Olen palannut jaloilleni (yhdelle kokonaiselle plus yhdelle kantapäälle) ja pystyn taas keskittymään muuhunkin kuin omaan napaani. Ja kun nyt täällä kotona kuitenkin olen edelleen jumissa, vauvan napa on seuraavaksi lähinnä.

Maija on oppinut lusikoimaan ruokaansa itse! Aika pienestä asti se on toki osannut kuljettaa valmiiksi lastatun lusikan kohti naamaansa, ja melko usein tavara on osunut suuhunkin asti. Yhtenä iltana lusikka löysikin tiensä takaisin lautaselle, ja muutaman tökkäisyn jälkeen palasi vauvan suuhun kantaen mukanaan aimo annosta jugurttia. Se syö itse! 

Siitä lähtien Maija on halunnut hoitaa ruokahommansa itsenäisesti - ja sehän sopii meille. Sormiruokailun vuoksi ateriointi on muutenkin ollut aika leppoisaa, mutta nyt kun puurot ja jugurtitkin saadaan vauvaan ihan ilman aktiivista syöttämistä, jää meidän osaksemme vain seurata ja ihailla vierestä. Ja syödä kaksin käsin omaa ruokaamme.

Sitten toiseen, vähemmän viehkoon aiheeseen. Se kuola. Kyllä, lapsemme kuolaa taas, tai pitäisikö sanoa edelleen, koska taukoa ei touhussa ole juurikaan ollut. Oletan, että tällaisella yksivuotiaalla kahdeksanhampaisella kuolaamista aiheuttaa poskihampaiden puhkeaminen, mutta yhtään uutta nököä en ole kyllä vielä tuntenut vauvan leuoissa. Viimeaikaiset omituiset yöitkutkin kyllä viittaisivat siihen, että leuoissa on jomotusta. (Tai ainakin on mukavampi ajatella, että itkuja aiheuttaisi selkeä, ohimenevä vaiva eikä esimerkiksi painajaiset tai eroahdistus.)

Niin, sitä kuolaa ihan oikeasti erittyy paljon. Kuvissa paita on ollut päällä aamusta pari tuntia.

Toivottavasti virta lakkaa ennen kesän helteitä. Ei olisi mukavaa, jos kuumalla säällä vauvan leuan alla muhisi jatkuvasti tuollainen lammikko.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011