Vauva-lehden verkkosivuilla julkaistiin artikkeli vuorovaikutuksesta vauvan kanssa. Jutussa oli paljon mielenkiintoista siitä, miten vanhemmat saattavat esimerkiksi ylisuojelevuudellaan tai liiallisella hoivaamisella ja hössöttämisellä kuormittaa vauvaa.

Juttu tuli vastaani hieman turhan myöhään. Olin koko vauva-ajan potenut epävarmaa syyllisyyttä siitä, aktivoimmeko lastamme tarpeeksi. Lukemissani kymmenissä vauvaopuksissa esiteltiin vaikka mitä ”harjoituksia” ja ”kehittäviä toimia”, joita jo pienen vauvan kanssa kannattaisi tehdä. Puhumattakaan vauvahieronnoista ja laululeikeistä, jotka kehittäisivät pienen ihmisen itsetuntoa ja rytmitajua ja vaikka mitä.

Siinä sitä sitten oltiin vastasyntyneen kanssa, kaikesta uudesta mieli sekaisin ja väsyneenä, ja tuntui että nyt sitä pitäisi sitten hieroa ja jumpata ja aktivoida. Vaikka vaipanvaihdossa ja syöttämisessäkin oli jo tarpeeksi hommaa. Sisimmässäni oli aavistus siitä, että vähempikin kyllä riittää. Mutta kun on niin epävarma ja niin halukas olemaan Hyvä Äiti. Niin että voisiko niihin opuksiin kirjoittaa isoin mustin kirjaimin, että vauvan kanssa voi tehdä vaikka mitä, mutta ei tarvitse. Että vauva kasvaa ihan normaaliksi ihmiseksi ja oppii elämään ihan tavallisen arjen myötä. Ja mikä tärkeintä: vauva tarvitsee paljon ihan rauhaisaa hengailua, olemista.Kun kaikki ympärillä on ihan uutta ja käsittämätöntä, ei jaksa koko ajan kuunnella jotain lorua tai katsella kehittäviä kuvakirjoja.

Nyt kun vanhemmuuttamme on kestänyt sen kolmisen kuukautta, alamme olla aika rentoja. Homma sujuu mukavasti aamusta iltaan, emmekä koko ajan mieti, teemmekö oikein. Lisärentoutta päänsisäiseen perfektionismiini sain vasta julkaistusta Vuoden Mutsi -opuksesta. Voin tässä ihan avoimesti mainostaa, että siinäpä vasta kirja, joka jokaisen mutsin olisi syytä lukea. Ensinnäkin teos on silkkaa viihdykettä kannesta kanteen – nauroin ääneen kolmesti ensimmäisen 15 minuutin lukusession aikana. Toiseksi, kirjan pääviesti on käsittääkseni se, että vähempi on enempi. Että ei tarvitse eikä saa olla täydellinen ollakseen vuoden mutsi. Että mutsiuteen (ja faijuuteen) kuuluu tietty keskinkertaisuus. Ja että niin on hyvä. Kohtuullisuutta teille kaikille !

ps. Onpa jännää, että suomen kielessä on sanat 'kohtu' ja 'kohtuus'. Kohtuhan on vauvalle se onnen ja turvan tyyssija. Ehkä kohtuus on sitten sitä, että päästään lähelle kohdun idylliä. Kohtuuden kautta. Ei liioitellen.

Kommentit (2)

Maaaria

Kiitti artikkeli-vinkistä :) En ollut tuota huomannutkaan. Tuli itsellekin parempi fiilis, kun olen myöskin pohtinut, että olenko mä tarpeeksi aktiivinen äiti, aktivoinko vauvaani tarpeeksi. Vuoden mutsi-kirja on tilattu pari päivää sitten. Kunpa posti toisi sen nopeasti :)

minni

No aivan niin! Muistan nuo ajatukset esikoisen vauva-ajalta. Vaikka kuinka tiesi, että epätäydellisyys on juuri sitä täydellistä äitiyttä(niin perhevalmennuksessa toitotettiin), ei voinut sitä jotenkin uskoa. Tuntui, että kaikki muut vauvahierovat jokaisen imetyksen jälkeen eivätkä todellakaan unohtaneet d-tipan tippaa.

Nyt kun on sen ymmärtänyt, ettei vauvoja ja lapsia tarvitse koko ajan hieroa, lorutella, katsoa silmiin, aktivoida, alkaa yhtäkkiä kuvitella, että sen epätäydellisen kotiäitiyden lisäksi pitäisi olla innovatiivinen sisustaja, hyvä valokuvaaja, hauska ystävä, upea partneri, tuleva uraohjus. Apua. Emmie riitä :D

Parin vuoden kuluttua ihmettelen, miten olen voinut löhöävänä kotiäitinä stressata yhtään mistään... Ja siinäpä vasta riittämättömyysstressi ja katuminen iskevät päälle. Osasinko yhtään elää siinä hetkessä, kun lapset olivat pieniä ja olin heidän kanssaan kotona vai olinko koko ajan liian tylsistynyt ja ahdistunut?

Tätä ei selvästi parane liikaa ajatella :D

Blogiarkisto

2013
2012
2011