Uusimman Vauva-lehden kansi ja siinä sana "älypuhelin" - ja heti alkoi omatunto naputtaa. Nyt ne puhuvat juuri siitä aiheesta. Voi ahdistus!

Jos jostakin, niin poden perustavanlaatuista omantunnontuskaa siitä, että käytän aika paljon tietokoneita ja puhelinta lapsen kanssa ollessani. Ipad on usein sylissä tai ainakin lähettyvilläni, bussissa hoitelen sähköpostiliikennettä ja some-juttuja kännykällä, ja kotona täytyy vähän väliä tarkistaa jokin resepti tai aukioloaika tai kaverin tilapäivitys koneelta. Ihan varmasti välillä käy niin, että Maija hakee katsettani tai sanoo jotain tärkeää, ja minä mumisen "joo, odota, äiti lukee vaan tän..." Kamalaa. Hävettää myöntää.

Lehden juttu oli maltillinen eikä lainkaan tuomitseva, ja silti vähän syyllistyin. (Äidit ovat mestareita syyllistymään!)

Että ei muka saisi imettäessäkään surffata. Pah! Se vauva-aikahan oli jatkuvaa imettämistä, ja siinä oli loistotilaisuus roikkua netissä ja hoitaa tärkeitä ja turhia asioita. Olisko sekin aika pitänyt vain tapittaa vauvan silmiin (jotka usein ummistuivat imemisen autuudesta kiinni) ja olla tekemättä mitään?

Kyllähän siinä pointtinsa on. Kontakti on vauvalle elintärkeä, ja jos äiti tai isi aina vain tuijottaa jonnekin tyhjyyteen, vinksahtaa lapsen päässä varmaan pahemman kerran. Ja tottakai on tärkeää olla läsnä, niin täysillä kuin on kohtuuden rajoissa mahdollista. Toisaalta en ymmärrä, miksi imettäessä juuri jonkin teknisen somevempaimen käyttö olisi niin haitallista, jos kuitenkin telkkarin katselu, puolison kanssa keskustelu tai nukkuminen on ihan ookoo. Kyllä minä imetin ihan siinä muun elämän ohessa, ja siihen kuului usein jotakin muuta samanaikaista toimintaa.

Sitä paitsi en tajua, miten ehtisin pitää yhteyttä ystäviin, tehdä ostoksia, uusia kirjastolainoja, tarkistaa marttojen puhdistusvinkkejä ja etsiä uusia ruokareseptejä, ellen käyttäisi nettiä ja puhelinta lapsen kanssa ollessani. Ei kaikkea voi jättää siihen hetkeen, kun lapsi painuu pehkuihin ja alkaa oma aika. (Sitä paitsi se aika on useimmiten varattu Miehen kanssa seurusteluun, koska sekin on tärkeää.)

Olen kyllä tarkka siitä, että tiettyinä hetkinä koneet pysyvät kiinni. Ennen työpäivääni ja työpäivän jälkeen ollaan Maijan kanssa intensiivisesti yhdessä edes tuokio. Lähtöhalit ja jälleennäkemisriemut koetaan ehdottomasti ilman mitään laitteita, samoin iltarutiinit ja aamupusut. Ja jos on lohdun tarvetta, ei kyyneliä pyyhitä toinen käsi näppiksellä. Kun tarkemmin ajattelen, niin toki suurin osa yhdessäoloajasta kuluu ilman nettiä. Mutta silti niistä lyhyistäkin poissaolevista hetkistä on huono omatunto. Ja ruokapöytään koneet eivät kuuluisi... Mutta sinne ne joskus kyllä hiipivät. Kun ei muka ole muulloin aikaa hoitaa jotain juttua.

