Tammikuusta on ikuisuus. Niistä aamuista, kun heräsin yksin sängystä (koska Mies oli siirretty sohvalle) ja totesin pettyneenä, että tuossa se maha edelleen töröttää eikä mitään tapahdu. Niistä päivistä, kun siivosin kaappeja ja saunanlauteita ja maustehyllyjä ja pelkäsin, että kohta en enää keksi mitään siivottavaa eikä se tyyppi edelleenkään synny.

Ja siitä päivästä vasta onkin ikuisuus, kun aloin vatkata kakkutaikinaa ja valmistautua iltajuhliin. Naureskelin Miehelle, että tässä nyt vähän supistelee. Ja nyt vähän enemmän. Ja illalla vielä enemmän – ja sitten ei enää naurattanut.

Ja se syntyi vihdoin, pieni elämänmullistajaolento, käsittämättömän ihmeellisenä ja omituisena ja täydellisenä.

Nyt se on jo neljä kuukautta. Harjoittelee kääntymistä, höpöttää ja kiljahtelee ja huutelee omalla vauvakielellään, on usein kuin aurinko ja välillä yhtä myrskyä. Meidän pikku Maija.


4 kk


Synnytystä edeltävä ilta. Tässä jo supistaa.

Kommentit (2)

Sandy

Aivan Käsittämättömän söötti!!! Tekisi mieli rutistaa kovaa, mutta noin pieni voi mennä ruttuun siitä.

Blogiarkisto

2013
2012
2011