Tästä se lähti. Tutti kolmiviikkoisen Maijan suussa.

Maija on vuoden ja kymmenen kuukautta ja käyttää vieläkin tuttia.

Kerroin Maijan vauva-ajan kirjoituksissani, etten ollut etukäteen hankkinut tutteja vauvalle - en ollut tajunnut että sellaisia voisi tarvita. (Ai mikä keltanokka?) Kun vauva sitten iltaitkuissaan imi lohdukseen rintaa ja puklasi aina valtavan lastin maitoa ulos, tajusin miten kätevää olisi, jos tyyppi voisi imeä jotakin ilman että maitoa tursuaisi sen mahaan tuhatta ja sataa. (Minulla oli maidosta melkoista ylitarjontaa.) Koinkin helpottavan ahaa'n, kun keksin tarjota imuhaluiselle mutta kylläiselle vauvalle tuttia. Woooooooohou.

Ja siten tutit jäivät käyttöön. Ihan hirveän kätevää se oli, koska tutti todella lohdutti pientä monessa hädässä enemmän kuin mikään syli, laulu tai heijailu. Nopeasti tutista tuli vakiovaruste uniaikaan, mutta muuten yritimme välttää turhaa tutin mussututtamista. Siinä onnistuimmekin aika hyvin, eikä Maija nykyäänkään toki kulje tutti suussa aamusta iltaan.

Yksivuotisneuvolassa aiheesta puhuttiin, ja päätin tiukasti, että Maija vieroitetaan tutista viimeistään siinä puolivuotispäivän tienoilla. Niihin aikoihin olin kuitenkin vasta palannut töihin ja Maijalla oli totuttelemista uudessa arjessa Miehen kanssa, joten ajattelimme siirtää tutista luopumista hieman myöhemmäksi. Sitten tuli syksy ja alkoi rasittava ja hankala asunnonvaihtoprojektimme (joka on edelleen kesken). Jouduimme asumaan evakossa kotoa, joten jälleen tuntui paremmalta välttää muita isoja muutoksia. Jossain vaiheessa Maija oli myös kovin takertuvainen enkä todella olisi hennonut viedä siltä sen lohduke numero ykköstä, kun jouduin itse olemaan niin paljon poissa kotoa töiden takia.

Ja tässä sitä ollaan, kaksivuotispäivä lähestyy eikä tutista ole päästy vieläkään.

Ei sillä että olisi yritetty. Suunniteltu on, mutta emme vain ole saaneet päätöstä aikaiseksi. Oletan, että tutittomuuteen tottumiseen menee muutama päivä ja yö, joten haluaisin ajoittaa projektin viikonlopulle. Ja aina tuntuu olevan jokin este...

Sen tiedän, että tämä on minulle varmasti isompi juttu kuin tulee Maijalle olemaan. En oikein edes ymmärrä, miksi minusta tuntuu niin julmalta viedä lapselta sen tärkeät lohdukkeet. Kyllähän se siihen tottuu, kuulemma nopeastikin. 

Millaisia tuttivieroituksia te muut olette vieneet läpi? Ovatko oravavauvat saaneet omansa vai oletteko hajamielisyyksissänne muka-kadottaneet kaikki tutit? Ja mitä tutille tilalle - Maija ei ole leimaantunut riepuun, pupuun tai muihinkaan esineisiin, vaikka niitä on sille lohduksi alusta asti tarjottu.

Kommentit (23)

Vierailija

Olen ollut julma ja leikannut saksilla kaikki tutit rikki. Ihan tyvestä asti ettei lähde osia suuhun. Pari päivää lapsi niitä koittanut käyttää, mutta jääneet pois kun eivät toimi. Kannattaa jotain pehmolelua vaikka siihen viereen (nukkumaanmennessä) tyrkyttää.

Vierailija

Meillä samanikäinen tyttö kuin Maija. Jätimme tutin viime keväänä pois. Ensin se jäi pois päiväunilta ja jätin ostamatta uusia kun hajosivat. Sitten jätettiin yöunilta kun vimppa tutti hävisi - löytyi kyllä myöhemmin sitten. Meni kivuttomasti, muutama yö meni itkuisammin ja sitten rauhoittui. Mulla oli sama fiilis kuin sulla, ehkä oli hyvä että se tutti hävisi niin yksi ilta vaan oli pakko tutittomuuden alkaa. Tsemppiä :)

Vierailija

Tuo tutin leikkaamisjuttu on kyllä vihoviimeinen. Tuttia ei saa rikkoa, sillä siitä irtoaa palasia lapsen suuhun.

