Alku oli dramaattinen. Minua itketti yhtenään, väsytti koko ajan, ällötti moni asia ja ärsytti ihan kaikki. Siinä vaiheessa alkoi tuntua, että en ole enää työkykyinen. Raskaus ei ole peruste potkuille, mutta entä kettumainen käytös? Raivopäisyys? Hajamielisyys? Hajuhaitat ja hikoilu? Onneksi minulla on kirjallinen työsopimus ja työporukan tuki takanani. Ainakin oli; siinä määrin paiskoin ovia alkuviikosta, että se tuki saattoi jo alkaa horjua. Pomoni varmaan ilmoittaa minut kohta raivonhallintakurssille. Ammatillista koulutustahan sekin tavallaan on.

Mutta sitten taivas seestyi ja mieleni tasaantui. Loppuviikon olen voinut hyvin, ruoka on maistunut ja työkaveritkin ovat tuntuneet ihan mukavilta tyypeiltä. Juoksulenkit kulkevat. Ja pysyn hereillä suurimman osan päivästä. Pitäisi olla tyytyväinen, koska pian voi tilanne muuttua. Väkisinkin silti huolettaa. Kasvaako se pieni, kun mitään ei tunnu tapahtuvan?

Kommentit (2)

emäntä

Löysin blogisi pari päivää sitten ja huomasin, että ollaan plussattu muutaman päivän erolla. :) Kivaa siis seurata raskauttasi, kun mennään aivan samoissa viikoissa.

Mulla ei ole ollut pahoinvointia eikä paljon muitakaan raskausoireita. Välillä tulee raudanmaku suuhun ja väsyttää aika paljon. Olen kans miettinyt varhaisultraan menemistä, sillä malttamattomana tietysti haluan tietää, onhan siellä elämää, kun ei se oikeen tunnu ei näy.

Taustoistani kerrottakoon, että mulla on takana neljä raskautta, joista yksi on päättynyt keskenmenoon ja kolmesta on syntynyt ihana tyttö. Kokemusta siis kummastakin ja voin sanoa, että ei se keskenmenon pelko hälvene vaikka onnistuneita raskauksia on noinkin monta takana.

Tsemppiä sinulle odotukseen ja oikein paljon onnea!

keltanokanhautomo

Kiitos emäntä! Ehkä meidän kannattaa vain nauttia oireettomasta alkuraskaudesta... Sitä voi sitten muistella, kun viettää aikaa pää pöntössä. ;) Onnea sinullekin odotukseen!

Blogiarkisto

2013
2012
2011