Menen töihin kolmen päivän päästä. Koko kevään olen onnistuneesti välttänyt asian sisäistämistä, mutta nyt on totuus hyväksyttävä.

Ei minua se töihinpaluu oikeastaan pelota. Hoitajantyöni eläinlääkäriasemalla on pääosin aika mahtavaa - ihania työkavereita, vaihtelevia päiviä, tärkeää työtä, jossa näkee kehitystä ja edistystä (joskin myös sairautta ja surua). Työtehtävät vaihtuvat ripeästi, ja päivän aikana saa olla aika monena - leikkaussalihoitajana, röntgentätinä, laboratoriotyttönä, puhelinhenkilönä, myyjänä ja vaikka minä. Joskus myös marsunrapsuttajana, vaikkei niin usein kuin luulisi.

Palaan työmaalle innoissani ja uudistusmielisenä, mutta haikeaksi tekee se, mitä jää kotiin. Melkein puolitoistavuotias ihana tyttö, joka oppii joka päivä monta uutta sanaa, kujertaa ja vitsailee, halaa ja höpöttää. (Näin nopeasti unohdan sen, että enimmäkseen tyttö on viime aikoina kitissyt ja kiukunnut!) Niin ja jäähän kotiin myös se Mies -  maailman paras aviomies, joka saa nyt vuorostaan hoitaa lastamme kotona.

Kuinka nopeasti putoan lapsen päivittäishoidossa kärryiltä? (Tästä aiheesta muuten ihanan Jennin sanoin Taaperotalossa.) Meneekö minulta jokin iso kehitysaskel ihan ohi? Menetänkö paikkani lapseni parhaana tulkkina, henkilönä joka useimmin ymmärtää mitä Maijan jokin sananen oikeastaan tarkoittaa? Tiedänkö kohta enää minkä kokoisia vaatteita tyttö käyttää ja mitä se tykkää syödä? Ja kipein kysymys: kun Maijaa sattuu, itkeekö hän silloin äitiä vai isiä?

Hirveän itsekästähän tällaisen miettiminen on, tiedän sen. Tiedän myös, ettei minulla ole mitään Miehen ohittavaa etuoikeutta lapseen - ei ole väärin, jos pieni pyytää isiä lohdukseen äidin sijaan. Eihän Mieskään ole pitänyt vääränä sitä, että äiti on tähän saakka ollut se ykköslohduttaja ison itkun tullen.

Tiedän myös, että tämä on normaalia elämää ja että moni joutuu miettimään näitä asioita jo silloin, kun lapsi on vielä ihan pieni vauva. Omammehan on jo aika iso tyttö, joka tukeutuu muutenkin yhä enemmän ja enemmän isäänsä.

Silti muutoksen ajatteleminen tekee surkeaksi.

Järki sanoo, että päivät kuluvat nopeasti, ja illalla ja viikonloppuna on taas aikaa olla yhdessä. Tunne sanoo toista. Ihan kuin olisin lähdössä pois tai ainakin astumassa hirveän kauas sivuun Maijan jokapäiväisestä elämästä. Lapsi kyllä pärjää, Mies samoin. Itsestäni en ole varma.

(Kuvat Maijan ihanasta uudesta leikkiteltasta, jonka kävimme varta vasten hakemassa Ikeasta.)

Kommentit (7)

Vierailija

Itse lähdi töihin tytön ollessa vuoden ikäinen. Lapset ovat miehen ja isovanhempien hyvässä hoidossa. Äitiä vähän ikävöidään työpäivän ajan ja kun kotiin pääsee niin nyt tyttö 1v 3kk saa oman sylihetkensä ja lähtee taas tämän jälkeen omiin touhuihinsa =) Välillä isäntä on laittanut työille mitä mielenkiintoisimpia vaateyhditelmiä, joten olen todennut hyväksi tavaksi laittaa illalla seuraavan päivän vaatetuksen valmiiksi. Edelleen osaan parhaiten tulkita, koska kiukku on nälkää tai väsymystä tai mahd. jotain muuta, tiedän mitkä vaatteet sopii päälle ym. ym. Aina tietysti tulee kyseltyä mitä ja miten on syöty ja nukuttu päiväunia työpäiväni aikana. Tsemppiä töihin paluuseen =)

Vierailija
Vierailija

Välillä isäntä on laittanut työille mitä mielenkiintoisimpia vaateyhditelmiä, joten olen todennut hyväksi tavaksi laittaa illalla seuraavan päivän vaatetuksen valmiiksi.

Jännä tapa tuollainen valmiiksipassaaminen. Miksi et anna miehen ottaa vastuuta lapsesta kokonaisuudessaan? Mitä väliä sillä on, jos lapsella on välillä "mielenkiintoisia vaateyhdistelmiä" ihan tavallisena arkipäivänä. Eikö ole pääasia, että niitä vaatteita on sopivasti? Ja jos ei ole, niin yrityksen ja erehdyksen kauttahan se mieskin oppisi, jos vain antaisit. Niinhän sinäkin olet oppinut. :)

 

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Välillä isäntä on laittanut työille mitä mielenkiintoisimpia vaateyhditelmiä, joten olen todennut hyväksi tavaksi laittaa illalla seuraavan päivän vaatetuksen valmiiksi.

