Siis miten idiootilta tämä kuulostaakaan. En ole oikein tajunnut, että meillä on piha. Tuossa se on ikkunan edessä törröttänyt, viidakkomaisena ja hoitamattomana, koiran pissatuspaikkana. Kun taloyhtiö viime vuonna vaati kaatamaan ihanan kirsikkapuumme ja pari muuta kaunista näkösuojaa, luovutimme kokonaan. Piha on jäänyt rempalleen, mitään ei ole tehty. Ei me tässä enää kauan asuta, on ollut ajatus.

Ja yhtäkkiä tajuan, miten loistava juttu tuo pieni ulkoalue on lapsen kannalta. Koiran aamulenkityksen jälkeen jatkamme ulkoilua pihalla, minä juon kahvit, Maija saa puuhailla ämpäreiden ja kastelukannujen kanssa. Piha on korkein aidoin suojattu, joten ei ole vaaraa lapsen karkaamisesta tai ulkopuolisten tunkeilusta.

Vaikka minulle piha on lähinnä keskeneräinen projekti, jopa taakka, yksivuotiaalle se on valtava puisto täynnä ihania tutkittavia juttuja - kiviä, kukkia, kimalaisia(!), matoja, keppejä. Ja ruohoa. Yksitellen se pikku puutarhuri kantaa minulle ruohonkorsia, kuin aarteita. Ja toisin kuin kaupungin puistoissa, täällä minun ei tarvitse olla sosiaalinen ja jutella vieraiden kanssa. Etu sekin. 

Koska Maija aloitti kävelyharjoituksensa keskellä lumisinta talvenaikaa, emme siinä vaiheessa päässeet kovin paljon treenaamaan ulkoliikkumista. Toppavaatteissa ja epätasaisella alustalla liikkuminen oli niin kömpelöä, että hermothan siinä meni lapsellakin. Nyt kun ulkona on täydellinen sää ja keli, onkin mahtavaa katsella lapsen jo melko varmaa liikkumista.

Samalla on kovin liikuttavaa nähdä, miten pienikin oja tai kynnys on lapselle vielä niin valtavan iso. Kun eteen tulee tuollainen este, lapsi käännähtää takaperin, laskeutuu kontilleen ja peruuttaa haastavan kohdan yli. Ihan niin kuin portaissa. Äidin mielenrauhan kannalta ihanan turvallisesti.

Emme me sentään pelkästään tälle omalle takapihalle ole jääneet. Leikkipuistoissa olemme vierailleet muutamasti, ja mikäs siinä, ihan mukavaahan sielläkin on. Maija innostui heti liukumäestä, ja keinukin nauratti makeasti. Ehkä siisteintä ikinä oli kuitenkin hiekka. Keskittyneesti lapsi kiikutti hiekkaa paikasta a paikkaan b kourallinen kerrallaan  - ihailtavan järjestelmällisesti. En oikein tajunnut sen tavoitetta, mutta ihana sitä silti oli katsella. Etenkin kun hiekkakäsi ei (kovin monta kertaa) mennyt edes suuhun.

Toistaiseksi leikkipuistoissa ei ole sattunut olemaan juurikaan muita ihmisiä samaan aikaan. Vastaisuuden varalta kysyisin kuitenkin teiltä konkareilta puistokäytösvinkkejä: miten siellä oikein kuuluu toimia? Tietenkään leluja ei saa repiä toisen kädestä eikä ketään ei saa lyödä tai muuta älytöntä, mutta onko jotain kirjoittamattomia sääntöjä esimerkiksi liukumäessä laskemisesta tai keppien ja kivien käsittelystä? Haluaisimme osata olla ihmisiksi. Sellaisiksi oikeiksi Puisto-Ihmisiksi.