Vierailija

Meillä leikattiin ensin pieni viilto tuttiin, niin ettei se enää tuntunut ihan samalta ja sitten tutti meni kokonaan rikki. Tuo pieni viilto jo aiheutti sen, ettei lapset pitäneet tuttia enää kauaa suussa, ilmeisesti imuote jotenki kärsi... Ja puhun kolmen lapsen kokemuksella, sillä rikki menemisellä istutettiin ajatus, että nyt tarttis tästä luopua ja sitten parin illan itkuilla päästiin kokonaan eroon. Kaikkien kohdalla onnistui. Esikoisen kohdalla vielä tehtiin asiasta suurikin numero, ostettiin joku ison pojan lelu jne., mutta kahdelle muulle ei enää jaksettu/muistettu/keksitty. mitään.

 

Ja voi kyllä, ymmärrän niin hyvin sen äidin tuttiahdistuksen, jotenkin se tuntuu ahdistavalta kiusata lasta tutin viemisellä, vaikka tietää, että se on lapsen parhaaksi. Jälkeenpäin asia ei kyllä ole enää yhtään ahdistava, sitä huomaa, että lapsi pääsee tosi nopeasti siitä tutista eroon ja ei se nyt niin elintärkeä kapistus ollutkaan.

 

Meillä ajoitin aina tutistaluopumiset lomalle, kesäloma, joululoma, kunhan saatiin olla kotona rauhassa ainakin viikko.

 

Kolme lasta olen siis tutittanut, aina uudelleen, vaikka tiesin että luopuminen tulee vastaan. Tutista on kuitenkin niin paljon hyötyä vauva-arjessa, että pieni vaiva se luopumisoperaatio on.

Vierailija

Vielä lisään tutin rikkomisesta. Toki rikkinäistä tuttia ei sitten jätetä lapsen suuhun valvomatta. Meillä lapsi ei kyllä rikkinäistä tuttia pitänytkään suussa, kunhan maisteli. Ja ei tietenkään enää nukkumiseen, ettei käy vahinkoja. Kun teet siihen viillon, niin se on kyllä samalla päätös luopumisesta.

Vierailija

Me sitä kanssa aikamme mietittiin ja pähkäiltiin että miten se nyt oikeen toteutetaan. Esikoinen ei ollut käyttänyt tuttia lainkaan joten kokemusta ei siltä saralta ollut aiemmin vaikka lapsi olikin jo toinen! Jonkin verran koitettiin rajoittaa tutin turhanpäiväistä lussuttamista mutta kyllä se meillä silti oli välillä ihan hereilläollessakin käytössä. Sitten meni puoli vahingossa muutamat päiväunet ilman tuttia sekä kotona että hoidossa, tutti silti välillä löytyi suuhun päiväsaikaankin. Ja sitten vaan yhtenä iltana (pojalla oli ikää puolitoista vuotta) tutti unohtui keittiöön nukkumaan mennessä. Poika sen perään vähän kyseli muttei edes kunnolla itkenyt. Kolmantena iltana ei tuttia enää edes mainittu!

Oikeasti kyse siis meillä oli vanhempien pelosta ja luopumisahdistuksesta eikä mistään muusta! Ja aluksi pojalla ei ollut mitään korviketta tutille, nyt reilut puoli vuotta myöhemmin iltaunille tarvitsee sekä rätin että kisu-pehmolelun.

Vierailija

vieroitettiin vauva tutista seitsemänkuukautisena, kun kuulemma puolen vuoden jälkeen imemisen tarve vähenee, eikä tutilla oo enää niin paljon merkitystä. Aika helposti meni, pari yötä oli vähän itkuisempi ja haeskeli suullaan tuttia, sitten unohti. 

Vierailija

Voin kertoa myös sellaisen, ei niin helposti käyneen tutista vieroittamisen... Meidän muru tarvitsi tuttia oikeastaan vain nukahtamiseen ja joskus lohduttamiseen, joten ajattelin, että ei tule olemaan ongelma. Tyttö oli vajaa 2v, kun loman lähestyessä loppua ajateltiin, että nyt olisi hyvä aika. Valmisteltiin tyttöä kertomalla, että tutit lähtee kohta Muumilaaksoon muumien vauvoille. Vietiin ne yhdessä postilaatikkoon ja toivottiin, että josko sieltä tulisi sitten takaisin joku "lahja". No postilaatikkoon ilmestyikin sitten kiitoskortti Pikku-Myyltä ja joku muumihahmo mukana. Hän on siis suuri muumifani.

