1,5v, mutta sitten siirtyy hänkin isonsisaruksen kanssa saman pph:n hoidettavaksi. 

Vierailija

Olisi virkistävää, että välillä siteerattaisiin muitakin kuin Keltinkangas-Järvistä näissä keskusteluissa, koska ne edustavat keskustelun toista äärilaitaa niin vahvasti. Näihin ja mutuun sitten monet perustavat kantansa ja näkevät päivähoidon vastenmielisenä säilöntälaitoksena, mitä se ei onneksi useinkaan ole. Kokopäivähoito on omastakin mielestäni ihan pienelle stressaavaa ison ryhmän ja melun takia, mutta lyhyemmistä päivistä ei varmasti ole haittaa. Oma, alle 2veeni ainakin nauttii tosi paljon hoitoon menosta, eikä ole yhtenäkään päivänä protestoinut tai muuten käytöksellään osoittanut, että hoito kuormittaisi, vaikka aluksi pelottikin, että lapsi kärsii ratkaisusta jotenkin.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Huomaan itsekin ristiriidan ajatuksissani: toisaalta luotan omaan intuitiooni, toisaalta kuulutan pohtimisen ja tutkimustiedon perään. Tiedän myös, että aina löytyy tutkimuksia, jotka puoltavat juuri sitä omaa näkemystä, oli kyse mistä tahansa. - Minua kiinnostaisikin kuulla, jos joku löytää luotettavanoloista tietoa varhaisen päivähoidon hyödyistä. Se, että "minun lapseni meni alle vuotiaana ja hyvä siitä tuli" tai että "kyllä muualla Euroopassa laitetaan lapset pieninä ryhmähoitoon" ei vielä vakuuta - tällaisiakin perusteluja olen kuullut. Mutta tietoa, tutkimuksia, löytyykö niitä?

Vierailija

No jaa... oma kokemukseni lapsen luonteesta ja käyttäytymisestä on pikemminkin sellainen, että ne lapset, jotka ovat lähtöjään rauhallisia ja sopeutuvaisia, ovat sitä riippumatta hoitomuodosta, ja ne taas, jotka lähtökohtaisesti ovat tempperamenttisempia ja aggressiivisempiakin, ovat sitä myöskin hoitomuodosta riippumatta.

Voisiko näissä tutkimustuloksissa olla ainakin osittain kyse siitä, että helpon ja tyytyväisen lapsen kanssa on kiva olla rauhassa kotona, kun taas turhautuvan ja kiukkuisen lapsen kanssa etsii helpommin muita ratkaisuja, näitä " lapsi tarvitsi kavereita, laitoimme sen päiväkotiin". Ja lopputuloksena vedetään johtopäätöksiä siitä, että pidempään hoidossa ollut lapsi on sellainen kuin on päivähoidon takia, vaikka se lapsen tempperamentti olisikin ollut alkujaan se syy päivähoidon aloittamiseen.

Voin itse myöntää laittaneeni kuopuksen hoitoon 1-v 9kk iässä osittian sen takia, että elämä kotona hänen kanssaan oli todella raskasta. Päivästä toiseen, tunnista toiseen kaiken kielletyn tekemistä mitä kekseliäimmin konstein, ulkona jatkuvaa karkailua ja kaiken mahdollisen syömistä, siis oikeasti kaikki kivetsun muut tuo ipana nieli. Eli rehellisesti sanottuna, mikään ei ollut kivaa sen yliaktiivisen mukelon kanssa.

Eipä se päivähoito tilannetta miksikään muuttanut, ei pahempaan tai parempaan. Kuten se ei ole tehnyt kahden isomman lapsenkaan kanssa, joista toinen oli hoidossa ennen esikoulua 9kk-2v ikäisenä, sen jälkeen kotona, ja keskimmäinen aloitti hoidon 4,5v iässä.Tuon pienimmän kohdalla oma jaksaminen alkoi olla jo niin kortilla, että töihin meneminen oli todella hyvä ratkaisu.

Vierailija

Jep, lasten päivähoito on ikuisuuskysymys ja siitä on kaikilla oma mielipiteensä.

Meillä esikoinen meni hoitoon kun ikää oli 1v4kk ja kuopus meni hoitoon kun ikää oli 11 kk. Pitkälti hoitoon viemisen syyt olivat taloudelliset ja ehdottomasti edelleen poden siitä huonoa omaatuntoa aina säännöllisin väliajoin vaikkei varsinaisesti mitään syytä olekaan.

