Maija leikkii päivittäin Tytin kanssa. Tytti ottaa lelun, Maija yrittää ottaa sen pois, onnistuu, Tytti yrittää saada lelun takaisin, tarttuu siihen, kiskoo sitä, Maija kikattaa. Molemmilla on älyttömän kivaa. Huono puoli on, että tällä tavalla Maija ei kyllä opi mitään siitä, miten muiden lasten ja yleensäkin ihmisten kanssa pitäisi olla - Tyttihän on villakoira.

Muiden lasten kanssa alkaakin olla jo vähän haastavampaa kuin ennen. Tämä "otan sulta lelun"-leikki ei yleisesti taaperoiden kesken aiheuta mitään jaettua riemua, vaan päättyy aina nopeasti toisen osapuolen raivoon ja äidin toistuvaan "se lelu oli nyt X:lla, sä et voi ottaa sitä sen kädestä"-mantraan. Minkäänlaista vuorottelua tai harmonista yhteisleikkiä ei vielä oikein voi odottaa (eihän?), joten lähinnä keskitymme tarjoamaan vaihtoehtoja runsaan leluvalikoiman avulla. Mikä ei tietenkään toimi, koska se toisen kädessä oleva lelu on joka tapauksessa aina se paras lelu.

Ihanaakin se lasten sosiaalinen elo tietenkin on. Maijan paras ystävä on minun parhaan ystäväni melkein samanikäinen lapsi. Tämä bestissuhde on tietenkin järjestetty juttu, koska minun kannaltani edullista on tarjota lapselle sosiaalista elämää juuri siellä, jossa sitä itsekin haluan harrastaa. Mikäpä sen parempaa, me naiset juttelemme levollisina kuulumistemme ummet ja lammet kahvikuppien äärellä, kun pienokaisemme viihtyvät keskenään...

No ei se ihan niin mene. (Vielä. Jonain päivänä kyllä, siitä pidän huolen!) Oikeasti toinen meistä on koko ajan pikkubestisten lähellä varmistamassa, ettei satu pahasti, kun sopuisa hengailu yhtäkkiä vaihtuu huitomiseksi tai tukistamiseksi. Kyllä siinä kahvit saa samalla juotua, mutta kuulumiset vaihdetaan välillä vähän pätkissä. "Niin siitä mun duunijutusta, niin mulla on nyt ollu - MAIJA EIIIII saa lyödä! Se sattuu, Maija, ei saa! Mistä mä olinkaan puhumassa?" Ja niin edelleen. 

Mutta kunhan tyypit tuosta kasvavat, niin ne saavat vielä paljon enemmän iloa toisistaan. Suuri ystävyys on jo oraalla, jälleennäkeminen hymyilyttää, yhteistä leikkiä ainakin yritetään. Kyllä se siitä. Jonain päivänä ne juonivat jekkuja äitiensä hermojen harmiksi ja kikattavat yhdessä päälle. 

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011