 

Tämän jälkeen voitiinkin sitten heittää hyvästit nopealla tai helpolle nukahtamiselle. Päikkäreille nukahtaminen vei ekat kaksi viikkoa noin tunnin. Yöunille meno oli yhtä helv...ä, kaksi tuntia suoraa kurkkua huutoa ja raivoamista ja siinä ei auttanut sylittelyt, unihahmot yms. Tämä vaihe kesti noin 2-3 viikkoa. Että jos joku sanoo, että se menee sitten tosi helposti, niin meillä se ei ainakaan pitänyt paikkansa! Tänä päivänäkin, rauhoittuminen kestää ja vie aikaa liian kauan! Ja tyttö on nyt 2,5v. 

 

Veikkaan, että meillä olisi pitänyt tehdä tämä paljon aiemmin, kuten joku sanoi, silloin kun lapsi ei vielä oikein ymmärrä sitä. No, jokainenhan on yksilö ja erilainen, joten mistäs sitä tietää. Tulipa nyt kerrottua tällainenkin kokemus, että ei se aina mene kuin elokuvissa! Onnea silti kaikille tutti vieroittajille!! Pitkää pinnaa...!

Vierailija

Oma tuttini kuulemma "jäi lenkkikentälle" ja siskon tutin "vei lokki" eikä kumpikaan siitä ilmeisesti ollut moksiskaan, kun kerran noin ikävästi sattui käymään. 

 

Äitini kertoi, että leikkasivat yhden jo todella ison lapsen tutin rikki päiväkodissa ja lapsi hyväksyi sen täysin. Kun kertoivat vanhemmille, mitä olivat tehneet, niin isäpä otti kotona sakset esille LAPSEN NÄHDEN ja lapsi sitten viikon soperteli päiväkodissa, kuinka isä oli rikkonut tutin. Äly hoi. 

julinfin
Liittynyt5.4.2013

Meidän prinsessa kohta saavuttaa sen vauvavuoden lopun, ja tutti on ollut ja edelleen käytössä vain nukkumisaikaan tai nykyisin todella harvinaisesti lohduttamiseen. Ei koskaan paljon siitä välittänyt valveilla ollessaan ja joskus yölläkin unohtaa. Tuli mieleen myös se, että vaikuttaako siihen rinnakkainen imetys? Meillähän edelleen syödään öisin 1-2 kertaa ja nukahdetaan tissille, vaikka tiedän että paha tottumus se on. Sit kun tissiä yritän ottaa pois, hamuaa sen kovasti ja tutti on tällöin ainoa pelastus. Miten teillä nämä kaksi asia siis yhdistyivät vieroituksen aikana? Oletteko imettäneet vielä vuoden jälkeen? Meillä on maitoallergian takia ollut hidasta tämä rinnaltakin vieroitus, pahanmakuista apteekin korviketta en oikein halua tarjota kun omaa maitoa vielä on...

Vierailija

pojan ollessa n.1v jätin vaan yks ilta antamatta sen tutin, eikä hän sitä pyytänytkään... pikkusiskoni sen sijaan vieroitettiin tutista reilu 2veenä siten että selitettiin tytölle et hiirivauvat tarvii tutteja ja koska hiiret asuu roskiksessa niin tyttö kantoi tutit ite roskiin :)

Vierailija

Meilläkin luopuminen oli yllättävän helppoa. Tosin meillä luovuttiin peukalon imemisestä. Olin pelännyt, että vierottautuminen on todella vaikeaa, kun sitä peukaloa ei pois saa. Tytöllä oli peukalo pahasti kuivanut jatkuvasta imemisestä ja sanoin, ettei kannata imeä, kun tulee pipi. Tyttö päätti siitä hetkestä itse, ettei enää ime peukaloa. Oli nukkumaan mennessäkin itse tiukkana vaikka minä en mitenkään estellyt. Tyttö oli silloin reilut puoltoista vee. Ei kannata aliarvioida puheen voimaa pienenkään kohdalla. :) Nukahtaminen unille sen jälkeen on tosin ollut vaikeampaa, kun unilelu tms ei ole tullut peukalon korvikkeeksi.

Vierailija

Meillä on tuttia käytetty vaan nukahtamiseen. Jotenkin hammasvalistus on ollut itsellä päähän pinttymä. Olen siis kaikilta lapsilta käynyt aina nykäisemässä tutin pois, kun on nukahtanut. Kaksivuotiaan tuttivierotuksesta ei ole kokemusta. Noin puolitoistavuotiaana, kun olen halunnut tuteista eroon, on meillä tutti vain unohtunut tahallaan joltain vkl reissulta. Silloin se on helppoa, kun ympäristö on muutenkin outo eikä kotirutiinit päällä. Joku unikaveri olisi varmaan hyvä apu. Se voi olla kirja tai mikä vaan. Ei välttämättä pehmolelu.

