Neljän tunnin automatka mökille ei kuulostanut etukäteen erityisen houkuttelevalta, mutta perillä odottavat sukulaiset ja merimaisemat kylläkin. Taktikoiden lähdimme ajoon iltavuoroni jälkeen eli Maijan nukkumaanmenoaikaan, ja sehän toimi: tyttö uinui yöpuvussaan koko automatkan, minä nuokuin vieressä, ja Mies ajoi. Ja ajoi ja ajoi, väsyneenä ja vessahätäisenä, koska emme tietenkään voineet pysähtyä missään. Maija kun olisi herännyt jo pysähtymiseen tai viimeistään siihen, kun koiramme alkaisi haukkua uusien maisemien jännitystä.

Perillä puolenyön jälkeen roudasimme matkatavarat sisään rantamökkiin, kasasimme pikapikaa Maijan matkasängyn ja kaaduimme unille. Ja voi pojat miten nukuimmekaan! Maijakin, ihan uudessa paikassa ja väliherätyksestä huolimatta veteli sikeitä pitkälti aamuun, peräti seitsemään. Miksi mökillä uni on usein syvempää ja parempaa?

Viikonloppu sujui yllättävän rennosti. Yllättävän siksi, että otaksuin puolitoistavuotiaan ja jyrkän rantatontin olevan sietämätön yhdistelmä, jonka hallinnassa enemmän stressaantuisimme kuin lepäisimme. Maijan serkut ja kummit kuitenkin tekivät olostamme niin mukavan, että jo ensimmäisenä päivänä tunsin todella rentoutuvani. Maija rakasti serkkupoikien seuraa, me rakastimme kahvia ja kiireetöntä oleskelua Miehen siskon ja tämän puolison kanssa, ja me kaikki rakastimme Suomen kesää. (Ja unohdimme heti, miten huono se aina välillä on.)

Ja minäkin nukuin päiväunet! Se muuten on harvinaista herkkua nykyisin, koska aina Maijan päiväuniaikaan minulla on satayksi hommaa hoidettavana tai olen jo töissä. Ja siellä ei oikein voi nukkua. Ainakaan vaakatasossa. Tajusin myös, miten paljon helpompaa on rentoutua toisten mökillä kuin omalla. Omissa nurkissa on aina jotain mukapakollista puuhaa, eikä laiskottelu onnistu niin hyvin. Ei voi asettua muiden passattavaksi.

Saunoimme tietenkin, ja pulahdimme mereenkin. Maijasta on muuten löytynyt uskomattoman rohkea vesipeto. Se haluaisi aina vaan uimaan, vaikka vesi olisi kylmää ja aallokko kova. Tämä yllätti minut täysin, koska emme tosiaankaan osallistuneet aikanaan mihinkään vauvauinteihin eikä vesi muutenkaan ole meille mitenkään kovin läheinen juttu. Näköjään Maija ei perehdytystä kaipaa. Pitää vissiin vääntäytyä syksyn tullen uimahallillekin.

Paluumatkan jätimme maanantaiaamuun, jotta mökilläoloaika venyisi maksimiin. Luulin, että viimeistään tämä hereilläoloaikaan tapahtuva paluuajo olisi kamala ja loputon lapsenviihdytysshow, mutta toisin kävi. Maija nukkui puolimatkaan, tepasteli taukopaikalla hetken vertyäkseen, ja istui sitten hyväntuulisena loput kaksi tuntia penkissään. Vähän luettiin kirjaa ja syötiin naksuja, mutta sen isompaa kabareeta ei minun tarvinnut järjestää.

Ehkä matkailu sittenkin on ihan mukavaa. Ainakin kohtuullisten välimatkojen sisällä, ilman lentokoneita ja vatsatauteja. Ja täyteen ladattu maissinaksupurkki mukana.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011