Äiti makaa ja lukee, isi tekee kaiken muun

Olen todella huono tässä.

Kasvainleikkauksen jälkeen minun käskettiin vain levätä jalka kohotettuna sydäntäni korkeammalle. Nyt siis makaan sängyllä tai lattialla ja pidän koipeani tyynykasan päällä, telkkaritasolla tai vain ilmassa. Mies tekee ruokaa, syöttää Maijan, tarjoilee minun annokseni sinne missä lojun, siivoaa meidän kaikkien jäljet. Mies ulkoiluttaa ja ruokkii koiran, käy apteekissa hakemassa minulle lääkkeitä, hoitaa ruokaostokset, keittää kymmenesti päivässä kahvia, tuo syliini suklaalevyn ja kantaa Maijan pois kielletyistä paikoista. Niin ja tietysti vaihtaa vaipat, pesee ruoassa sotketut kädet ja kasvot ja hoitaa nukkumaanmenot ja päiväunille viemiset.

Minä en tee mitään. Jalkaan ei saa viikkoon edes tukeutua, ja sen jälkeenkin vain varovasti kantapäällä hipaisten. Joten minä vain makaan. Maija kiipeilee päälläni ja tulee istumaan mahalleni, laulaa ”I-HA-HAA” ja pomppii. Jalkateräni on muhkeassa paketissa, ja liikun sängystä vessaan ja takaisin kainalosauvoilla heilautellen. Pystyasentoon nouseminen saa veren pakkautumaan jalkaan ja sattuu vietävästi – Buranasta ja Panacodista huolimatta.

Ja minä inhoan tätä! Tasapuolisuus on minulle äärimmäisen tärkeää, ja minua yleensäkin ahdistaa jos koen, että esimerkiksi töissä hommat jakautuvat epäreilusti. En voi sietää sitä, että Mies vain joutuu passaamaan ja minä en voi tehdä mitään. En voi siivota ympärilläni lojuvia likapyykkejä tai lehtikasoja enkä siistiä Maijan leluja pois lattialta iltaisin. Ja koska Miehellä on kädet täynnä noita tärkeämpiä töitä, en viitsi häneltä tällaisia toisarvoisia asioita pyytää. Häntä ei epäjärjestys yleensäkään häiritse niin kuin minua. Pitäisi nauttia luvallisesta laiskottelusta, tiedän, mutta en vain osaa.

Yritän kuitenkin ajatella, että näissä asioissa tasoitus tulee kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Tässä kun yhdessä elellään kiikkustuoleihin asti ja siitä eteenpäin, tulee joskus ihan varmasti aika, jolloin on minun vuoroni passata.

Toipilaana täällä siis eletään. Kaiken lisäksi Maijan viimeviikkoinen MPR-rokotus muistutti itsestään viime yönä nousseella kuumeella. Lapsi kaipaa paljon syliä ja lohtua, minä myös, ja Mies yrittää tarjota niitä muun passaamisen ohessa.

Itse leikkaus meni muuten hienosti. Minua ei luuloistani huolimatta nukutettu, vaan sain selkäydinkanavan kautta puudutuksen koko alavartaloon. Koska homma alkoi hippasen jännittää siinä juuri ennen ensimmäistä viiltoa, sain kunnon päänsekoitustropit suoneen anteliaalta anestesiahoitajalta. Niillä mentiin, ja hyvä oli meininki! Ihmeen vähän häiritsi se, että tiesin, että sermin takana jalastani tehdään jauhelihaa. Itse asiassa sain pyynnöstäni nähdä monitorista lähikuvaa itse tapahtumakohteesta, leikkaushaavasta. Siistiä!

Olin yön sairaalassa, ja Maijalla oli Miehen kanssa kotona kaikki hyvin. Miksipä ei olisi ollut. Vuorokaudessa Maija oli myös oppinut uuden taidon – sohvalle kiipeämisen apupallin kautta. Ei täältä kyllä pidempään raaskisi poissa ollakaan, kun tyyppi ottaa haltuun taitoja tuollaista tahtia.

ps. Tervetuloa uudelle hienolle Vauva.fi-sivustolle! Muistakaa linkittää blogiemme uudet osoitteet talteen selaimen suosikkeihin, niin löydätte tänne vastaisuudessakin.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011