Yhdeksäs viikko. Hänet on bongattu ja ainakin viime viikolla hänellä oli kaikki kunnossa. Mieleni ei kuitenkaan ole niin tyyni ja onnellinen, kuin suotavaa olisi. Ristiriitainen ennemminkin: synkkinä hetkinä epäilyttää koko juttu. Onko meistä todella tähän? Millaista elämästämme oikein tulee? Millaisia meistä tulee, kun maailmamme mullistaa pieni avuton olento, jonka hengissä pysyminen on täysin meidän käsissämme? Miten kukaan voi kestää sellaisen vastuun?

Nautin järkevien, aikuisten ihmisten seurasta ja soljuvista keskusteluista. En huvitu hassuttelusta enkä liiemmin innostu palikkatason ajanvietepeleistä – olen siis se porukan tosikkokäpy ja järjen ääni. Miten jaksan katsoa jotakin Teletappia ja olla innostunut? Ja vielä uudelleen ja uudelleen! Suhtaudun tulevaan nyt aika skeptisesti.

Ajattelen, että edessä on varmasti hienojakin hetkiä, mutta että enimmäkseen tulemme kokemaan väsymystä, kyllästymistä, turhautumista, pelkoa ja ahdistusta. Kaikkialla näen riiteleviä vanhempia riehuvien lasten kanssa, ja se tukee teoriaani: tuo ei voi olla kovin onnellista elämää. Mihin me oikein olemme ryhtyneet. Mutta sitten ympäriltä tulee niitä viestejä, jotka kertovat toista totuutta. Että äidiksi tai isäksi tuleminen on ollut se kaikista hienoin asia elämässä. Että vauva-aika on ollut jollekin syvää rauhaa ja onnea, väsymyksestä ja vaikeuksista huolimatta. Ja että elämä ei ole mennyt pilalle, vaan tullut niin täydeksi ja rikkaaksi ettei sitä ole osannut etukäteen kuvitella. Kummat ovat niitä poikkeustapauksia – onnelliset vai onnettomat?

Kommentit (7)

emäntä

Kaikki nuo ajatukset kuuluu raskausaikaan. Ja uskon, että on sekä onnettomia että onnellisia perheitä, ja samat perheet on välillä onnellisia ja onnettomia. Minä en välitä palikkaleikeistä enkä juuri muistakaan. Pelejä pelaan lasten kanssa silloin tällöin. Ei minun mielestäni vanhemman tarvitse koko ajan olla leikkimässä lasten kanssa.

Ja mitä tulee väsymykseen ja turhautumiseen. Omat kolme tyttöäni ovat syntyneet 3 vuoden ja neljän kuukauden sisään ja voin todella sanoa tuolloin olleeni väsynyt! Kyllä silloin tuli käytyä koko tunteiden kirjo läpi. Mutta nyt, kun nuorin on 4,5v ja vanhin jo koulussa, on elämä aivan toisenlaista. Haasteena vanhemmuudessa on kaverisuhteet ja sisarussuhteet, mutta ihaninta on niinä hetkinä, kun tytöt leikkivät keskenään nätisti, halivat ja pusivat toisiaan. Ja kun he oppivat uusia asioita, niin kuin esimerkiksi esikoinen luki ensimmäiset sanansa viime syksynä ja nyt jo tänä keväänä yli 100 sivuisen kirjan! Kaiken väsymyksenkin keskellä osaa olla onnellinen kun pieni vauva oppii kääntymään, tai kävelemään, isompi oppii polkemaan pyörällä tai lukemaan tai kun eka hammas lähtee. Ne on niitä vanhemmuuden kohokohtia! Jolloin onnettomaltakin vaikuttava perhe on onnellinen. Puhumattakaan tunteesta mikä vanhemmalle tulee, kun pienet kädet kietoutuu ympärille ja korvaan kuiskataan, minä rakastan sinua, äiti.

Anna itsellesi lupa tuntea kaikki tunteet, ne kuuluvat vanhemmuuteen ja se on hienoin matka, joka jatkuu läpi elämän!

