Maija ei tykkää, kun äiti menee pois. No ei tietenkään tykkää, jos äiti menee kahdeksaksi tunniksi töihin tai koko illaksi kaverille, mutta Maija ei lainkaan tykkää siitäkään, jos äiti menee käymään toisessa huoneessa. Välillä meno on kuin joskus silloin vauva-aikana, kun tyyppi ei vielä oikeasti voinut ymmärtää, että äiti on kyllä olemassa vaikkei näkyvissä. Hätääntynyt itku saattaa alkaa vain siitä, kun mutsi tahtoisi käydä vessassa ihan yksin.

Ikää tytöllä on nyt vuosi ja kahdeksan kuukautta. Kun selailee pikaisesti nettisivuja lapsen kehitysvaiheista, löytää mahdollisen selityksen: sillä on nyt se takertumisvaihe. Se tuntee turvattomuutta kun joutuu eroon vanhemmistaan. Tämän vaiheen jälkeen pitäisi kai tulla jonkinlainen itsevarmempi, luottavaisempi vaihe - ja muistaakseni uhmaikä, joten se siitä helpotuksen huokaisusta.

Samaa kehitysvaihepirulaisten sukua lienee yöunien häiriintyminen viime aikoina. Toki flunssakin siihen vaikutti, mutta jo ennen sitä ovat yömme olleet vähän vilkkaampia kuin ennen. Meni pitkään niin, että joka yö piti nousta monta kertaa rauhoittelemaan äitiä itkevää lasta. Välillä pelkkä rauhoittelu ei vain mitenkään auttanut, ja monesti otin lapsen viereemme nukkumaan. 

Vauva-aikaan verrattuna tässä iässä on se etu, että lapsi ymmärtää jo yllättävän paljon, kun sille jaksaa ja osaa asioita selittää. Nyt olemme muutamana iltana selventäneet tytölle hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, että yöllä nukutaan omassa sängyssä. Ja että jos tulee ikävä äitiä ja isää, niin lapsirakas muistaa sitten, että äiti ja isi on ihan lähellä, eikä ole mitään hätää. Sattumaa tai ei, noina öinä Maija on nukkunut hyvin.

Kamalaa on, että haukkuherkkä koiramme on tainnut traumatisoida lapsipolon. Monta viikkoa sitten kävi niin, että juuri Maijan nukahtamisen hetkellä koiramme puhkesi kovaääniseen haukkuun syystä x. Maija pelästyi, vaikkei muuten pelkää koirien ääniä, ja meni pois tolaltaan pitkäksi aikaa. Siitä asti on yön ja nukkumisen mainitseminen saanut Maijan huolestuneena sanomaan: "Tytti haukkuu HAUAU!!!" Päivällä rakas leikkikaveri taitaa yöllä olla pelottavan äänekäs susihukka.

Millaisia takertujia teillä on alle kaksivuotiaina oltu? Saatteko sulkea vessan oven perässänne vai aiheutuuko siitä järkyttynyt itku?

Kommentit (5)

Vierailija

Meillä tuota samaa, kun tulen töistä kotiin ja menen toiseen huoneeseen niin tyttö tulee perässäni itkien ja tahtoo syliin. Ikää nyt 1v. 7kk tätä kesti muutamia viikkoja ja on nyt jo helpottanut. Tähän on kyllä auttanut pieni sylittelyhetki, jonka jälkeen tyttö on lähtenyt tyytyväisenä omiin leikkeihinsä siskon kanssa. Muistan, että esikoisella oli tällainen samanlainen vaihe. Tässä n. kuukausi sitten meilläkin oli hulinointi öitä vaikka tyttö muuten nukkuu kuin tukki 12h. putkeen eikä herää vaikka sisko yöllä huutelisikin unikaveria samassa huoneessa. Noina muutamina öinä heräsi huutamaan suoraa huutoa ja huusi äitiä rauhoittui yleensä nopeasti muutamaa kertaa lukuunottamatta jolloin valvotti muutaman tunnin. Tätäkin yöjuttua ilmeisesti kutsutaan nimellä: Wonder week, kuuluu kehitykseen ja huh ohimenevää tämäkin =)

lindaliini
Liittynyt14.6.2013

Täällä on sellanen takertumis vaihe joka kohdistuu iskään. Iskän sylissö täytyis saada koko ajan olla. Ja neiti sanoikin eilen että ei isi töihin mene. Tyttö on 1v.10kk. :D Mutta muistan tuon vaiheen myös että ei saanut keskittyä mihinkään muuhun kuin häneen. :D Mutta sitten kun on viettänyt aikaa yhdessä leikkien niin se on helpottanut. Olen kotona lapsen kanssa.

Vierailija

Minä ahdistuin lapsen takertumisesta siinä määrin, että lähdin laivalle töihin. Kolme viikkoa töissä, kolme vapaalla. Taakertumiset loppui kuin seinään. Tai ehkä kohdistuivat sen jälkeen isään. Nykyään lapsi kutsuu minua korrektisti etunimellä kun tavataan. Pakko sanoa, että elämä lapsen kanssa on ollut niin rankkaa, että jos näin jälkikäteen viisastuneena saisin valita uudelleen, pysyttelisin visusti yksin...

Vierailija

En muista minkäänlaista takertumisvaihetta, lapsi on nyt 5. Saa nähdä, miten toisen kanssa onnistaa.

Vierailija

Tyttärelläni oli ehkä muutaman viikon takertumisvaihe siinä 1v. 8kk paikkeilla ja sitten alkoi ensimmäinen "Minä ite" -kausi sekä uhma! Sattumaa tai ei, päivähoidon aloitus (perhepäivähoidossa 4 päivää viikossa) osui samaan ajankohtaan. Päivähoito kuitenkin sujunut kuin unelma; suukottelee ja vilkuttee, kun lähden töihin ja on ilahtunut, kun isi hakee pois. Ei itkuja vielä kertaakaan kahden kuukauden aikana!

 

Seuraava vaihe uhmassa näyttää oleva "Ei nukkumaan, Ei potalle!, Ei pestä hampaita!, Ei ulos!" jne. -lauseet, joita alkoi kuulumaa aiemmin hyvin yhteistyöhaluisen ja iloisen lapsen suusta pari päivää sitten! Toivoisin sen(kin) olevan vain ohimenevä juttu... =)

Blogiarkisto

2013
2012
2011