Vierailija

Meidän poika oli totaalisen tuttifani. Tutteja seilasi pinniksessä useita. Niiden perään huudeltiin, milloin piti olla vihreä tutti ja milloin musta tutti :) Poika meni perhepäivähoitoon 2 v iässä. Hoitaja unohti (vai "unohti") antaa tutin päiväunille. Eikä heppu illallakaan tuttia kaivannut, tutit unohtuivat tosta vaan, kun oli sopiva hetki. Tsemppiä tutista vieroittamiseen, kyllä se siitä kun on oikea aika.

Vierailija

Minä olen ollut "julma" äiti ja lopettanut molemmilta lapsilta tutin käytön vähän reilu yksivuotiaana. Ensin vähennettiin tutin käyttö vain uniaikaan, sitten päiväunilta tutti pois ja viimein sitten yöuniltakin jätettiin tutti pois. Päivisin ei tuttia kaivannut, kun niitä ei ollut näkyvissä ja yötutin käytön lopetttamisen jälkeen parina iltana meni nukuttamiseen hieman pidempään. eivätkö ole tuttia kaivanneet sen jälkeen. 

Tuo voikin olla vähän hankalampaa tuon ikäisellä joka jo osaa pyytää ja vaatia tuttiaan, joten tsemppiä ( ja luonteenlujuutta) teille!!!

Vierailija

Meillä oli tutti käytössä vielä kaksivuotiaallakin... Nukuttaminen oli muutenkin niin hankalaa, että kaikki helpotukset oli käytössä. Nyppäsin kyllä tutin suusta pois heti kun poika oli nukahtanut.

 

Lopulta tuteista päästiin eroon, kun tehtiin diili oravaäidin kanssa. Kerroin, miten oravavauvat tarvivat tutteja. Poika halusi antaa tuttinsa, kerättiin kaikki. Kun poika vielä kolusi sängynalustaa isänsä kanssa, ettei siellä olisi yhtään tuttia, oravaäiti tuli hakemaan tutit ja toi kiitokseksi superhienon autolelun. Poika oli tuohon aikaan mersumiehiä, ja isänsä oli löytänyt lelukaupasta upean, isohkon urheilumallisen mersun. Huippuvaihtokauppa.

 

Noin vuosi tuosta poika leikki mersullaan ja alkoi jutella, että hän tarvisi tutteja. Kyselin, että miksi ihmeessä, ethän ole käyttänyt enää pitkään aikaan. Selvisi siinä keskustellessa sitten, että poika olisi halunnut toisenkin mersun, oravaäidiltä, ja tuteillahan sen viimeksikin sai...

 

Hyvin se tutista luopuminen menee, meillä ainakin oli helpompaa kuin ennalta luultiin. Pari päivää lapsi kyseli tutin perään, mutta muistutettiin, että tutit on viety pois, tilalla auto, ja kerrottiin miten pienet oravavauvat ovat nyt iloisia kun niillä on tutit. Ja se auto oli tiukasti pojan kainalossa nukkumaanmennessä. Mutta selkeästi lohdutti se ajatus, että hänen rakkaat tuttinsa ovat nyt pienten suloisten oravavauvojen käytössä. Ettei vaan jonnekin pois laitettuna.

 

Sitten kun luovutte tuteista, niin kolua jokainen sohvatyynyn rakonen, tiskikaappi, auton koloset jne. missä niitä tutteja vaan voi olla, että ei tule yllärilöytöjä lapselle vastaan.

Vierailija

Meillä oli tutti käytössä vielä kaksivuotiaallakin... Nukuttaminen oli muutenkin niin hankalaa, että kaikki helpotukset oli käytössä. Nyppäsin kyllä tutin suusta pois heti kun poika oli nukahtanut.

 

Lopulta tuteista päästiin eroon, kun tehtiin diili oravaäidin kanssa. Kerroin, miten oravavauvat tarvivat tutteja. Poika halusi antaa tuttinsa, kerättiin kaikki. Kun poika vielä kolusi sängynalustaa isänsä kanssa, ettei siellä olisi yhtään tuttia, oravaäiti tuli hakemaan tutit ja toi kiitokseksi superhienon autolelun. Poika oli tuohon aikaan mersumiehiä, ja isänsä oli löytänyt lelukaupasta upean, isohkon urheilumallisen mersun. Huippuvaihtokauppa.

