Helppoa kuin heinänteko! Koko tutistaveroittamisprosessi meni nimittäin varsin kivuttomasti verrattuna siihen ennakkokuvitelmaan, joka minulla oli. Odotin useamman yön itkuputkia ja tuntikausien päiväunitaisteluita, mutta niitä ei nähty. Pitkän viikonlopun vapaapäivät eivät menneetkään univajeen korjaamiseen!

Torstaiamuna olimme kerranneet, että illalla viedään tutit metsään lintu- ja oravavauvoille (Maija lisäsi oravat listaan omasta halustaan). Sitten mennään hakemaan kaupasta tilalle uusi unikaveri. Kun tulin töistä kotiin, annoin Maijalle lahjapussukan, johon hän sai itse keräillä tuttinsa. Minua hirvitti. Ja itketti. Ja säälitti. Mietin, miten iso tyttö pienestä vauvastamme on jo tullut, ja samalla miten surulliseksi se tulee, kun tajuaa tuttien hävinneen iäksi. No, Maija ei ollut moksiskaan. Naureskellen se sujautteli tutteja pussiin, välillä velmuillen juoksi karkuun, mutta lopulta luovutti kaikki aarteensa. Sitten pussi laitettiin rattaisiin ja Maija sai käsiinsä taskulampun, jotta näkisi metsänreunassa eteensä.

Ja niin me menimme ja teimme sen. Aivan metsän laidasta löytyi iso ja oikein lintuisan näköinen puu, jonka juurella oli toisen puun kanto. Kun oikein höristelimme, saatoimme kuulla lintuvauvojen piipittävän innoissaan tuttien perään. (Ei, Maijan ei tarvitse vielä tietää, että linnut pesivät keväällä ja että tähän aikaan vuodesta ne vain ahtavat kupuunsa ravintoa talvea varten.)

Sinne kannonnokkaan Maija jätti tuttipussinsa, vähän totisena mutta rauhallisena. Ja sitten mentiin.

Kauppamatkalla Maija vähän nyyhki, että tutit menivät linnuille. Ääni oli aika surullinen, ja koko ajan odotin, että kunnon vollotus alkaa. Juttelin muka-rennosti siitä miten iloisia lintuvauvat nyt ovat ja miten kiltisti Maija teki. Maija sopersi haikeana: "Tjooh."

Kaupassa Mies liittyi seuraamme ja suuntasimme yhdessä pehmoleluosastolle. Niin, minä tietenkin kuvittelin, että paras unikaveri ja lohtulelu olisi jokin söpö pehmeä otus kuten pupu tai nalle. Niille Maija viittasi kuitenkin turhautuneena kintaalla tuomiten "EI TOTA!". Lopulta tyttö löysi mieleisensä: pallon. Niin, ei edes mitään hempeää samettista pehmopalloa, vaan ihan kylmäpintaisen perus-pallon. Katsoimme Miehen kanssa kummissamme toisiimme, mutta totesimme, että valinta on lapsen. Pallo se siis on.

Ja tässä kohtaa totesimme, että kyllä sääli ja vanhemman huono omatunto ovat parhaat kukkaronavaajat. Jos lapsi olisi jotakin pyytänyt, olisi hän sen varmasti saanut. Minun kävi tyttöä niin sääliksi, että ostin sille vielä toisenkin lohtulahjan, Muumi-palikkasarjan. Automatkalla otetussa kuvassa Maija pitää tiukasti lahjaansa sylissä, ilmeessä näkyy ripaus herkkää tuttisurun jälkimaininkia.

Tässä vaiheessa oletimme, että pahin on kuitenkin vielä edessä. Illalla teimme kaiken tietysti rutiinien mukaan, mutta valmistauduin (tukevalla aterialla) siihen, että yö menisi hulinoiden. Nukkumaanlaiton jälkeen Maijan huoneesta alkoikin kuulua surkeaa nyyhkintää. Kävimme lohduttelemassa tyttöä, mutta nopeasti näin, että se ei riitä. Kysyin Maijalta, haluaisiko hän että äiti nukkuisi tämän yön samassa huoneessa, ja sehän kelpasi. Käytyäni Maijan sängyn viereen patjalle lapsipolo nyyhkäisi kerran pari, ja simahti. Ja nukkui aamuun asti. 

Siihen jäi tuttisuru. Seuraavana päivänä Maija meni päiväunille aivan yhtä vaivattomasti kuin ennenkin, nyt vain ilman tuttia, ja illalla nukkumatti teki tehtävänsä ilman mitään ongelmia.

Se oli siinä!

Olen kyllä aivan äimistynyt siitä, miten helposti Maija sopeutui uuteen tilanteeseen. Ehkä aika oli kypsä, ehkä tutti ei lopulta edes ollut niin tärkeä tytölle, ehkä hän on vain aika helposti sopeutuva - en tiedä.

Ja se pallo, siitä todella tuli Maijalle unikaveri. Sitä se hivelee käsissään, kun hyvät yöt on toivotettu ja valot sammutettu.

Kommentit (5)

Vierailija

Hienoa :). Tutista luopumisen ajatus oli selvästi vaikeampi äidille kuin lapselle ;). Totesin aikanaan itse saman. Ja nyt tutittomana pallo kainalossa eteenpäin. Hyvä Maija!

Vierailija

Ihana, pallo unikaverina =) Meillä kun on yleensä ne tietyt pehmokaverit, jotka kannetaan sinne sänkyyn, joka ilta.

Vierailija

Hienostihan se siis sujui. Taisi olla teilläkin samoin kuin meillä, eli lapsi oli paljon valmiimpi luopumaan tuteistaan kuin vanhemmat!

Vierailija

eih, oikeasti sitten roskasitte luontoa? käy nyt ihmeessä hakemassa ne pois sieltä tai kerro mistä voi käydä hakemassa ne tutit pois, ei ne sinne itsekseen maadu.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Heh, Vierailija 4, älä huoli: tottakai ne haettiin sieltä. Mies kävi meidän jälkeemme samalla kannonnokalla ja toimitti tutit roskikseen. En vain nähnyt tätä aiheelliseksi mainita. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011