Kun olin viimeisilläni raskaana, arvelin ikävöiväni vauvamahaa sitten kun se olisi poissa. Kuvittelin, että tuntisin haikeutta ja tyhjyyttä, kun kukaan ei enää pitäisi jumppahetkiä sisälläni eikä valvottaisi minua nyrkkeilemällä virtsarakkoani. Että olisin jotenkin yksinäinen. Jep, niinhän sitä luulisi.

Ei todellakaan ole ollut mahaa ikävä! Niin paljon kuin sen kasvua kyttäsinkin ja sen liikkeitä ihailinkin, on vain ihanaa, kun se on nyt poissa. On paljon mukavampaa nähdä pikkutyyppi ja tuntea sen potkut ja lyönnit kehoni ulkopuolella. Ja on erityisen mukavaa, kun voi kumartua kiroilematta ja maata selällään pyörtymättä. (Voiko maatessa pyörtyä? Siltä ainakin silloin tuntui.)

Jonkin aikaa synnytyksen jälkeen tunsinkin oloni varsin simpsakaksi. Pötsi oli jo synnytyksessä pienentynyt huomattavasti (ks. todistekuvat alla), ja kun karsea turvotuskin oli sulanut pois, aloin näyttää jo ihan itseltäni. Ja se on aika ihanaa se. On mahtavaa tervehtiä peilistä vanhaa minää, jolla on vain yksi leuka ja vessanpeiliin mahtuvat posket.


41+3, synnytyssupistukset alkaneet


Kuusi päivää synnytyksestä

Viisi viikkoa synnytyksen jälkeen kiloja on pudonnut jo reilu kymmenen! Kuulostaa hyvältä, eikö? Iloa haalistaa hieman se, että ikävän laskutoimituksen mukaan jäljellä kuitenkin on vielä ne yhdeksän, ennen kuin ollaan lähtöpainossa.

Onneksi pikkutyyppi imee minusta tuhansia (vähintään!) kaloreita päivässä. Ja kunhan lopetan suklaan syömisen aamiaiseksi – ja välipalaksi, pikkunälkään ja väsymykseen – ropisevat kilot ihan itsestään pois, eikö?

Totta puhuen jotain on kai tehtävä ihan oikeasti. Nyt haikailenkin jo juoksulenkille. Tavoitekin on selvä: syyskuun Espoon puolimaraton. Oho, nyt sanoin sen julkisesti! Hups. Olen juossut sen ennenkin, ja nyt on loistavasti aikaa toipua ja treenata, joten homman pitäisi hoitua. Kunhan nyt ensin pääsen lääkärille jälkitarkastukseen ja saan luvan alkaa lenkkeillä.

Toistaiseksi käpöttelen koiran kanssa lököverkkareissa, koska sektiohaava on yhä hieman kipeä. Matkaa siis on vielä paljon, ennen kuin tällä kropalla juostaan puolimaratoneja – tai metriäkään.

Kommentit (10)

Mari

Hmm :) En halua masentaa sinua millään tavalla, mutta kävin esikoisen syntymän jälkeen 4kk päästä gynekologilla, ja kerroin, että olen aloittanut hölkkäilyn, jälkitarkastus oli jo takana. Gynekologi katsoi minua kauhuissaan, ja sanoi, että antaa ohjeeksi kaikille synnyttäneille pitää vuoden tauko juoksusta, sauvakävely on ok mäkisessä maastossa jos tahtoo intervallia. Kuulemma raskaus on semmonen venytys keskivartalolle ja lantiopohjalle, että kestää vähintään yhtä kauan palautua siitä, kuin itse raskauskin.. Tiedän kyllä, että monet juoksevat jo heti jälkitarkastuksen jälkeen. Itselleni ne sanat jäivät kummittelemaan mieleen, ne tulivat sen verran painokkaasti gynen suusta, etten uskaltanut :)

keltanokanhautomo

Mari, voijei voijei voijei!!! Ei kai se voi noin olla..? No hitsi vie. Ehkä mä sitten sauvakävelen sen puolimaratonin. Tervetuloa kannustamaan reitille - jos joku kehtaa. :D

jenni

Mulle sanottiin että jos sattuu, älä tee. Eikä yksilöity että mitä lajeja saa ja mitä ei. Uintia tietty ei jos on jälkivuotoja ja haavoja.

Otin salikortin kun Viku oli 6 vkoa, ja eka tunti oli bodypump. Maaliskuussa kävin ekan kerran lenkillä (kaveri siis syntyi se 26.1), ja ihan hyvin meni. Siitä ihan sulavasti jatkoin.

Eli itse sanoisin niinkuin se tarkistuksen tehnyt lääkäri: jos kroppa kestää, tee. Jos ei: rauhoita.

keltanokanhautomo

Jenni, noin minäkin ajattelin... Mutta sitten (äsken) googlasin asiaa. Ja nyt pelkään, että jos tänä vuonna juoksen, niin vuonna 2015 mulla on joku kaamea lantionpohjan laskeuma. En ihan tiedä mitä se on mutta se mua uhkaa. Pitääpä kysyä lääkärin mielipidettä sitten jälkitarkastuksessa - ja siihen asti jatkaa verkkarikävelyjä. Ja suklaan syömistä, varmuuden vuoksi. (Kyllä sekin auttaa palautumaan, ihan varmasti!)

jenni

Kannattaa kysyä lääkäriltä. Mutta on ne olotkin varmaan kaikilla ihan erilaiset synnytyksen jälkeen. Mulla raskaus oli niin raskasta että synnytys ei tuntunut lainkaan niin hirveältä verrattuna siihen :D

keltanokanhautomo

Ekoisi, harkitsin joskus aiemmin tuota vaunujen kanssa juoksemista. Sitten tajusin, että minähän haluan nimenomaan omaa aikaa, hengähdys- ja hengästymistauon lähtiessäni lenkkipoluille. Vauva jääköön siis isin hellään huomaan, kun minä hikoilen - sitten joskus. :)

Ruiskaunokki

Kiva lukea aiheesta, joka juuri nyt on itsellä lähes päivittäin mielessä! Raskausaikaa siis jäljellä vajaa kuukausi (toivottavasti paljon vähemmän!!), olo on tukala, eikä kivutonta päivää ole ollut kuukauteen... Toisaalta on ihanaa kun saa olla päivät itsekseen, toisaalta olo todennäköisesi helpottuu kun vauva on saapunut. Olen paljon miettinyt juurikin sitä, miten sitten osaan olla ilman tätä ihanaa vatsaa? Mutta ehkä se ikävä vatsaa kohtaan helpottaa kun saa katsella sitten sitä pientä tulokasta.. :)

keltanokanhautomo

Ruiskaunokki, kiva kuulla sinunkin kuulumisia! Luulenpa, että sinäkään et paljon mahaa kaipaile sitten, kun on pikkuinen olento sylissä - ja voit taas maata selälläsi ilman oksettavaa tunnetta. Ja kumartua! Ah. :D Tsemppiä loppurutistukseen eli viimeisiin odotuspäiviin ja synnytykseen, ja kerrothan sitten miten meni!

Mami12

Ihanan lohduttava kuva, itsellä kammo että maha roikkuu koko kesän enkä voi ostaa yhtään kesävaatteita :) itse odotan myös eniten kasvojen palautumista ennalleen ja urheilun pariin palaamista :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011