Näissäkin kirjoituksissa silti huomaa että puhutaan päivähoidon suurista ryhmistä ja remuamisesta, mutta pointtina haluaisin myös nostaa esille sen että ainakaan täällä meillä päin ei alle 3-vuotiaita lapsia laiteta lainkaan päiväkoteihin. Alle kolmivuotiaat hoidetaan perhepäivähoidossa, satunnaisissa tapauksissa ryhmäperhepäivähoidossa. Eli meidänkin lasten hoitoryhmä on niinkin suuri että heidän lisäkseen siellä on kaksi, satunnaisesti kolme, lasta! :) Tunnelma on kuin mummulassa serkkujen kanssa touhutessa! Hoitajaa ja hänen eläkkeellä olevaa miestään puhutellaan nimityksillä mummu ja pappa. Lapset viihtyvät ja vanhemmat ovat tyytyväisiä!

Enkä minäkään ihan kieroon ole kasvanut vaikka olenkin päiväkodin vuoden iässä aloittanut! :D

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Vierailija 9/9, tuo kahden tai kolmen lapsen ryhmä kuulostaa mahtavalta. Jos näin olisi kaikilla, tilanne olisi minusta todella hyvä.

Vierailija 8/9, hyvä pointti tuo, että haastavamman lapsen laittaa helpommin kodin ulkopuolelle hoitoon, ja päätöstään sitten perustelee sillä sosiaalistamisella jne. Minusta olet rohkea ja suoraselkäinen, kun myönnät, että omat voimat yksinkertaisesti loppuivat vaativan kuopuksen kanssa. Ymmärrän tuon hyvin, enkä kritisoisi päätöstäsi.

Kiitos kaikille asiallisista kommenteista! Keskustelu jatkukoon - ikuisesti, kuten viimeisin kommentoija sanoi. :)

Vierailija

Hei, kiitos ihanasta kirjoituksesta ja onnitteluhalit lapsellesi joka saa mitä arvokkaimman lapsen. Jokainen saa olla pikkuruinen yhden kerran elämässään.

Vilpittömästi en ymmärrä sitä kuinka vaikka jollainen perusmenevällä pikkulapsen/lapsien vanhemmalla on aikaa pitää lasta tarpeeksi (eli paljon) sylissä ja lähellä, osana omaa arkeaan, kun käydään töissä, jumitetaan ruuhkassa, käydään ruokakaupassa ja sitten jo käydäänkin taas nukkumaan. Jos itse en olisi kotona niin en ehtisi halimaan ja elämään lastani lähellä. Näin se vain on. Toivottavasti nämä vanhemmat edes pitävät tietokoneen ja telkkarin kiinni siihen asti kun pienet on unilla, mutta kuinkakohan moni haluaa istua illalla "rauhassa" koneella raskaan työpäivän jälkeen ja kiukutteleva (syliä kaipaava) lapsi vaeltaa ympäri kämppää :/

Vierailija

Entäs perhepäivähoito? Jos on ainoa lapsi niin eikö perhepäivähoito olisi sopivaa "sosiaalistamista" pienemmällekin kuin 3v? Ei varmaan ole tietoa tästä. Päiväkoti tuntuu minusta ainakin hurjalta paikalta 1v:lle.

Esikoinen meni hoitoon 1v kun piti saada opinnot loppuun. Tuntui ihan kamalalta, vaikka päivät oli 6h ja 3 pv viikossa. Hän oli onneksi 7 lapsen ryhmässä ryhmiksessä ja tuntui viihtyvän tosi hyvin.

Toinen joutui päiväkotiin hetkeksi 1.5v  kun olin niin sairas kolmatta odottaessani. Sekin tuntui ihan kamalalta ja poika itki paljon.

Kolmas meni tutulle perhepäivähoitajalle 1v 4kk ja ei kylläö tuntunut edes erolta kotihoitoon. Veli mukana ja ryhmässä 1 tuttu lapsi ja 1 vieras.

Tällaiset kokemukset meillä. Lasten sosiaalisuudesta en kommentoi, koska mnusta tämä otos on niin pieni. Sen verran, että keskimmäinen on sulkeutunein.

 

Vierailija

Hoitakaa lapsenne missä haluatte, mutta jättäkää muita valintoja tekevien syyllistäminen ja huonoksi vanhemmaksi leimaaminen pois. Mua ei ärsytä kotiäideissä muu kuin se, että aina ollaan mankumassa että hoitoon laitettu lapsi ei saa tarpeeksi rakkautta. Myös kotona hoidettu lapsi voi olla liian vähän hellitty, kun äiti viettää aikaa mammapalstoilla ja blogia tehden.

Vierailija

Haluaisin myös nostaa sellaisen kannan esiin, että kannattaako lapsen olla kotona kolmevuotiaaksi, jos vanhempi on hampaat irvessä lapsen kanssa kotona. Eli "nyt on pakko olla kotona lapsen kanssa, vaikka en haluaisi yhtään ja ärsyttää koko ajan". Kaikkihan lapsiaan rakastaa, mutta kaikki ei ole sellaisia lempeitä ihania pullantuoksia kotiäitejä jotka ovat mielellään kotona vaikka vuosikymmeniä. 

