Alkusyksy oli vielä kaunis ja ihana, mutta nyt tämä käy vakavaksi. Pimenee, kylmenee, ankeutuu. Hiekkaa ja kuraa, kuolleita lehtiä, ja miljoona flunssavirusta jokaisessa bussissa ja leikkipuistossa. Aina tähän aikaan vuodesta kadehdin karhuja. Talviuni kelpaisi.

Mitä tämän ikäisen (1 v 9 kk) kanssa edes voi tehdä, kun sää on kurjimmillaan? Vettä vaakatasossa ja maassa mutavelliä. Lapsi tietenkin tykkäisi möyriä mudassa, mutta aikuista se masentaa. Minun ei pitäisi kyllä valittaa, koska Mieshän meillä nämä päiväaktiviteetit yleensä joutuu järjestämään - minä kun karkaan joka päivä suhteellisen siisteihin sisätöihin.

Lapsen vaatetushommatkin paisuivat helpon ja huolettoman kesän jälkeen mittavaksi varusteluruljanssiksi. Ulkohaalareita pitää olla monta eri paksuista ja eri tarkoitukseen soveltuvaa, ja jokin niistä on aina pesun jäljiltä kuivumassa. Kenkiäkin tarvitaan useammat. Kypäräpipot ja kaulurit ovat vaatteista lemppareitamme, toimivat hyvin ja ovat helppoja käyttää. Mutta oikeasti, ne tumput. Eihän sitä peukaloa vain voi saada paikoilleen ihan ekalla yrittämällä, ilman kiroilua? Vai onko teillä muilla ja esimerkiksi päiväkotien hoitajilla jokin salainen menetelmä, jolla te houkuttelette pienen peukalon paksuun talvirukkaseen oikealle seudulle?

Toistaiseksi pukeminen on sentään ollut helppoa, koska Maija suhtautuu toimenpiteeseen rauhallisesti ja ulos pääsyä ilolla odottaen. Muutenkin päivärutiinit kuten syöminen ja nukkuminen sujuvat pääsääntöisesti varsin helposti, ilman enempää vääntöä. Tietenkin välillä tulee känkkäränkkä tai ruoka ei maistu muuten vain, mutta se nyt on elämää. Viisaammat ovat varoitelleet, että tämä ikä on se lapsen ihanin vaihe - jota pian seuraa totaalinen muutos. Että pahempaa lienee luvassa. Yritän olla ajattelematta sitä nyt.

Kommentit (8)

Vierailija

Vanha kunnon "lapio käteen" -kikka toimii hyvin. Kun tumput, lapaset tai mitkä lie on saatu käteen, annetaan lapselle lapio. Aika pian se oppii ettei siitä saa otetta ellei peukku ole paikoillaan.

Vierailija

Meillä on toiminut parhaiten Reimatec-kinttaat, joissa on vetoketju sivuissa. On testattu välikausi- ja talvimalli. Samat kinttaat on meillä ollu 1,5 v ja nyt 2,5 käytössä. On eri pientä mallia verratuina noihin jättihanskoihin. Pysyy kepit ja lapiot käsissä

Vierailija

Meilläki on sama ongelma ja kysyin huumorilla tarhatäteiltä että miten teillä onko samanlaista ongelmaa meijän neitin kanssa arvaa vaan oliko? :) olihan se mutta en oo vieläkään selvittänyt tätä pientä arvoitusta. Lapasten peukku ei vieläkään ole mennyt oikeaan paikkaan joten voit kuvitella minkälainen näky meijän neiti on kun lapaset kädessä ja peukut on kämmenselässä. :) Itteä oikein naurattaa. :) Mukavaa Syksyä!

Vierailija

parhaat topparukkaset on ne vetoketjulliset,(esim reima) ne saa väkisinkin puettua oikein.. meillä käytössä sellaiset vielä yli kaksivuotiaallakin. :)

Vierailija

Reimatec:in vetoketjulliset hanskaat on meilläkin olleet parhaat pienellä ulkoilijalla. Nyt ovat käytössä luopuksella (1v 3 kk), siis ne samat hanskat, jotka ostin isommalle melkein neljä vuotta sitten (poitsu käytti yli kaksivuotiaaksi, kun muut hanskat ei milllään menneet "oikein päin" käteen ja olivat poitsun itsensä mielestä epämukavat). Meillä ovat siis Reima:n hanskat kyllä maksaneet itsensä monin verroin takaisin (siitäkin huolimatta, että alennuskorista ne silloin aikoja sitten nappasin...)

Vierailija

En ymmärrä tätä valitusta. Vuoden parasta aikaahan tämä on. Ei ole öttiäisiä metsässä ja ihanan hapekas ilma tallailla.

 

Miltä kynttilät tuntuu kesälllä, ei miltään. 

 

Ensimmäiset yöpakkaset tulee kohta ja vesilätäköt jäätyy.

 

Millainen ihminen pitää seisovasta helteestä ja ikuisesta kesästä ympäri vuoden?

 

Suosittelen maan vaihtoa jos tuntuu niin kamalan ankeelta.

Vierailija

Sivuvetoketjulla olevat hanskat ja yhessä pienen kans yritetään saada peukalo "kotiin". Toimii meillä hyvin. Meillä on pikku neitin kans iskeny pimeän syksyn myötä leipomisinnostus. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011