Tässä minä stressailen huomisen töihinlähdön vuoksi. Hermojani lepuuttaakseni palaan vielä hetkeksi mökkitunnelmiin. Karkasimme häätouhujen jälkeen maalle äitini ruokapatojen ja aitokiukaan äärelle. Se oli ihanaa. Lepäsimme, teimme vähän puutarhahommia, saunoimme paljon. Söimme ja joimme kunnolla.

Se lepo mökillä on kyllä tuollaisen reilusti yksivuotiaan kanssa suhteellinen käsite. Jostain syystä järvi vetää pientä puoleensa magneetin lailla, joten ainakaan rannan lähistölle ei kannata mennä. (Sääkään ei ollut sellainen, että olisi huvittanut heittää vaatteet pois ja antaa lapsen testailla rantavettä.) Onneksi mökillämme on myös piha-aluetta, jolta ei suoraan näe järvelle, joten siellä lapsi saatiin unohtamaan uimahyppyideat. Koko ajan pitää kuitenkin olla tarkkana ja kulkea perässä. Ja paikallaanhan lapsi ei pysy hetkeäkään, ellei syö tai nuku. Eikä sen kuulukaan pysyä. On kiire oppia uutta, nähdä ja kokea, tunkea sormet multaan ja käsi ämpäriin. Ja vähän vielä maistaakin jotain.

Saunominen viime kesänä vauvaikäisen kanssa tarkoitti hetken kylpytuokiota alimman lauteen lämmössä, mutta nyt kiipesimme ylimmälle. Maijaa ei kiinnostanut amme ja ankat enää pätkääkään, mutta löylynheiton konsepti upposi tyttöön kuin häkä. (Anteeksi ikävä vertauskuva tässä yhteydessä.) Hulautin kiukaalle pienen määrän vettä, ja tyttö hymyili leveästi. Kun meinasin lopettaa siihen, Maija huokaisi "LISÄÄ!". Ja lisää ja lisää ja lisää ja lisää. Erilaiset sihaukset ja suhinat villitsivät tyttöä enemmän kuin paraskaan muumijakso. Kuuma tuli, posket punoittivat ja vesi maistui.

Mökillä oli muutenkin uusia ihania juttuja. Ruohonleikkuri pelotti Maijaa ensin vähän, mutta kun mamma sitä ryhtyi ajamaan, Maija innostui. Ja taas: "LISÄÄ!"

Suloista oli seurata, miten Maija lumoutui linnunpöntöstä. Matalalle kiinnitetystä pesästä alkoi toisena päivänä kuulua vienoa sirkutusta, joten selitin Maijalle pöntön ja lintuperheen toiminnan perusteet. Että siellä ne lintuvauvat heräsivät ja piipittävät nyt kovaa, jotta äitilintu tajuaa tuoda niille ruokaa. Ja kas, siinä samassa jostain pörähti pönttöön lintuäiti pullea mato suussaan. Maija oli innoissaan. "LISÄÄ!" se kuiskasi. Lisää lintuja! Lisää matoja! Lisää piipitystä! 

Huomaan, että tämä taaperoikä on minusta jotenkin aivan ihana. Vauvankin kanssa pärjäsimme ja nautimme arjesta, mutta on mahtavaa, kun lapsi alkaa puhua ja osata enemmän asioita. Minua liikuttaa valtavasti se, kun lapsi toistaa sanoja ja osoittaa ymmärtävänsä ne. Ja se miten lapsi nauttii siitä että osaa sanoa ja tulee ymmärretyksi. Jotenkin se tekee siitä niin ison, niin ihmisen.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011