Maija on syönyt kiinteät sapuskansa alusta alkaen sormin, ja yhden vuoden iässä homma luonnistuu vanhalta tekijältä hienosti. Edelleen yritämme avustaa aamu- ja iltapuurojen lusikoimisessa, mutta yleensä tyyppi ilmoittaa vihaisella huitomisella, että MINÄ ITTE syön sen puuron jos syön.

Me aikuiset olemme aika innoissamme vauvan ruokavalion laajenemisesta – nyt kun vuosi tuli täyteen, ilmestyi ruokalistalle esimerkiksi aiemmin kielletyt (nitraattipitoiset) juurekset, hunaja ja sienet.

Eilen Maija sai itämaista vegeruokaa: kikhernepihvejä ja banaaniraitaa. Lisänä supisuomalaiset lanttu ja punajuuri uunitettuina. Ja vielä maistiaisiksi kuskus-lisäke ja leipää hernetahnalla. Maistui!


Kasvisateria

Taloudessamme minä olen lakto-ovo-pesco-vegetaristi eli syön maitotuotteita, munia, kalaa ja kasviksia. Kylässä syön myös lihaa (ettei menisi hankalaksi), etenkin jos se sattuu olemaan jotain muuta kuin tehotuotettua possua tai miten tahansa tuotettua broileria. Mies on sekasyöjä mutta kaipailee hänkin mieluummin eettisempiä vaihtoehtoja – ja päätöksemme on, että kunhan tulomme kokevat jyrkän noususyöksyn, siirrymme kokonaan luomuun.

Näistä lähtökohdista Maija ponnistaa, ja saa syödäkseen aika monipuolista ruokaa. Välillä lihaa, usein kuitenkin kasvisruokaa. Emme ole asiassa jyrkkiä, mutta haluamme lapsen oppivan, että kasvisruoka on oikein tehtynä täysipainoista ja herkullista ravintoa, jota voi syödä hyvällä omallatunnolla. Ettei tämä ihminen koskaan sanoisi, että ateria ei ole kunnon ateria ilman tapetun eläimen osia.

Toisessa asiassa sitten olemmekin jyrkkiä. Meillä on toistaiseksi voimassa oleva sokerikielto. Lapsi ei todellakaan saa karkkia, suklaata tai pullaa, mutta ei myöskään sokerilisää esimerkiksi jugurttiin tai puuroon. Miksi? No miksi sen pitäisi saada?

Me vanhemmat olemme kunnon sokerinistejä; ennen nykyistä tiukkaa karkkipäivälinjaa söimme makeaa aamusta iltaan, voimme todella huonosti ja lihoimme. Huomasimme, miten hirveän koukuttava aine sokeri ainakin meille on. Ajattelemme, ettei ole yhtään syytä syöttää näin pienelle lapselle sokeria, kun se ei sitä mihinkään tarvitse. Toki Maija on makeaa saanut: hedelmiä, ja nyt ensimmäisen kerran hieman hunajaa. Tottakai myöhemmin lapsi saa sokeriakin maistaa – juhlissa, erityisinä päivinä, harvoin – mutta vielä siihen ei ole tarvetta. Mitä myöhemmin, sen parempi.

Jotkut kysyvät, eikö esimerkiksi sokeriton puuro ole pahaa. Tottumiskysymys tämäkin on. Kun vauvan kanssa kerran pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä, ei mielestäni ole mitään järkeä totuttaa häntä heti hyötyaineista puhdistettuun, täysin ravinteettomaan valkoiseen sokeriin. Vaihtelua ja lisämakua puuroon saa marjoista ja hedelmistä. Välillä voi oheen kaataa tilkan maustamatonta jugurttia. Yllättävän hyvä yhdistelmä!

Kuten huomaatte, ruoka-asiat saavat minut hieman innostumaan. Yritän rauhoittua. Ja kuten kuvista näkyy, ruoka-asiat saavat myös koiramme innostumaan. Tuolla takana se usein kyttää, josko pääsisi apajille. Vaan eipä pääse. Siinäkin olemme tylsän ehdottomia – pöydästä ei ruokita koiraa, ja pudonneita paloja ei napsita. Eipähän opi kerjäämään lapseltakaan eikä varastamaan kädestä. Sehän olisi tietenkin lapsen mielestä vain hauskaa, ainakin aluksi.

Kommentit (5)

Elli

Sokerin täyskiellossa minua kummastuttaa lähinnä se, että sokeriahan se hunajakin on (ainakin 99-prosenttisesti). Mikä siitä tavallisesta sokerista tekee vaarallisen mutta hunajasta (sokeria siinäkin) ei?

keltanokanhautomo

Elli, hyvän kysymyksen teit. On totta, että hunaja on pitkälti erilaisia sokereita (fruktoosia ja glukoosia), ja tietenkin tosi makeaa. Ajattelen niin, että hunajassa on kuitenkin valkoiseen sokeriin verrattuna etuja - matalampi glykeeminen indeksi, jonkin verran kivennäis- ja hivenaineita - joiden vuoksi hunaja on parempi vaihtoehto silloin, JOS jotain makeutusta pitää olla. Hunajaa on väitetty myös luonnon omaksi superfoodiksi, jolla olisi mm. antioksidanttien vuoksi terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Tiedä häntä, enkä varauksetta toki usko tähän. Joka tapauksessa hunajassa sentään on jotain hyvääkin, kun taas puhdistettu, voimakkaasti teollisesti käsitelty sokeri on pelkkää sakkaroosia, joka muuten nostaa verensokerin hetkessä pilviin. Ja ainakin itselläni juuri tuo verensokerin pompsahdus on se koukku, johon sokeririippuvuuteni on epäilemättä perustunut.

Kuitenkaan en missään nimessä sano, että hunajaakaan pitäisi änkeä joka puuroon ja jugurttiin - kyllä silläkin keinolla lapsen (ja itsensä!) saa tottumaan makeaan ja vaatimaan sitä. Ruoanlaitossa hunaja on mielestäni kiva mauste ja edellä mainituista syistä johtuen parempi kuin sokeri.

hempukka

Sokerin käyttö on kyllä kovasti tottumuskysymys. Itse syön mielelläni makeaa (kaapissa odottaa nytkin Runebergin torttu). En kuitenkaan lisää lainkaan sokeria esim. siihen mainitsemaasi puuroon. Kukaan ei pienenä sitä puurooni lisännyt ja en ole kai sitä osannut koskaan siihen kaivata. Mielummin syön makeani rehellisinä herkkuina ja sitten otan sokerin pois sellaisista ruokalajeista joissa se ei maistu tai tuo lisä iloa - siis esimerkiksi puurosta.

Annu

Siis kysyykö joku tosissaan, että mitä eroa on hunajalla ja valkoisella sokerilla? Valkoista sokeria ei ihminen tarvitse mihinkään. Paremminkin siitä olisi syytä pysyä hyvin kaukana. Se on ihan täyttä myrkkyä ihmiskeholle!

Epa

Siis lisääkö ihmiset ihan oiekasti lasten puuroon sokeria? Siis ihan sokerina? En ole koskaan kuullutkaan. Miksi, siis miksi, ei voi käsittää...

Blogiarkisto

2013
2012
2011