Viikko kolmekymmentäneljä ja minä olen virallisesti ja pysyvästi vapaalla. Äitiysloman alkuun on vielä viikko, mutta jäin sairaslomalle lepuuttamaan turhan ahkerasti supistelevaa kohtuani. Ja vaikka vielä kesällä ajattelin, että tahdon tehdä töitä vaikka synnytykseen asti (hullu ajatus, tiedän!), nyt on ihan toinen meininki. Tämä nainen oli täysin valmista kauraa, kun neuvolassa ehdottivat sairaslomaa.

Työelämästä sivuun astuminen ei silti ollut helppoa. En ole uraohjus, mutta nautin työstäni eläintenhoitajana ja haluan tehdä sen hyvin. Oli haikeaa jättää se kaikki. Yhden illan tuskailin ja tunsin itseni surulliseksi ja ulkopuoliseksi. Tänne minä nyt sulkeudun, kotiseinien sisään yksin kasvavan mahani kanssa, kun muu maailma jatkaa energistä menoaan... Ja sitten se alkoi tuntua hyvältä.

Tänne minä todella saan nyt asettua Miehen kanssa, hautoa pientäni oikein tosissani, laittaa kotia valmiiksi ja välittää hetken aikaa vain tästä pienestä perheestä. Löysin sisäisen kotirouvani ja aloin viihtyä uudessa roolissani. Tiskaan ja imuroin ja sekin tuntuu hyvältä. Pesin kaikki vauvanvaatteet ja, kyllä vain, silitin ne. No joo, se oli sellainen seremonia. En todellakaan silitä niitä koskaan toiste, mutta tuntui tärkeältä tehdä se edes kerran.

Toisin kuin Taaperotalon ihana Jenni, minä en ole jouluihminen. Tykkään kyllä jouluruoasta ja sen yhden päivän tunnelmasta, mutta en jaksa valmistautua asiaan enkä varsinkaan halua jatkaa joulua loppiaiseen asti. Voitte siis olla varmoja, että en käytä tätä harvinaista pitkää vapaata jouluvalmisteluihin. Erityisesti tänä vuonna joulu tuntuu vähän sellaiselta, miten sen sanoisi... Alkupalalta. Sellainen pieni mukava herkku ennen itse pääateriaa, kohokohtaa. Se nimittäin on varmaa, että suurin mahdollinen joululahja tulee tähän taloon sitten tammikuun puolella. Lauletaan siis: ”Nelkytkuus yötä laskettuun aikaan on, laskin aivan itse eilen...”

Kommentit (3)

Rouva X

Oikein ihania lomapäiviä sinulle! Ja kaikkea hyvää viimeiselle kuukaudelle. Pian se pieni, suloinen käärö on sylissäsi <3

Meillä ei ole edelleenkään mitään kerrottavaa. Vauvaprojektin alkamisesta on jo yli vuosi... Toivoani en todellakaan ole menettänyt ja unelmat elävät vahvasti mielessä, mutta nyt en enää hätkähdä menkoista ("ai ne tuli taas") ja elämä vain rullaa eteenpäin. Ehkä ensi vuoden lopulla täytyy ruveta etsimään apua asiaan, jos silloinkaan ei vielä ole tärpännyt.

Anne Pulkkinen

Onnea eläintenhoitajalle vanhemmalta eläintenhoitajalta!
Saanko antaa hyvän vinkin? Kun olet eläinalalla, tiedät ehkä miten eläimet hoitavat jälkeläisiään. Vaikka me emme olekaan eläimiä, voimme ottaa jossain oppia. Niin minä olen tehnyt ja lapseni ei sairastelleet korvatulehduksia, koliikkeja, kuumetauteja, eikä allergioita. Eli pidä kunnon "pesävaihe", oikein pitkä projekti täysimetyksineen, äläkä jätä lasta huutamaan. Voit olla varma, että saat nukkua yösi - lapsi vieressäsi - ja vältyt kaikilta niiltä kärsimyksiltä, mitä ns. normaalihoidolla lapselle aiheutetaan. Siis paneudu lapseen, nauti äitiydestä ja tiheällä imetyksellä toivota seuraava lapsi (ilman ehkäisyjä) maailmaan vasta 3-5-vuoden kuluttua. Nämä biologiset tosiasiat pitävät perheenne tyytyväisenä tältä osin. Mitä taloudessa menetät, sen rakkaudessa ja terveydessä saavutat. Onnea vielä kerran! Maailma saa vaikka kaatua ympäriltäsi, se ei lasta vahingoita, kunhan hän saa vaan olla rinnoillasi ja sinusta pidetään huolta.

keltanokanhautomo

Kiitos vinkeistä!
Rouva X, mahtavaa kuulla että olet toiveikkaalla mielellä ja unelmat kantavat. Kerrothan heti meille muille, jos jotain tapahtuu.

Blogiarkisto

2013
2012
2011