Jännä tapa tuollainen valmiiksipassaaminen. Miksi et anna miehen ottaa vastuuta lapsesta kokonaisuudessaan? Mitä väliä sillä on, jos lapsella on välillä "mielenkiintoisia vaateyhdistelmiä" ihan tavallisena arkipäivänä. Eikö ole pääasia, että niitä vaatteita on sopivasti? Ja jos ei ole, niin yrityksen ja erehdyksen kauttahan se mieskin oppisi, jos vain antaisit. Niinhän sinäkin olet oppinut. :)

 Eiköhän me kukin valmiiksipassata just sen verran kun ketäkin huvittaa, eiköhän siinä ole muuta vastuunkantoa kahden lapsen kanssa ihan tarpeeksi!!

Vierailija
Vierailija

 Eiköhän me kukin valmiiksipassata just sen verran kun ketäkin huvittaa, eiköhän siinä ole muuta vastuunkantoa kahden lapsen kanssa ihan tarpeeksi!!

En pahalla tarkoittanut, pahoitteluni jos sanoin turhan kärkkäästi. Musta itsestäni tuntuisi vaan aika hassulta, jos mies laittaisi lasten vaatteet ennen työpäiväänsä valmiiksi siksi, että ajattelisi etten minä osaa itse vaatettaa lasta sitä mukaa kuin tarpeellista. Ja sama toimii toki toisinkin päin.

Yleisesti ottaen olen ollut huomaavinani, että monesti tuo vaateasia on juuri sellainen, jolla äidit helposti pitävät kontrollin ja vastuun itsellään ja samalla estävät isää toimimasta täysivaltaisena vanhempana. Ja usein tämä toiminta perustellaan sillä, että isä ei mukamas tee sitä yhtä hyvin. Siis samaa sarjaa sen kanssa, että nainen siivoaa, koska osaa tehdä sen "paremmin"  tai nopeammin tai ainakin eri tavalla. Eikä siitä toki välttämättä ole mitään haittaa, mutta itse olen taipuvainen ajattelemaan, että se jatkuvana toimintamallina saattaa estää vastuun jakamista ja siten olla tylsä juttu sekä miehille että naisille.

Mutta varsinaisesti tekstin aiheeseen palatakseni: Meillä on ainakin ollut aina niin, että läheisempi vanhempi on se, joka lasten kanssa enemmän viettää aikaa eli se, joka on kotona ja "arkivastuussa". Eli äiti silloin, kun äiti on enemmän kotona ja isä silloin kun isä on enemmän kotona. Mutta ei se työssäkäyväkään vanhempi mihinkään kauas jää, kun kerran asiaa tärkeänä pitää. Ja isä-lapsisuhteen sekä sen vastuunjaon ja puolison ymmärtämisen kannalta tuo on ihan huikean hieno juttu. Voitte molemmat olla itseenne tyytyväisiä, sekä kotiinjäävä isä että töihinpalaava äiti!

Vierailija

Kyllä meillä ainakin mieheltä puuttuu ihan täydellisesti tuo pukemis- ja pakkaamisgeeni joten kyllä minä yleensä sanon mitä kannattaa pukea vauvalle. Ja kyllä mies sitä multa kysyy kun ei itse aina osaa päätellä kelistä mitä kannattaa laittaa, se kun vauvaa kuitenkin vähemmän myös pukee. Samalla tavalla itse kysyn monissa asioissa miehen mielipidettä jos tiedän hänen sen paremmin osaavan. Ei tässä ole mun mielestä minkäänlaista passausta! Molemmilla on omat vahvuutensa ja tietotaitonsa ja ne mielestäni pitääkin parisuhteessa jakaa.

Vierailija

Meillä on Maijan ikäinen tyttö ja palasin töihin pari viikkoa sitten. Pikkuinen on edelleen enemmän äitin tyttö vaikka isä on selvästi tullut läheisemmäksi. Töissä olo on tuntunut toistaiseksi helpommalta kuin kotona olo. Vaikka myös töissä hoidan lapsia. :D Töiden jälkeen tyttö on tiukasti kiinni äitissä ja aluksi osoitti kiukkua puremalla ja muuten kiukkuamalla. Ja on minulla ollut ikävä tyttöä ja kotona oloa. Onneksi käyn töissä vain muutaman viikon ja palaan vielä kotiin tyttöä hoitamaan. Se tärkein työmaa tuntuu nyt olevan kotona. :) Tsemppiä töiden aloitukseen. Kyllä se uusi arki hiljalleen löytää uomansa.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Minua eivät "mielenkiintoiset" vaateyhdistelmät haittaa, jos kyse on värien sointumisesta yhteen tai muusta vähemmän tärkeästä. Jos mies (tai kuka tahansa muu hoitaja) ei tajuaisi laittaa lapselle pipoa pakkasella, puuttuisin asiaan, mutta muuten saa hoitaa niin kuin parhaaksi näkee. :) Itse sitten mätsäilen kivasti värejä ja materiaaleja yhteen. ;)

Blogiarkisto

2013
2012
2011