Vertailun, tuskailun, pähkäilyn, soutamisen ja huopaamisen jälkeen olin päästäni niin pyörällä, että harkitsin lapsen kuljettamista pulkassa tai Ikea-kassissa – kaikki muut vaihtoehdot tuntuivat liian monimutkaisilta.

Kunnes eräänä aamuna selasin taas nettihuutokaupan sivuja, ja näin Ne. Jotenkin tutulta kuulostava malli, sopiva hinta, selkeästi kirjoitettu ilmoitus ja hyvät kuvat. Ja metromatkan päässä meiltä. Olin yhtäkkiä aivan pistoksissa ja hölötin Miehelle löytöni. Klikkaanko, onko hyvät, klikkaanko??? Ja KLIK! Vaunut olivat meidän. Ilmankos olivatkin tutun kuuloiset: te lukijathan minulle olitte niistä puhuneet. Ainakin Tossavainen ja Sipsi olivat Unelmakärryt-tekstin kommenteissa maininneet maagiset sanat Emmaljunga Nitro, ja ruotsalaismerkkiä oli suositellut myös Emma ja Naatti. Kiitos ja se luvattu lämmin halaus teille kaikille!

Tuntui muuten todella hassulta kärräillä rattaita keskellä Helsinkiä. Olin yhtäkkiä vaunukansaa; minulle availtiin ovia ja juteltiin hisseissä. Kärrääjät pitävät näemmä yhtä. Olin kuitenkin jotenkin outo, koska kärryissäni istui vain käsilaukku ja pari ostoskassia. Mahastanikaan ei oikein voi päätellä, olenko raskaana vai raskauden jälkitilassa – vai vain terassikaljoista pöhöttynyt. Selittelin aina tilanteen tullen, että kävin tässä juuri ostamassa tulevalle vauvalle vaunut.

Nyt keskellä olohuonettamme tönöttävät rattaat kantokopalla ja lisälämpöpussilla. Ihanat, ketterät, kapeat ja kevyet kärryt. Vain vauva puuttuu. Tietenkin nuo kääntyvät, pienet etupyörät ovat aivan mahdottomat talvella. Tietenkin tulen kiroamaan ne syvimpään helvettiin, kun aura-autot taas ensi talvena loistavat poissaolollaan ja lunta sataa viidettä viikkoa putkeen. Mutta mitä siitä! Sehän tarkoittaa vain, että on mentävä useammin ostoskeskuksiin ja harvemmin sohjoisille lenkkipoluille. Sopii minulle.

Kommentit (6)

Ruiskaunokki

Hienoa että olette osanneet tehdä valinnan rattaista! Siinä on varmasti yksi suurimmista ja vaikeimmista päätöksistä tehty! Ja vielä kierrätys -periaatteella, Hienoa!! :)

sipsi

Onnea uusista kärryistä! Sen verran voin lohduttaa, että beibe on vielä niin pikkuinen tammi-helmikuun pakkasilla, että ette te varmaan hirmuisissa kinoksissa vielä silloin ajele:D Ostarit riittää varmaan vallan mainiosti. Ja seuraavana talvena onkin jo niin iso ettei muutamista töyssyistä säikähdä. Voi oon melkein kade, kun itse en ole saanut Nitroista nauttia, ihailen vaan kun ohi jotkut sellaisilla ajelee:)

doubletrouble

hyvä päätös keltanokka! Itselläni samaiset black croc-kuosilla, quatroliftilla ja rakastan sen käytännöllisyyttä, kapeutta ja ketteryyttä. Viime talven kuljin ison mahan kanssa esikoista(sellanen 15kg sillon 1.5v) työnnellen täällä pohjois-savossa jossa aura-autoja varmaan vielä vähemmän kuin siellä ja kertaakaan en kironnut ostostani! Nyt kärryissä nukkuu 3kk prinsessa ja esikoinen 2v kulkee seisomalaudalla ja voin sanoa muitakin kokeilleena että tämä on ihan paras:) nauti odotuksestasi täysin mahoin, se on hetkessä ohi ja tulet vielä ikävöimään masua ja siellä touhuavaa tyyppiä, vaikka se oudolta nyt kuulostaakin. Onnellista odotusta:)

emäntä

Voih, mä en ole vielä hommannut oikeestaan mitään. Kun ollaan melkein kaikista vauvajutuista luovuttu, niin hankinnat menee nyt ihna uusiksi. Ja siitä, kun esikoinen syntyi kahdeksan vuotta sitten, mallit ja systeemit on muuttunut ihan hirveesti! Mun kaikki aika menee vain ihmetellessä, päätöksistä puhumattakaan.

Löysin unelmieni vaunut, mutta se on tottakai sellainen malli, jota saa vain Englannista. On kyllä vähän suunnitelmia, miten ne saataisiin kotiutettua, saa nähdä onnistuuko. :)

keltanokanhautomo

Kiitos, ihanan kannustavia kommentteja! Uskon että tulemme pärjäämään Nitrojen kanssa. (Vai viittaakohan niiden nimi odotettavissa oleviin sydänoireiiin... :/)

Emäntä, ehkä sinun on vaan pakko lähteä shoppailureissulle Englantiin. Kun kerran unelmakärryt löytää, niin pitäähän niihin tarttua! ;)

Tossavainen

Onnea hienosta hankinnasta! Enpä usko, että tulette katumaan.

Pakko kommentoida tuota vaunukansan yhtäpitämistä. Se pitää kyllä paikkansa - onneksi. Sillä muilta ei sitten aina apua herukaan. Asumme nykyään ulkomailla ja kun kesällä olimme Suomessa, sain surukseni huomata, ettei ainakaan pääkaupunkiseudulla paljoa apua vaunujen kanssa liikkuvalle tarjota. Harvassa olivat ne kerrat kun kohdalle osui matalalattiajuna, joten joka ikinen kerta piti pyytää apua. Nimittäin pyytää, ei kertaakaan kukaan tarjoutunut auttamaan. Täällä on tottunut, että vaunuja on nostelemassa yksi jos toinenkin, vaikka bussin lattia olisi niin matala, että siitä ihan hyvin yksinkin pääsisi. Vastaantulijat ja kanssamatkustajat hymyilevät ja juttelevat kärryissä istuvalle taaperolle, Suomessa vain vilkaistiin kulmien alta: voi ei, toivottavasti tuo nyt ees pysyy hiljaa. No, onneksi olivat ne muut kärryttelijät, joiden kanssa sitten vuorotellen nostettiin kaikkien vaunut junasta pihalle.

Ehkä tämä nyt oli hieman kärjistetty mielipide, mutta näin vuoden poissaolon jälkeen asiaan todella kiinnitti huomiota. Olenko itse ollut ennen samanlainen vai eikö se vaan ole ennen häirinnyt? Oliko pikkuneidin vauva-aika Suomessa niin lyhyt (hän oli 2 kk, kun muutimme pois), ettei vastaavaan ennättänyt törmätä? Tai ehkä sitä vaan tuijotti koko ajan vauvaa, eikä kerennyt muiden reaktioita seurailla...

Blogiarkisto

2013
2012
2011