Oma lapsi meni puoltoistavuotiaana perhepäivähoitoon, se oli hänelle oikein passeli ikä. Tästä toisesta en tiedä, minkälainen persoona tulee. Mutta kolmevuotiaaksi hänkään tuskin tulee kotona olemaan. Perhepäivähoito on toki ensimmäinen vaihtoehto tai osapäiväinen hoito.

Vierailija

Miksi tässä asiassa pitää olla niin ehdoton? Tällä tarkoitan sitä että päiväkoti on huono paikka ja koti paras. Itselläni 1 v. aloitti päiväkodissa koska rahatilanteemme ei mahdollistanut kotona oloa. Asumme Helsingissä ja miehen palkalla ei perhettä elätetä, vaikka hän onkin korkeakoulutettu. Ratkaisimme asian niin, että minä teen keikkatöitä ja lapset ovat päiväkodissa 4 pv/vko ja lyhyttä päivää useimmiten. Tekeekö tämä nyt meistä huonoja vanhempia? Oman tilanteemme vastakohtana voin kertoa tutustani, jolla on vakavia mt-ongelmia. Perheessä molemmat vanhemmat ovat työttöminä kotona ja siellä on myös 3 v. poika, joka ehdottomasti hyötyisi päiväkodista... Nyt hän on kotihoidossa eikä pääse edes ulos päivittäin, syö mitä sattuu ym. Potalla hän ei ole vielä kertaakaan istunut eikä osaa esim. puhua. Kun vertaan omaa 1 v. lastani häneen niin en voi kuin todeta päiväkodin olevan kehitykselle hyväksi: lapseni puhuu pitkiä lauseita, pissaa pottaan ja on todella reipas ja tyytyväinen. Vaikka onkin "pahassa päiväkodissa".

Vierailija

Ylläolevaan täytyy sanoa, että ymmärrät itsekin tekstiä kirjoittaessasi, että kyseisen tuttavaperheen lapsen olisi hyvä olla päiväkodissa. Olet aikuinen ja ymmärrät sen.

Minkäänlaista ehtottomuutta tässä kirjoituksessa (eikä muissakaan ole ollut), mutta miksi se on niin vaikea taas kaltaistesi ymmärtää että jos äiti on tasapainoinen, perheessä on kaikki ok, niin lapsen on pienenä (omasta mielestä ehdottomasti alle 2v) parempi olla kotona. Se ei silti tarkoita että lapsi kärsii hoidossa tai kasvaa kieroon. Mutta parempi on parempi. Parempi on myös syödä terveellistä kotiruokaa eineksien sijaan, silti moni syö niitä eineksiä ja voi voida ihan ok. Jos ymmärrät vertauksen, voi tilanteen mukaan tehdä myös muuten kuin on parempi.

Koen olevani etuoikeutettu kun saan olla kotona lasten kanssa, kolmevuotiaana menevät kaikki hoitoon. He ehtivät kyllä mukaan tähän yhteiskuntaan vallan hyvin niiden kotona vietettyjen lempeiden vuosien jälkeenkin.

Minun ammattini on nyt syli.

Vierailija

Kommentoija nro.16 suutahti ihan suotta. Kommentoija nro.15 tuskin halusi pahoittaa hänen tai kenenkään mieltä vaan toi loistavasti esiin sen, että tämä aihe on todella "tunteita kuohuttava" puolesta ja vastaan. Ei voi automaattisesti ajatella että kotihoito on aina lapsen paras, eikä arvostella muiden valintoja mustavalkoisesti.

Vierailija

Mä en oikein ymmärrä noita "rahasta kiinni"-juttuja, ellei kyseessä ole asuntovelallinen yksinhuoltaja. Ei olla valmiita tinkimään yhtään siitä saavutetusta elintasosta tai omista jutuista edes väliaikaisesti, vaikka tilalle saisi jotain paljon arvokkaampaa.

No okei, meidän perhe kyllä kokeili sellaistakin yhdistelmää, jota en menisi kenellekään suosittelemaan: toinen opintotuella, toinen kotihoidontuella. Mutta jos toinen jää työttömäksi kesken toisen hoitovapaan, niin ei ole oikein järkeä pitää kahta aikuista kuitenkaan kotona, joten toinen siis jatkoi opintojaan, kun toinen oli joka tapauksessa kotona. Varmaan pk-seudulla ei tuolla yhdistelmällä pärjäisikään, mutta todistettavasti 2. kalleusluokassa hyvällä asuinalueella (vuokralla) pärjää, vaikka tietty tarkka saa euroistaan olla ja omistaan tinkiä, mutta lapselta ei mitään ole puuttunut. On kuitenkin hyvin lyhyt aika aikuiselle tinkiä omista menoistaan, mutta lapsen kannalta tuo aika on paljon merkittävämpi. Totta kai kävi jopa vähän kateeksi kahden työttömän tulot tai vaikka yksinhuoltajan, joka sai tukia yhteensä saman verran (ellei enemmän) kuin me perheenä (ja siitäkin osa oli lainaa).

