Oletteko tekin kuulleet moneen kertaan sen lauseen, että “naisen keho käy läpi valtavia muutoksia lapsen saamisen myötä”? Jep, mutta en minäkään sitä kyllä ihan tajunnut, ennen kuin koin.

Raskauden aikana painoni nousi parikymmentä kiloa, vaikka liikuin paljon ja söin terv… No okei, söin mitä tahansa teki mieli. Kuten sanottu, kroppani pullahti joka suuntaan ja pomppufiilis ilostutti ja hämmensi. Minua raskauden aikaiset muutokset eivät ahdistaneet, mutta ymmärrän hyvin, että monen mieltä ne järkyttävät. Tiedä sitten, kuinka tolaltaan Mies meni, kun mahani alkoi vallata tilaa muutenkin pienestä saunastamme.

Sitten tuli synnytys ja maidonnousu. Muisto pingottavista, kuumottavista ja kyllä, sairaan kipeistä maitotankeista aiheuttaa vieläkin puistatuksia. Tilaa helpotti kuitenkin tieto sen väliaikaisuudesta. Kuten raskauskilojenkin, jättitissien tiesin katoavan ajan myötä, ja siksi suhtauduin niihin lähinnä huvittuneesti. Muutenkin kaikki muutokset olivat minusta vain mielenkiintoisia, ja tarkkailin uteliaana, mihin kaikkeen kroppani venyykään.

No, nyt sitten näen, että paljon se venyi. Painon pudottua ja imetyksen loputtua jäljellä on aika vähän. Olisivat muuten voineet äitiyskirjoihin ja neuvolan opuksiin laittaa muutaman sanan siitä, miten suhtautua tähän lopputulokseen. Tämä kun ei taida olla väliaikaista.

Suhtautumista auttaa ajatus siitä, että tuo pieni (kohta yksivuotias!) tiitiäinen on moninkertaisesti sen kaiken arvoinen. (Ja että kyllä se ajokoirakin korvillaan kuulee.)

Kommentit (4)

annika

Ajokoiran korvat! :D :D :D Olipahan osuva kuvaus! Sama meininki täällä, mutta onneks tosiaan tuo reilun vuoden ikäinen on kaiken sen lörpsähtämisen arvoinen.

keltanokanhautomo

Annika, täytyy heti tunnustaa että vertaus ei ole omani. Joku toinen lerpsahtanut on sen joskus keksinyt. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011