Carima

Ihanasti emäntä kirjoittanut vanhemmuuden ihanuudesta ja joskus kurjuudestakin. Meitä ihmisiä on niin moneen junaan eikä kaikki ole "vauvaihmisiä" eli eivät välttämättä nauti vauva-ajasta. Kuitenkin paljon riippuu siitä, miten tilanteeseen ja elämään yleensäkin asennoituu. Jos ajattelee jo valmiiksi että ei meistä ole tähän, niin todennäköisesti niin tuleekin tapahtumaan. Jos kuitenkin päättää selviytyä ja olla murehtimatta liikaa, niin sellaisella asenteella pärjää pitkälle :)

Mutta kaikki nuo tunteet ovat hyvinkin tuttuja myös minulle!!! Ja niinkuin emänätäkin totesi ne kuuluvat raskausaikaan ja vanhemmuuteen kasvamiseen. Sinun tehtäväksi jää järjestellä tuntemukset ja niiden avulla kasvaa parhaaksi vanhemmaksi pienelle vauvallesi :) Ja sinustahan tulee maailman paras äiti hänelle!!!

Naatti

Vaikka välillä väsyttää, kiukuttaa, turhauttaa ja raivostuttaakin, niin on se sen arvoista. Olen monet kerrat katsellut tuon pienen tytön (1v4kk) touhuja ja todennut, että on se vaan silti parasta mitä mun elämässä on ikinä ollut. Ja miten tota pientä voikin rakastaa niin paljon! <3
Ja mäkään en siis ennen omaa ollut edes pitänyt pientä vauvaa sylissä, enkä muutenkaan kauhean kiinnostunut vauvoista. =)

Tanja

Onnettomat ovat vain sellaisia, jotka eivät ole vielä olleet onnellisia.

Et kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, vaikka varmasti välillä on rankkaa! :)

keltanokanhautomo

Kiitos ihanat, viisaat lukijani. Kommenttinne koskettivat ja itkettivät, mutta samalla lohduttivat minua suuresti. Olokin alkaa olla parempi! Olette mahtavia. :)

Laura

pakko kommentoida tähän, vaikka onkin vanhempi merkintä..:) tutulta nimittäin kuulostavat ajatuksesi, kun mietin omaa odotusaikaani.

meillä on vasta 3kuinen vauva, mutta kommentoin siltä pohjalta. pelkäsin etukäteen hirveästi ensimmäisten kuukausien nukkumattomia öitä ja itkuja, joista ei tule loppua. lähipiirissä on pari lasta, jotka olivat tosi hankalia vauvoina ja itkivät paljon, siksi olin varma että meidänkin vauvasta tulee superhankala koliikkitapaus.

nyt olen 3 kuukautta saanut nukkua pitkiä yöunia, nauttia tyytyväisen lapsen ekoista hymyistä ja kikatteluista, reissannut ja nähnyt ihmisiä ja nauttinut meidän uudesta pikku perheestä :)
älä kuuntele ihmisten pelotteluja kamalasta vauva-ajasta, sillä mun kokemuspohjan mukaan jos lapsi on perusterve, se toimii kaikinpuolin normaalisti eikä käyttömanuaaleja tarvita.
mä rakastan tätä vauva-arkea ja nyt haikeudella mietin, miten kova ikävä ja vauvakuume iskee, kunhan tuo pikkumies oppii liikkumaan, puhumaan jne..:)
toisaalta odotan myös innolla, että pääsen kasvattamaan lapsestani omaan ja mieheni maailmankatsomukseen perustuvaan, "kunnon kansalaisen" ominaisuudet täyttävän ihmisen ja saan ylepydellä seurata pikkuvauvan kasvua aikuseksi mieheksi.

en ole koskaan kokenut mitään näin mahtavaa, kuin äitys. tsemppiä!

keltanokanhautomo

Voi Laura, kiitos ihanasta viestistä! Tuli niiiiiiin hyvä mieli tuota lukiessa, että jäljelle jää vain yksi kysymys: voisinko tilata yhden samanlaisen? Hyvin nukkuva ja kikatteleva lapsi kuulostaa hyvältä diililtä. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011