Maijalla on metroharrastus. Se haluaa bongailla metroja, katsella niiden kuvia, puhua niistä ja esittää vauhdikkain kädenhuitaisuin niiden kulkua. Se alkoi ihan yllättäen, kun Mies oli Maijan kanssa merenrannassa leikkimässä. (Minä olin taas töissä ja missasin tämän kaiken.) Yhtäkkiä Maija oli kiinnittänyt katseensa kaukaisuuteen, josta suhisi tuo oranssi Helsingin ylpeys(?). Kun metro viuhahti merenlahden yli siltaa pitkin, Maijan kasvot valaistuivat onnesta ja kädet nousivat ilmaan. METTO!

Loppuajan Maija olikin sitten odottanut aina uutta metroa tulevaksi sillalle ja vaatinut vähän isiäkin vauhdittamaan asiaa. ISI, METTO? se oli kinunnut. Onneksi oli ruuhka-aika, eikä bongarin tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti seuraavaa junaa saapuvaksi.

Ja siitä se sitten lähti. Sen jälkeen on googlattu metronkuvia ja haettu metroviedoita YouTubesta. Ja aina kun Maija näkee metroaseman tunnuksen, alkaa hän vaatia lisää metroja.

Täytyy muuten nauttia niin kauan kuin lapsen harrastukset ovat näin helppoja, turvallisia - ja ilmaisia.

Kommentit (6)

Vierailija

Ihana! :D

 

Itse olin kuulemma saman ikäisenä ja omienkin muistikuvien mukaan vielä kolmivuotiaanakin, siis joskus, öh, 1960-luvulla, niin ikään junabongari, mikä meinannee nyt kutakuinkin samaa kuin nykyhelsinkiläisen mukulan metro-spotting-harrastus. Ymmärrän Maijaa -- oi, tyttö tajuaa hyvän päälle! Junat ja metrojunat ovat kerrasaan viehkeitä kapistuksia!

Vierailija

Täällä pohjoisessa, kun ei voi metroja bongailla, niin meidän tyttöä kiinnostaa traktorit ja mopot. :) Ja niitä katsotaan myös netistä.

 

Vierailija

Mun poika täyttää kohta kaksi ja on ihan hulluna koneisiin siis traktori, kaivuri ym.. näkee ni huutaa kone iso tekee hommii ja sit lisää..

Blogiarkisto

2013
2012
2011