 

Noin vuosi tuosta poika leikki mersullaan ja alkoi jutella, että hän tarvisi tutteja. Kyselin, että miksi ihmeessä, ethän ole käyttänyt enää pitkään aikaan. Selvisi siinä keskustellessa sitten, että poika olisi halunnut toisenkin mersun, oravaäidiltä, ja tuteillahan sen viimeksikin sai...

 

Hyvin se tutista luopuminen menee, meillä ainakin oli helpompaa kuin ennalta luultiin. Pari päivää lapsi kyseli tutin perään, mutta muistutettiin, että tutit on viety pois, tilalla auto, ja kerrottiin miten pienet oravavauvat ovat nyt iloisia kun niillä on tutit. Ja se auto oli tiukasti pojan kainalossa nukkumaanmennessä. Mutta selkeästi lohdutti se ajatus, että hänen rakkaat tuttinsa ovat nyt pienten suloisten oravavauvojen käytössä. Ettei vaan jonnekin pois laitettuna.

 

Sitten kun luovutte tuteista, niin kolua jokainen sohvatyynyn rakonen, tiskikaappi, auton koloset jne. missä niitä tutteja vaan voi olla, että ei tule yllärilöytöjä lapselle vastaan.

Vierailija

Meillä jäi tutti kokonan pois kerta heitolla , emntiin mummola jossa sitten huomattiin tutin jäänen kotia eikä mummolassa ollut toista tuttia lapi oli 1 v 6 kk vanha. Silloin alkoi kauhea huuto kun tutti puuttu ja matka 26 km , Siinä hetkenä päätettin miehenka ,että nyt jää pois , likka huusi läpit yöt 2 päivä ja 5 dentenä päivänä ei enä ollut moksiskan tutin puuttumisesta, eli kestetin 4 pv sitä huuto tutista  :))) mutta kyl se kannatti loppui se joka sekunin tutuin ettiminen  :))) 

Vierailija
Vierailija

Meillä jäi tutti kokonan pois kerta heitolla , mentiin mummola jossa sitten huomattiin tutin jäänen kotia eikä mummolassa ollut toista tuttia lapis oli 1 v 6 kk vanha. Silloin alkoi kauhea huuto kun tutti puuttui ja matka 26 km , Siinä hetkenä päätettin miehenka ,että nyt jää pois , likka huusi läpit yöt 2 päivä ja 5 dentenä päivänä ei enä ollut moksiskan tutin puuttumisesta, eli kestetin 4 pv sitä huuto tutista  :))) mutta kyl se kannatti loppui se joka sekunin tutuin ettiminen  :))) 

oman tekstin korjaus

Vierailija

Tutti pois, pari yötä huutoa, ja se on siinä. Ongelma on suurempi vanhemmille kuin lapselle, varsinkin kun siitä tekee tuollaisen ongelman.

Vierailija

Esikoispojallani oli todella voimakas imuntarve ja tutustui kyllä kaikkiin uusiin tavaroihin työntämällä ne suuhun. Olin huolissani tutista vieroittamisesta ja meillä tuttia alettiin tietoisesti vähentää ennen yhtä ikävuotta, jonka jälkeen sitä käytettiin pääasiassa unille mentäessä ja isoihin itkuihin. Noin 1 1/2-vuotiaana en löytänyt yhtään tuttia päiväuniaikaan ja päätin että nyt tutista on päästävä eroon. kerroin, että orava on varmaan tarvinnut tutteja oravavauvoilleen, eikä poikani isona poikana tietysti niitä enää tarvitse. Poika meni ihmeissään unille ja näytti siltä, että tutista luopuminen sujui pientä itkua parina iltana lukuunottamatta suht kivutta. Tilalle tuli voimakas unikaverin tarve, jollaista hän ei ollut aiemmin käyttänyt. Myöhemmin oravatarina alkoi kaduttaa, kun poika alkoi vähän pelätä oravia ja oli suorastaan kauhuissaan kun Pikku kakkosessa tuli Jepu Neulanen (on siis orava-hahmo), vaikei ollut tätä aiemmin pelännyt. En varmaan kerro oravatarinaa tulevan pikkusisaruksen kanssa.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

KIITOS ihan mahtavista tarinoista ja vinkeistä! Tänään on se päivä. Tutit lähtevät lintuvauvoille metsään. Kerron viikonloppuna miten meni.

t. Keltanokka

Blogiarkisto

2013
2012
2011