Keskenmenon kokenut pari voi kokea haikeaa surua, karvasta pettymystä, raivoa, hämmennystä ja tuskaa. Pari voi puhua surustaan lakkaamatta tai vaieta siitä visusti. Kaiken sen myllerryksen ympärillä pitäisi sitten ystävien ja perheenjäsenten, työtovereiden ja treenikavereiden osata olla luontevana tukena.

Mitä ei ainakaan kannata sanoa? ?    "Luonto korjaa heikoimmat. Se olis ollut viallinen joka tapauksessa." Menetys se on silti! Jos ihminen kuolee sairauteen, ei omaisia lohduteta sanomalla, että sehän oli sairas, sietikin kuolla. Viallisuus ja sen aiheuttama kuolemahan se juuri ketuttaakin! ?    "Uutta vaan putkeen." Kun mieli ja keho on riekaleina, ei uuden raskauden yrittäminen välttämättä tunnu aivan yksinkertaiselta. Sitä paitsi: uusi vauva ei korvaa menetettyä. Se tietty ainutlaatuinen yksilö kuoli, ja sitä on lupa surra. ?    "Ehkä se johtui siitä, että meikkasit/söit sen aurajuustosalaatin/hengitit saasteita?" Syytä ei näissä tilanteissa ole tarpeen etsiä.

Lääkäreiden toteamus ”näin vain joskus käy” on yllättäen meille aivan riittävä. Emme halua pohtia, teimmekö jotain väärin, koska tuo pohtiminen ja itsesyytökset siirtyvät sitten myös mahdolliseen tulevaan raskausaikaan. Silloin istumme pehmustetussa pommisuojassa kaasunaamari kalpeilla kasvoillamme ja mietimme, mitä vielä voisimme tehdä paremmin. ?   

"Joo, mun naapurin siskolle/tädille/kaimalle kävi kanssa niin, että..." Kuulkaa, ei kiinnosta. Keskenmenon yleisyys ei juurikaan lohduta, emmekä ainakaan jaksa kuunnella yhä uusia surkeita tarinoita kesken menneistä raskauksista. Jos sinun äitisi kuolee, ei sinua lohduta se, että Alastarossakin kuoli juuri rekkaonnettomuudessa kuusi. ?    "Sehän oli vasta pari senttiä." Vähättely kaikissa muodoissaan on äärimmäisen loukkaavaa.

Mikä auttaa todella? ?    "Oon tosi pahoillani." ?    "Miten te voitte/jaksatte/pärjäätte?" ?    "Jaksamista." ?    Lämmin ja empaattinen läsnäolo. ?    Tekstiviestit ja sähköposti – aina ei jaksa puhua tai tavata. ?    Kukat. (Aivan alikäytetty lohdutusmuoto nykyään, mutta hirveän koskettava ja kaunis tapa muistaa surevia.) ?    Suklaalähetys postiluukusta. ?    Irtiotto: kutsu juhlimaan tai matkustamaan. ?    Sen hyväksyminen, että keskenmenon kokenut ei halua nähdä lapsia tai raskaanaolevia vähään aikaan. ?    Kuunteleminen.

Kaikki positiiviset esimerkit ovat omasta elämästäni. Kiitos rakkaille ihmisille, jotka ovat niitä minulle osoittaneet. Teidän ansioistanne elämä voittaa ja muisto mustasta talvesta saa kultaiset reunat.

Kommentit (2)

hip

niin totta!
meillä oli toisen lapsen taival syliin asti paljon pidempi mitä esikoisen. yhteensä 1v9kk yritystä ja matkaan mahtui kolme keskenmenoa. eka oli tosin tuulimunaraskaus joka huomattiin rv13.. Ne kokemukset riipii ja repii, en jaksanut tavata näitä yltiöhehkuttaja äitejä jotka halusivat lisää ja lisää lapsia ja puhuivat niiden tekemisestä. musta ei ollut siihen ja vähiten kärsin kun jätin tämmöset kokonaan pois. niin julmalta kun se kuulostaakin. 2,5vuotta on nyt mennyt ja vihdoin kaivattu pikkusisarus on syntynyt. vieläkin tosin vaikenen kokemuksesta, enkä tiedä miten vastata kun seuraavan kerran udellaan millon TEHDÄÄN lisää lapsia.. saako sillon räväyttää jotain yhtä tyhmää takasin?!
On onneksi niitäkin ystäviä jotka ymmärtää pelkästä yhdestä katseesta ajatuksia. ja keskenmenoja tosiaan on lupa surra, myös vuosien päästä, kunhan ei suru vie mennessään ja vaikuta elämänlaatuun niin ettei muuta sisältöä elämään mahdu.

tulihan tilitys, sorit :)

jokatapauksessa hienosti kiteytät ajatuksiasi! ja se on rohkeaa, kertoa miltä oikeasti tuntuu eikä vaan sitä "pintaa" ihanhyvääkuuluukiitos..

:)

keltanokanhautomo

hei hip,
oletpas joutunut kulkemaan pitkän matkan, ennen kuin sait pikkusisaruksen syliisi. Ihan sanattomaksi tässä menee. Onnea valtavasti siitä, että pieni vihdoin tuli maailmaan! Toivottavasti et vaikene vaikeista kokemuksistasi ikuisesti, vaan löydät tavan puhua niistä ja vastata hankaliinkin kommentteihin jotenkin. Luulen, että ihmiset eivät vain tajua miten vaikeaa lasten "tekeminen" voi olla ja miten se raastaa, ja siksi puhuvat mitä sattuu. Ehkä pitäisi yrittää selittää, auttaa tajuamaan. Vaikeaa sekin kyllä on.

Kiitos kommentista, ja muistakaa muutkin, että aina saa tilittää! :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011