Yksivuotias nauraa yksinkertaisille asioille. Sille, että äiti laittaa lelun päänsä päälle. Sille, että isi lähestyy hiipien ja ottaa kiinni. Sille, että serkku menee käsiensä taakse piiloon ja tulee äkisti esiin. Kaikki yhdeksän ja puoli hammasta näkyvät, kun Maija hekottaa. Elämä on silloin ihanaa - niin meille kuin hänellekin.

Huvituksen ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat nopeasti. Jos eilen oli mahtavinta kuljettaa leluja koiran vesikuppiin (ja puistella päätä ja hokea "eieiei", koska tässä kohtaa äiti tai isi aina sanoo EI!), niin tänään kuppi ei kiinnosta ehkä pätkääkään. Sen sijaan haluttaisi kiivetä rappusia käytävässä. Ja kun se ilo loppuu lyhyeen, tulee kova parku.

Huvimuodin kiivastahtinen vaihtelu asettaa haasteita niille Maijan läheisille, joita hän ei tapaa ihan joka päivä. Olemme sikäli onnekkaita, että oma äitini asuu samoilla kulmilla ja on Maijan elämässä jatkuvasti mukana - muut isovanhemmat ovat valitettavasti kovin kaukana. Lähellä pyörivällä mammallakin on silti tekemistä, että pysyy Maijan mielenliikkeiden perässä. Sellaista se on, kehitys ja kasvu. Niin nopeaa, että äitikin välillä yllättyy - siis osaako se pieni vauva jo näin paljon!

Nyt on IN kiivetä syöttötuoliin (vaarallista!) ja lukea kuvakirjoja (ihanaa). On myös IN sanoa "TI!" ("Tytti"-koiramme) ja "AUAUAU!" ("hau hau hau!"). Hirveän hauskaa on, jos joku kutittaa leuan alta tai pussaa masua. Ja sitten vielä kaikki mitä serkut tekevät.

Ruokalistalla IN on tumma paahtoleipä, jugurtti ja Herra Hakkaraisen ksylitolipastillit. Sen sijaan vanha suursuosikki pasta tomaattikastikkeessa on täysin OUT, ilmeisesti koska Maija sairastui vatsatautiin Egyptissä syötyään siihen asti joka päivä juuri fusilleja tomaattisoosissa. Niinhän se aikuisellakin menee, että yrjötauti vie lempparilistalta sen sapuskan, jota on hetkeä ennen taudin alkua nauttinut.

Näyttää siltä, että myös äiti on nyt IN. Maija hakeutuu syliini enemmän kuin ennen, eikä aina kelpuuta isiä kaikkeen. Johtunee siitä, että en ole pariin viikkoon ollut juurikaan erossa lapsesta, vaikka normaalisti minulla on paljonkin omia menoja. Osasyynä takertuvuuteen saattaa olla lapsiparalla edelleen jatkuva ripuli, joka epäilemättä pientä harmittaa; kun pännii, äidin syli auttaa yleensä parhaiten.

Maijan vointi on onneksi ripulista huolimatta hyvä, ja suomalaisen lääkärin luvalla lopetimme kaikki Egyptissä määrätyt lääkitykset. Nyt vain toivotaan, että lapsen elimistö parantaisi itse itsensä ja vaipparalli rauhoittuisi. On nimittäin viime päivät ollut vähän turhankin IN vaihtaa vaippoja (kaksi päällekkäin) ja pestä pyykkiä. 

(Kevään lenkkeilypukeutumisessa IN: Kymmenen kilon laulava reppu ja riitelevät värit)

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011