Elämä ennen lasta oli puhdasta. Ihmisestä erkaantuvat eritteet päätyivät siististi wc-pönttöön tai muuhun niille tarkoitettuun loppusijoituspaikkaan. Ei tarvinnut miettiä, mitä ruskeaa pilkisti kynsien alta tai miksi lattialla on jotain märkää – selitys löytyi pihatöistä tai tiskivesistä.

Nyt on toisin. Sen tarkemmin asiaa kuvailematta totean, että lapsen huoltajana käsitys liasta muuttuu mullistavasti. Kyllä, kakka on yhä kakkaa ja pestään käsistä pois (kun ehditään), mutta vauvan eritteiden ällöttävyys on silti hämmentävän vähäistä. On ihan normaalia, että puglua on joka paikassa, eikä vaatteita todellakaan viitsi pestä jonkin pienen pissatahran takia. Ja ihan yökkäilemättä jokainen äiti pystyy vaipat vaihtamaan ja pebat pesemään.

Syy lienee biologiassa: emon täytyy voida tutustua pentunsa kaikkiin tuotoksiin lähietäisyydeltä, jotta huomaa, jos jotain on vialla. (Onko tämä ominaisuus koodattu myös uros-ihmisten perimään?)

Pitää kuitenkin muistaa, että oman lapsen eritteet ovat edelleen muille ihmisille paitsi epäkiinnostavia myös vastenmielisiä. Siksi yritän pitää mielessä, että todennäköisesti kukaan Miehen lisäksi ei halua tietää millaista x oli tänä aamuna. (Ehkä tämän tekstinkin olisi voinut jättää kirjoittamatta – liikaa eritemielikuvia osalle ihmisistä!) Haluan myös pysyä edelleen siinä määrin omana itsenäni, että en edelleenkään varsinaisesti nauti eritteiden käsittelystä.

Ilahduinkin suuresti, kun huomasin huudahtavani spontaanin YÖKin saadessani reilummanpuoleisen kuolaketjun päälleni vauvan nauravasta suusta. Söpö se suu kyllä oli, tietenkin. Kuolineen kaikkineen.

ps. Niin, sitä kuolaa tuli muutaman viikon ämpäreittäin. Sitten kaksi(!) hammasta putkahti alaleuasta esiin. Edelleen paidat kastuvat rintamuksesta, mutta ei ehkä ihan selästä asti.

Kommentit (2)

Mano

Tää lika-asia onkin mielenkiintoinen! Aika usein lika on likaa vasta kun se on tavallaan väärässä paikassa. Ajatellaanpa vaikka ruokaa - höyryävä lautasellinen ruokaa on kiistatta ruokaa. No. Sitten kun syöt sen annoksen ja jäljelle jää joitakin muruja ja kastikkeita mitä et saa enää haarukalla syötyä, se loppu onkin yhtäkkiä ylimääräistä ja lautanen on likainen.
Sama vaatteiden tahroissa - mustikkasose on hyvää mutta vauvan paitaan takertuneena se onkin ongelma josta on päästävä eroon.
Ja sitten on tää eritekysymys tietysti, eli eritteet kuuluvat joko ne tuottaneen ihmisen sisälle tai sitten sieltä lipsahdettua joko viemäriin tai roskiin. Eli se itse aine ei ikinä muutu mutta ympäristöstä riippuen se nähdäänkin yhtäkkiä ihan toisin.

Blogiarkisto

2013
2012
2011