Tämä tunne on varmaan kaikille tuttu: pitäisi olla muutama lisäkäsi ja parit ekstra-aivot, jotta saisi arkiset asiat hoidettua siististi ja kerralla loppuun. Kun näitä lisukkeita ei ole, kotihommat kuten pyykkikoneen tyhjennys kestävät koko päivän, koska työ katkeaa jatkuvasti. Vauva vaatii sitä tai kaipaa tätä. (Tästä aiheesta muuten bloggasi äskettäin myös yksi mutsibloggaajasuosikeistani, Lähiömutsi.)

Tämän universaalin keskeneräisyyskokemuksen valossa onkin käsittämätöntä, että saatoin tällä viikolla kutsua itseäni pullantuoksuiseksi äidiksi. Kyllä, vaihteeksi meillä saattoi aistia vaipparoskiksen ja bugluharsojen lisäksi PULLAN kanelinsokeriset aromit.

Uhkarohkeasti pakkasin vauvan kantoreppuun ja ryhdyin takinantekoon. Kun kädet on upotettu taikinaan on kriittinen hetki, ja täytyy vain toivoa, että vauva nukkuu vielä hetken repussaan – taikinakäsillä ei aleta reppua aukomaan. Ja nukkuihan se. Sain taikinan vaivattua ja ehdin juoda vielä kahvit päälle, ennen kuin repussa alkoi tuntua liikettä.

Kyllä oli Miehen mukava tulla kotiin, kun pöydässä oli kulhollinen nisua ja vieressä ylpeä äiti. Tunsin itseni vähintään super-Keltanokaksi, kun leivoin monivaiheisia puusteja ja hoidin vauvaa samaan aikaan.

Lisäraajojen ohella haluaisin paranneltuun Äiti 2.0-versioon kyvyn jakautua kahteen paikkaan samaan aikaan. Vauvamme on nyt viisikuisena alkanut takertua minuun erityisen paljon, eivätkä muiden sylit enää tunnu paljon lämmittävän, etenkään jos jokin harmittaa. Muut ihmiset, vieraammatkin, ovat tosi hauskoja, kunhan niitä saa katsella äidin sylistä. Siirto esimerkiksi isin syliin saa välillä aikaan itkukohtauksen. Näin ollen haaveeni omasta vapaa-ajasta lipuvat jälleen kauemmas tulevaisuuteen. Voisiko siis jotenkin järjestää niin, että samalla kun osa meikäläisestä loikoilisi merenrannalla kirja ja siideri mukanaan, loppu olemuksestani yhä keikuttaisi vauvaa sylissään ja pyyhkisi kuolaa sen kaulasta?

ps. Luulin pitkään, että vauvanvaateosastojen huivin näköiset kangaspalat ovat tosiaan huiveja, ja tuhahtelin niiden turhuudelle. Sitten välähti: Kuolalappuhan se siinä! Nyt on verkkokaupasta tulossa meillekin pari tuollaista kuolankerääjää. Lappu suojaa paitaa kastumiselta, jotta vauvan iho pysyisi kuivana kuolatulvasta huolimatta. Samalla vauvan look kohentuu kertaheitolla coolimmaksi.

Kommentit (2)

Jossu

Ihanaa huomata etten ole ainoa joka noiden huivien käyttötarkoitusta on alkuun ihmetellyt! :D Enkä kehdannut edes kavereilta kysyä, he kun monilapsisina tiesivät kaikki jutut ja oisin voinut vaikka nolata itseni... ;D Mutta onneksi kuolan määrän mahdottomasti lisäännyttyä koin valaistuksen eräänä päivänä ja hain kappahlista lastin kuolalappuja meillekkin. Nyt myöhemmin, poika on jo reilun vuoden, niitä isoimpia on käytetty kaulahuivin korvikkeena. Huivit ja kaulurit kun meillä torjutaan heti...

keltanokanhautomo

Jossu, KappAhlissa mäkin olen niitä nähnyt, ja juurikin siellä tuhahdellut että kaikenlaisia asusteita sitä pitääkin vauvoihin ripustaa. :D Nyt tiedämme paremmin!

Blogiarkisto

2013
2012
2011