Olen varmaan useammankin kerran luvannut palata johonkin asiaan myöhemmin, ja sitten äitiys-imetys-univelka-pääni takia unohtanut. Tässä kootusti kuulumiset joistain aiemmin aloittamistani aiheista:

Unet: Unikoulua on nyt jatkettu enemmän tai vähemmän ahkerasti parin viikon ajan. Ehkä olen itse alkanut vaatia enemmän tai sitten menetelmän teho on ihan oikeasti laskenut – joka tapauksessa olen hieman väsynyt tähän. Saan kyllä venytettyä syöttöä sinne kolmeen, neljään, mutta se vaatii usein monet alkuyön silittelyt ja pinnasängyn reunalla roikkumiset. En siis saa nukuttua yhtään paremmin kuin silloin, jos syöttäisin vauvan reteästi joka kerta kun hän herää. Suunnittelemmekin nyt hieman tehokkaampaa repäisyä ensi viikolle. Ajatus on, että minä menen pariksi yöksi äitini luo nukkumaan – hän kun asuu aivan lähellä – ja Mies hoitaa vauvan yösilittelyt. Sitten ponnahdan virkeänä paikalle aamulla ja päästän Miehen vuorostaan nukkumaan. Näin en joudu kuuntelemaan vauvan itkua viereisessä huoneessa enkä toisaalta voi luovuttaa ja turvautua imetykseen. Jos tämä toteutuu, kerron ensi viikolla miten homma onnistui.

Skumppailta: Kyllä, pääsin ystäväni kanssa kuohuviinille, kuten viime viikolla toivoin. Alku vaikutti kyllä katastrofilta, kun yleensä helposti nukahtava vauva jäikin vain istumaan virkeänä sänkyynsä, kun minä hilpaisin bussipysäkille ja keskustaa kohti. Mies jäi nukuttamaan pikkuista, ja onnistuikin siinä hyvin. No, me saimme skumppamme ja kikatimme vapaudesta ja jännityksestä hilpeinä koko illan, ja kaikki oli ihan kuin ennenkin. (Mahtava tunne: minä olen edelleen minä!) Ongelmat alkoivat, kun palasin yömyöhään kotiin – ja koiramme päästi kunnon metelin. Vauva heräsi itkemään ja Mies siirtyi rauhoitteluhommiin. Vaihdoimme vuoroa joskus aamuyöstä, ja nukuttuamme kaikki melkoisen huonosti heräsimme seitsemän jälkeen uuteen päivään. Panadolia äidille kiitos. Kahvia isille. Lastenohjelmat pyörimään. Huh.

 

 Koira ja vauva: Lukijani Rouva X kysyi aiemmin, miten koiruutemme on suhtautunut vauvaan viime aikoina. Tässä onkin ollut iso muutos. Kun Maija lähti liikkeelle muutama viikko sitten, koiramme Tytti kauhistui. Se stressaantuu selvästi siitä, kun Maija lähestyy sitä innosta huohottaen ja tahmakädet ilmaa haroen. Onneksi Tytti reagoi aina villakoiramaiseen tapaan väistämällä, ei puolustautumalla – kunhan tilaa väistämiseen on. Tässä kohtaa kaksiomme ahtaus tulee ongelmaksi. Koiralla ei oikein ole sellaista omaa paikkaa, johon se voisi vetäytyä vauvaa karkuun. Nyt yritämme totuttaa koiraa vauvan kosketukseen naksutinehdollistamisella. Tarkoittaa sitä, että aina kun vauva hipaisee koiraa, se kuulee naksauksen jota seuraa palkintomakupala. Onneksi koiramme on varsinainen namihakki ja oppii mitä vain, jos saa syötävää.

Harrastukset: Aloitimme Maijan kanssa muskarin ja afrotanssin. Muskari jäi yhteen kertaan – sen jälkeen tuli flunssaa ja muita esteitä, ja sitten kun olisimme taas ehtineet paikalle, ei minua enää huvittanut. Jotenkin se ensimmäinen kerta tuntui niin kömpelöltä, kun en osannut yhtäkään biisiä ja muut osasivat. Höh. Mutta baby-afro on ollut hauskaa. Käymme tanssimassa ystäväni ja hänen vauvansa kanssa, ja paitsi liikuntaa, tunti on meille myös sosiaalista vertaistukea ja pääntuuletusta. Vauvat nauttivat jumppasalin aavasta lattiasta ja naureskelevat heiluville ja hikoileville äideille.Ihanaa.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011