No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja tuostakin elämänvaiheesta selvittiin, vaikka suhde Kelan kanssa onkin pidemmän päälle rankkaa! Ja kyllä se mieleen jäi ennemmin positiivisista asioista, vaikka ei voinut shoppailla normaalisti itselle (ja lapsellekin lähinnä kirppareilta ja aleista) ja tosi harvoin pääsi ulos syömään ja silloinkin piti aika tarkkaan laskea ja miettiä. Pidemmät ulkomaanreissut sai unohtaa ja huvipuistoreissut, mutta eipä pieni lapsi niitä niin kaipaakaan, kun ilmaiseksi tai ainakin halvalla keksii kaikkea kivaa.

Ehdottomasti tehtäis sama uudestaankin, tosin kumpikaan meistä ei kyllä enää opintotuella ole opiskelemaan lähdössä. Mä itse olisin mielelläni lapsen kanssa kotona vaikka sen koko 3 vuotta, mutta ei voi olla niin itsekäs, vaan pitää osata jakaa se vanhemmuus ja antaa miehellekin mahdollisuus! :) Meillä se vain tuli aiemmin kuin ajateltiin.

Vierailija

Valitettavasti Keltinkangas-Järvinen ei tiedä mitään suomalaisesta varhaiskasvatuksesta ja erityisesti sen korkeasta laadusta alle 3-vuotiaiden ryhmissä vaan perustaa kirjansa ja käsityksensä omiin huonoihin kokemuksiin ns. seimiryhmistä (joita toimi 60-80-luvulla, ennen kuin ymmärrettiin ja tieteellisesti todistettiin, että pienetkin lapset tarvitsevat laadukasta varhaiskasvatusta). 

Kirjoitit jossain blogauksessasi, että kaikilla äideillä, sinullakin on omat neuroosinsa ja hyvä niin. Tässä päivähoitoasiassa olisi lukijan kannalta ollut mukava, että olisit kertonut tämänkin olevan yksi näistä neurooseista. 

Suosittelen lukemaan ja tutustumaan hieman tuoreempaan tutkimukseen alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksesta (Suomessa todelliseen päiväkotiarkeen tapahtumaa tutkimusta ei tällähetkellä tehdä, mutta ruotsalaisilta ja esim. australialaisilta tutkijoilta löytyy hyviä tutkimusasetelmia). Ja ennen kaikkea: käykää kylässä päiväkotiryhmissä. Ihmetelkää ja havainnoikaa toimintaa ja erityisesti lapsia, joiden silmät loistavat ilosta kaverien kanssa tanssiessa musiikillisissa toiminnoissa, kädentaidoissa, ohjatussa leikissä, ulkoilun ihmeitä ihastellessa jne. Toki kyyneleitä ja kiukkuakin mahtuu päiväkotiin (olisi kohtuutonta odottaa, etteivät ne samanlaiset harmitukset, kuin kotonakin esiintyisi myös päiväkodissa, eihän pienen lapsen tunnehallinta vielä ole yhtä kehittynyt kuin isompien). 

Vielä loppuhuomautuksena: En voi suositella yli 7 tunnin päiviä näille ihan pienimmille lapsille, sillä koti ja vanhemmat ovat vielä kaikki kaikessa, mutta en silti lähtisi vetämään näin ehdotonta linjaa otsikolla: tämä lapsi pysyy kotona!

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Hei Vierailija 19! Kiitos hyvin perustellusta kommentistasi. Olisi mielenkiintoista tietää, onkot todella niin, että Keltikangas-Järvisen väitteet perustuvat vain hänen omiin kokemuksiinsa eikä niihin tutkimuksiin, joihin hän kirjassaan viittaa. Oli miten oli, olet varmasti siinä oikeassa, että asenteeni tähän asiaan on ns. neuroottinen; olen vahvasti jotakin mieltä, vaikken toki voi perustella sitä aukottomasti. 

Jos osaat kertoa tarkemmin, mistä voisin löytää tuoreempaa tutkimusta alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksesta, niin olisin kiitollinen! Siihen en ehkä usko, että pelkällä päiväkodeissa vierailulla vakuuttuisin. Se, että lapsi tykkää, ei mielestäni vielä kerro siitä, miten ryhmähoito vaikuttaa lapseen pitkällä tähtäimellä.

Kiitos joka tapauksessa viestistäsi!

Blogiarkisto

2013
2012
2011