Olen joskus lukenut, että raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen vie sen 9 kuukautta, minkä raskauskin kesti. Tiedä häntä, mutta vauvani on yhdeksän kuukautta ja viikon päälle, ja minusta tuntuu jo oikein hyvältä. Pala palalta olen saanut itseni takaisin, kehoni itselleni ja hallintaan siinä määrin kuin ennenkin.

Ensin lähti maha pois tieltä, sitten paino laskeutui tasaiseen tahtiin lähtötilanteeseen ja alikin.

Viimeisin ilonaihe oli, kun saatoin jättää liivinsuojat pois, koska maitoa ei enää heruile ihan milloin sattuu. Uskomattoman hienoa!

Sektioarpi on kyllä edelleen todella tumma, paksu ja arkakin, mutta elän sen kanssa sovussa. Pukeudun joustaviin housuihin enkä edes vilkaise perinteisiin farkkuihin. Ja liikunta on taas ihanaa. Muistan, miten omituiselta ja kamalaltakin ensimmäiset juoksuaskeleet koiralenkillä tuntuivat silloin joskus keväällä. Koko kroppa oli aivan vinksallaan raskauden jäljiltä, painopisteet olivat ties missä enkä tuntunut hallitsevani itseäni lainkaan. Jaksaminen ei ollut kiinni jalkojen juoksunkestävyydestä tai elimistön hapenottokyvystä (jotka nekin kyllä olivat täysin hukassa), vaan ensisijaisesti siitä, pystynkö pitämään itseni juoksuasennossa. Sekin oli nimittäin tarpeeksi vaikeaa. Mutta niin vain kroppa oppi taas toimimaan uuden tilanteen mukaan, ja syyskuussa pääsin sen puolimaratoninkin maaliin.

Eli kaikille teille vasta synnyttäneille, joilla on pään lisäksi vartalo aivan sekaisin ja hukassa: Kyllä se siitä. Ajan kanssa ja hiljalleen se vanha minä löytyy sieltä kaiken uuden ja muuttuneen alta. Kaikki ei ole niin kuin ennen, mutta kyllä sen kropan vielä omakseen tunnistaa (jonain päivänä). Ja nyt itseään pitää katsoa vielä suuremmalla kunnioituksella kuin ennen: minä tein sen, kasvatin sisälläni uuden ihmisen ja synnytin sen. Ei mikään pikku juttu.

Kommentit (3)

Tiina

Täällä yksi 9kk vauvan äiti, joka ei todellakaan ole vielä toipunut. Painoa on edelleen reilut 5 kiloa ylimäärästä ja kunto on ihan olematon. Aina kun aloittaa liikunnan joku paikka hajoaa ja joudun jäämään sohvaperunaksi. Mutta onnea sinulle palautumisestasi! Ehkä minäkin joskus olen entiselläni.

keltanokanhautomo

Hei Tiina! Ehkä liikunta pitää aloittaa vielä vähän varovaisemmin, ettei paikat hajoa? Itsekin aloitin "juoksu"lenkit hölkkäämällä minuutin. Sitten kävelin kotiin. :) Tsemppiä sinne! Kyllä se siitä - Jonain Päivänä... :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011