Viikko 36 ja kuukausi laskettuun aikaan! Tuntuu absurdilta, että vauva voi syntyä periaatteessa koska tahansa – vaikka jo ensi yönä. Ja kuitenkin saattaa käydä niinkin, että kannan sitä mahassani vielä kuudenkin viikon kuluttua.

Elämä on kaiken tämän rauhan ja levonkin keskellä nyt todella jännittävää! Odotamme malttamattomina Tyypin näkemistä. Millainen nenä sillä on, millaiset silmät, onko sillä tukkaa, onko se jomman kumman näköinen vai ihan erilainen? (Eikä mitään postimiesvitsejä tähän kohtaan.) Periikö se Mieheltä ruskeat silmät ja tummat hiukset vai minulta eloveenalookin? Kunpa se saisi Miehen puolelta matemaattiset taidot ja minulta kielelliset (eikä toisin päin). Musikaalisuutta saattaa tipahdella molempien suvuista mutta urheilusankaruutta ei kummaltakaan. Eikä siitä nyt ole niin väliksikään.

Jos jotain pitäisi veikata, niin ainakin pituudesta voidaan kai odottaa jotakin. Me molemmat tulemme pitkien ihmisten perheistä, joten kovin tapiksi ei luulisi Tyypinkään jäävän. Toivon kuitenkin, että isokokoisuuden geenit ilmenevät vasta iän myötä; itse olin syntyessäni lähes viisikiloinen vonkale. Sellaista en tule synnyttämään alakautta, tiedoksi sinne synnytyslaitokselle.

Voi, kun voisimme jo tavata hänet, tutustua paremmin! Toistaiseksi meillä on vain yksittäisiä, irrallisia havaintoja. Tyyppi on erityisen aktiivinen iltayhdentoista aikaan mutta piristyy muulloinkin, jos saa kahvia ja suklaata tai muuta herkullista. Se ottaa ilon irti lisätilasta, jos ojentaudun makaamaan oikein suoraksi; se myös ilmoittaa heti, jos istun epäryhdikkäästi kasassa, jolloin sen olohuone kutistuu liikaa. Ja yhdessä asiassa se tulee isäänsä – se nimittäin inhoaa imuria. Mies lähtee karkuun kun kaivan härvelin esiin, ja lapsi saa sätkyn mahassani. Kiitti vaan, ei tartte auttaa.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011