Kommentit (8)

Vierailija

Enpäs minä kauheasti muita sääntöjä keksi, kuin tietty hyvien käytöstapojen lisäksi liukumäkeen EI laiteta hiekkaa. Se on mun mielestäni ihan vihoviimeistä touhua. Hirveen kivaa sitten, kun siitä liukuu ja housut repeävät. Ja ylipäänsä että liukumäessä ei kävellä. Teillä ei vielä pitäis sitä ongelmaa olla, mutta mein 3,5v jo kovasti yrittää. Ja tietty 1,5v perästä. Nuorimmainen on onneksi vielä rattaissa, muuten äitin olis sydärit varmat. Ja siis hiekkaa ei heitellä. Mihinkään, kenenkään päälle. Kerran yhtä poikaa estin heittämästä viidettä kertaa hiekkaa mein tytön päälle, ja se äitihän meinas repiä multa silmät päästä, kehtasinkin ottaa hänen poikaansa kädestä kiinni. Pakkohan se oli, kunnei äiti itse tehnyt elettäkään estääkseen. Kai se on sit sitä vapaata kasvatusta?

En tiiä, mää oon muksuille pistänyt säännöiksi vaan, että toisia ei saa kiusata, kädestä ei saa ottaa. Pitää kysyä lupa, jos aikoo lainata toisen lelua, meidän leluja saa lainata. Ei saa tuuppia/töniä pois keinuista, liukumäestä ym, pitää odottaa vuoroaan. Kiviä/hiekkaa ei saa heitellä eikä kasata keinujen, penkkien, mäkien ym. päälle. Nätisti kun käyttäytyy, niin hyvin menee. :D

Vierailija

Edellisten lisäksi on kohteliasta tervehtiä muita puistoilijoita, etenkin jos heitä on paikalla vain yksi/muutamia. Tää kirjoittamaton sääntö tuntuu tosin olevan melko suurelle osalle pk-seudun äitejä vieras. Hiukan kyllä jäi suu auki meiltä muualta muuttaneilta kun iloiseen "hei" -tervehdykseen ei vastattu muutoin kuin mulkoilemalla. Mutta kukin tyylillään! Puistoilu on oikeesti tosi mukavaa :) 

Vierailija

Mun mielestä kyllä hiekkaa jaa laittaa kourallisen tai pari niin liukumäkeen kuin penkille tai keinuunkin. En oo koskaan tajunnut ettei niin sais tehdä. Täytyy kai alkaa tarkkailee miten muut meidän lähipuistoissa toimii...

Vierailija

Allekirjoitan nämä ainakin: ei hiekkaa likumäkeen tai penkeille joissa istutaan, toisia tervehditään, omia leluja on kohteliasta lainata muille ja jos itse haluaa lainata kaverilta pitää aina kysyä lupa, Ketään ei tönitä/lyödä tms. Lisäksi annetaan toistenkin kiikkua ei kuhnata siinä puolta tuntia.

MUTTA, jos liukumäessä EI ole muita niin saa ehdotomasti kokeilla pääseekö ylös siitä kohtaa missä liu'utaan. Sellainen harjoitus tekee nimttäin hyvää apsen asvulle ja kehitykselle. Kannattaa aina miettiä miksi lasta estetään kokeilemasta fyysisiä rajojaan. Onko esteenä oikeasti turvallisuus vai vaan omat periaatteet ja ennakkoluulot.

Vierailija

^ samaa mieltä. Liukumäessä saa mennä just niin kuin itse haluaa, JOS muita ei ole paikalla / mäessä (tai jos kaikki haluaa juosta sitä ylös). Ei liukumäellä ole vain yhtä käyttötarkoitusta, vaan kaikki mahdolliset, mitä lapsi keksii. 

Vierailija

Mä en antaisi oman lapseni kiipeillä liukumäessä. Ainakaan kovin pienenä. Siinähän voi sattua pahastikin, jos se lapsi sitten menee kaatumaan siihen.

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Hirveän hyviä neuvoja, kiitos asiallisista kommenteista! Tervehtiminen luonnistuu jo. ;) Ja liukumäkikäytös siis jakaa mielipiteitä? Tähän asti olemme olleet liukumäessä ilman seuralaisia, joten ei ole tarvinnut harrastaa mäen yhteiskäyttöä. Lapsi on saanut testailla mäen kipuamista, mutta olen sitten neuvonut kiipeämään portaiden kautta, ja se onnistuu ihan hienosti jo.

Blogiarkisto

2013
2012
2011