Mutta on niistä koneista iloa lapsellekin! Nyt kun tyttö on isompi, tablettikone ja kännykkä ovat sitäkin kiinnostavia leluja. Maija tykkää selata koneista valokuvia läheisistä ihmisistä ja eläimistämme, ja se nyt ainakin on mielestäni aika viatonta hommaa. Ipadiin olen ladannut pari hauskaa pikkulasten peliä, ja niitä pelailemme joinain päivinä. Siitäkään en usko olevan haittaa; päinvastoin, tyttö on oppinut sorminäppäryyttä ja valtavan joukon sanoja noiden pelien ansiosta. Padissa on myös kätevästi saatavilla esimerkiksi Ylen lastenohjelmat, joista Maija osaa itse etsiä suosikkinsa - Kaapon, Pipsa Possun, Stellan ja Samin ja niin edelleen.

Huono omatunto tulee omasta netinkäytöstä mutta myös siitä, jos annan lapsen käyttää kovin paljon aikaa tietokoneilla. Vahdin itseäni tarkasti, etten usuta lasta tekniikan pariin vain saadakseni itse tehdä jonkin homman rauhassa. Kovin usein. Tietenkin joskus kyllä. (Omatunto, vaikene jo!) On kyllä aika hämmentävää nähdä, miten puolitoistavuotias osaa etsiä isin kännykästä Angry Birds -pelin. Siis avata näppäinlukon, hakea valikosta pelit, ja valita sieltä oikean kuvakkeen. Siis tuo alle metrin mittainen tyyppi! Ei ole tämä maailma sama kuin silloin kun itse kuljin vaipoissa.

 

Kommentit (4)

Vierailija

ite tunnen myös eniten huonoa omaatuntoa just siitä että istutan monesti 7 kk pojan sitterii telkun eteen kun haluan tehdä jotain rauhassa. lapsonen kun on erittäin vaativaista sorttia ja saan heittää kärrynpyöriä ja liikutella kaveria ympäriinsä melkein kokoajan, on aika helpottavaa kun lapsi hypnotisoituu lasten ohjelmista hetkeksi. välillä tunniksi. apua! ja niin vannoin että minä en todellakaan laita lastani telkun ääreen ennen kun se edes osaa sitä pyytää.

Vierailija

Täällä alettiin lukemaan tätä blogia n. Puol vuotta sitten imettäessä. Sillon ehti kivasti aloitta ensimmäisestä kirjotuksesta ja lukea kaikki läpi. Varsinkin yösyötöt on niin tylsiä että oon onnellinen että on älypuhelin..

Vierailija

Samaa mieltä tuosta imetyksestä, varsinkin silloin alussa suurin osa päivästä voi kulua imettäessä niin niskahan sitä ois kipiä jos koko ajan tuijottais vauvaa. Ja ne vauvan silmäthän painuu hyvin monesti kiinni imettäessä. Syyllisyyttä toki poden täälläkin.. Kolmevuotiaan kanssa joutuu jo oikeesti rajottaa ja sanoo millon sitä tablettia saa rassata. Mut tabletilla voi myös ottaa kuvia ja niistä lapsen ottamista kuvista löytyy helmiä. Ja kunhan lapsi saa vastapainoksi sitä läsnäoloa ja liikkumista, niin en olisi huolissani.

Vierailija

"Sitä paitsi en tajua, miten ehtisin pitää yhteyttä ystäviin, tehdä ostoksia, uusia kirjastolainoja, tarkistaa marttojen puhdistusvinkkejä ja etsiä uusia ruokareseptejä, ellen käyttäisi nettiä ja puhelinta lapsen kanssa ollessani. "

 

Joo ei mitenkään ehdikään. Äidit, joiden lapset olivat pieniä silloin, kun elettiin vielä ankeita aikoja ja lasta ei pystytty säteilyttämään langattomalla verkolla useita tunteja päivässä, kertakaikkiaan menettivät tatsin elämäänsä. Ei vaan yksinkertaisesti ehtinyt. Ruuatkin jäivät siinä yleensä tekemättä, kun ei päässyt sitä reseptiä tarkistamaan.

Blogiarkisto

2013
2012
2011